Koulutuksen arviointineuvoston raportti vapaan sivistystyön opetushenkilöstön osaamisesta ja työoloista antoi odottaa itseään puoli vuotta. Viivästymisestä ei kenttää tiedotettu.
Arvioitiryhmän puheenjohtaja, professori Esa Poikela pitää odotusaikaa varsin tyypillisenä hankkeille. Hän palauttaa kritiikin itse prosessiin, suunnittelu- ja arviointiryhmän työnjakoon.
– Nyt arviointiryhmä lähti kiireellä toteuttamaan sitä edeltäneen suunnitteluryhmän kaavailuja. Niihin muun muassa kyselytutkimus, joka toteuttaminen ja analyysi ottivat aikansa.
Kun päästiin itse arviointiin, aika ja raha alkoivat olla lopussa.
– Kiireestä seuraa vain huono lopputulos, joten mieluummin lisäaika kuin keskeneräinen raportti ulos, Lapin yliopiston kasvatustieteen professorina työskentelevä Poikela sanoo.
Tieto raportin viivästymisestä kulki Poikelan mukaan epävirallisissa kanavissa. Sen sijaan virallista viivästysilmoitusta oli vaikea antaa, kun raportin valmistumisesta ei ollut varmuutta.
Julkaistu: 25.1.2010 klo 12:00