Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Rehtori sorvaa selviytymisstrategiaa

Jari Valtari aloitti uudessa työssään viikko sitten.

Jari Valtari aloitti uudessa työssään viikko sitten.

Työväen Akatemian tuore rehtori Jari Valtari miettii, miten turvata opiston kehittäminen, kun julkinen rahoitus on tiukassa.

Kauniaisissa sijaitseva, pian yhdeksänkymppinen kansanopisto tunnetaan humanististen, yhteiskunnallisten, järjestöllisten, kansainvälisten ja kulttuuriaineiden tarjonnastaan.

— Nykyään repertuaariin kuuluvat myös kieliopinnot, kasvatustiede ja teatteri, viikon vanha rehtori lisää.

Jari Valtari siirtyi Työväen Akatemiaan Julkisten ja hyvinvointialojen liiton koulutusosaston päällikön ja Raseborg-opiston rehtorin paikalta.

Kampus vanhastaan tuttu

Talo on kuitenkin tuttu, samoin iso osa kollegoista. Valtari opetti Akatemiassa 1990-luvulla, ja 2000-luvulla hän toimi samalla kampuksella Humanistisen ammattikorkeakoulun lehtorina.

— Ekstrabonuksena tuli vielä se, että työmatkani lyheni oleellisesti aiemmasta, naapurikunnassa Espoossa asuva Valtari sanoo.

Hänen edellinen työpaikkansa sijaitsi Karjaalla. Vuodet Raseborg-opistossa perehdyttivät Valtarin maan suurimman ammattiliiton koulutustoimintaan ja edunvalvontaan. Nyt edessä ovat toisenlaiset haasteet, kuten opiston hallinnon ja talouden haltuunotto. Toinen haaste on selviytymisstrategian laatiminen niukkenevien julkisten resurssien suhteen.

— Tai vaihtoehtoisesti lisäresurssien turvaaminen kansanopistojen rahoitusperustaan, jos hakee oikein suuria haasteita.

Uuden oppiminen innostaa Valtari, samoin sen hahmottaminen, miten opisto on kehittänyt toimintaansa edellisten rehtorien, Kimmo Elon ja Kari Kinnusen aikana. Vuodesta 1974 opistoa johtaneen Kinnusen kaudesta muistuttavat työhuoneen vanhat mapit, viirit ja huonekalut.

Avoimuus ja oikeudenmukaisuus kantavat

Rehtorin toimenkuvaan kuuluvat niin opiskelijoiden matkalippuasiat kuin henkilöstön työsuhdekysymykset tai ATK-yhteydet. Niitä on ratkottu tänäänkin opetushenkilöstön kesken.

Esimiehenä ja kollegana Jari Valtari sanoo pyrkivänsä avoimuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja luotettavuuteen.

— Uskon, että pitkällä tähtäimellä se on tärkeintä myös työyhteisön toimivuudelle.

Rehtorin työyhteisö laajenee oman oppilaitoksen ulkopuolelle, ammattiyhdistys- ja työväenliikkeen opistojen verkostoon. Hän pitää tiiviisti yhteyttä myös opintokeskusten johtajiin.

Kollega Jari Valtari

  • ikä: 48
  • kotipaikka: Espoo
  • tehtävä: Työväen Akatemian rehtori
  • koulutus: valtiotieteen maisteri valtio-opista
  • ammatillinen motto: "Oppimiseen ei ole muuta alkua kuin ihmettely."
  • ura vapaassa sivistystyössä: Humakin lehtori, Työväen Sivistysliiton koulutuspäällikkö, Espoon kaupungin työväenopiston yhteiskunnallisten aineiden opettaja ja Työväen Akatemian yhteiskunnallisten aineiden opettaja

Kuva: Työväen Akatemia

Aiemmin Sivistyksessä:

Puoluetaustaisille opistoille uudet vetäjät

Julkaistu: 18.1.2012 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »