Äidinkieli on sydämen kieli
Lari Kotilainen on perustellusti huolissaan.
Lainauksia suomenkielisistä työhönhakuilmoituksista: programmer, quality surveyor, vice president, "äitiysloman sijaiseksi haetaan Assistant controlleria". Haloo, haloo! Mikä meitä viiraa? Eihän kansainvälistymisen tätä pitäisi olla.
Kansainvälistymisen nousuhumalassa kuulee väitettävän, että kielihän on vain kommunikoinnin väline, käyttötavaraa vähän niin kuin kahvinkeitin tai auto, jonka voi vanhentuneena vaihtaa uuteen.
Äidinkieli on paljon enemmän kuin kommunikoinnin väline. Äidinkielen puolesta kampanjoivan Lari Kotilaisen mukaan edes kielen tehtäviä kommunikoinnin välineenä ei voi yksinkertaistaa. "Onko esimerkiksi vähäpätöisempää ilmaista tunteita kuin sopia kokousajoista? Jälkimmäinen onnistuu heikommallakin kielitaidolla, mutta ensimmäinen onnistuu vain sydämen kielellä, äidinkielellä, jos silläkään."
Äidinkieli kantaa mukaan koko kulttuuriperintöämme, sivistystämme ja identiteettiämme. Se on meissä.
Mutta tunteiden kieli, sydämen kieli, ei elä rikkaana, ilmaisuvoimaisena ja värikylläisenä, ellemme pidä kielestä huolta. Kielestä voi pitää huolta vain käyttämällä, kaikilla mahdollisilla elämän alueilla. Äidinkieli, sydämen kieli, on myös huumorin kieli. Sillä heitämme läppää ja teemme kielen nyansseista pulppuavaa sanailua ja naljailua, monimielisiä tai peitettyjä ilmaisuja.
Ja vielä enemmän: äidinkieli ei ole vain yleiskieli tai kirjakieli, vaan murteita, slangia ja puhekielen rajatonta värikylläisyyttä. Kaikki tämä arkikielen mittaamaton rikkaus jää vieraskielisyyden ulottumattomiin.
Pölypalloja nurkissa
Kuitenkin nurkkien on annettu huolestuttavasti pölyyntyä. Suomi on menettänyt asemiaan tieteen, tekniikan, kaupan ja viihteen kielenä. Mitään näistä alueista ei saisi luovuttaa pois, eikä siihen ole tarvettakaan. Ei kansainvälinen vuorovaikutus edellytä äidinkielestä luopumista. Eikä kansainvälistymistäkään tulisi kapeuttaa tarkoittamaan vain englannin kieltä.
Helsingin elokuvateattereissa on ohjelmistossa yhteensä 52 kaupallista elokuvaa. Parastaikaa niissä tasan puolessa, siis 26:ssa on nimi vain englanniksi. Suomenkielisellä nimellä tarjotuista kahdeksan on kotimaista tuotantoa. Myös niistä yhtä perhe-elokuvaa selitetään käsitteellä "life action".
Kuvitelkaamme tilannetta, että käännetyssä kauno- tai tietokirjassa otsikko jätettäisiin alkuperäiseksi! Niin pitkällä ei vielä olla, koska sellainen kirja ei menisi kaupaksi.
Esimerkki on vain yhdeltä elämänalueelta tekemäni. Vastaavaa voi poimia televisio-ohjelmien nimistä (Idols, Big brothers, Kids Top20...), teknologiasta, kahvilatuotteista (sandwich, your choice -pizza...) tai erityisesti kuntosaleista (crossing, spinning, bodypump, bodybalance, x-bike, piloxing, crosstraining, fitness fusion, fiesta...).
Kuka pysyy perässä? Suomen kieli ei ainakaan.
Nykysäveltäjät, taidemusiikki mukaan lukien, on jo parikymmentä vuotta nimennyt sävellyksenä englanniksi. Vaikka musiikki ylittää kansalliset rajat, silti. Sävellysten nimet ovat nimittäin useimmiten pelkästään omalaatuisia, latteita ja hahmottavat teosta mitäänsanomattomasti. Yhtä heikosti kuvaavia ovat kuin ravihevosten nimet!
Tieteenteossa suomi jo nyt uhanalaisin
Tieteessä on menty vielä pidemmälle: suomenkielisistä julkaisuista yliopistot eivät saa kaipaamiaan pisteitä.
Harva suomalainen kuitenkaan ajattelee englanniksi, vaikka puhuisikin kieltä sujuvasti. Suurella osalla tieteen tuloksista on faktisesti käyttöä vain kotimaassa ja suomenkielellä. Suomen Akatemian projekti- ja tutkimushakemukset on kuitenkin tehtävä englanniksi, myös suomalaisten Suomessa ja suomalaista yhteiskuntaa varten tarkoitetut.
Suomalainen yliopistolaitos kouluttaa opettajia suomalaisen koulujärjestelmän tarpeisiin, lääkäreitä suomalaisia potilaita varten, juristeja suomalaiseen oikeusjärjestelmään, yhteiskuntatieteilijöitä ja humanisteja suomalaista työelämää ja tutkimusta varten. Olen kuullut poliisien sanovan, että heidän tärkein työvälineensä on kieli.
Tarvitaan elävää, alati uusiutuvaa suomenkielistä tieteen kieltä samalla kun yhä monikulttuuristuvammassa yhteiskunnassamme tarvitaan vieraiden kielten taitoa, jotta yhteiskunnan palvelut voidaan tarjota myös suomea heikosti hallitseville.
Puhuessani suomen kielestä tarkoitan samaa myös ajatellen ruotsia äidinkielenään puhuvia. Pitäkäämme yhtä lailla ruotsista huolta!
Ilmoittaudun kuuluvani niihin, joita ärsyttää ja surettaa rapistuva kielenhallinta: lauseen keskellä sana suomalainen kirjoitetaan Suomalainen ja australialainen Australialainen tai sana torielämä kirjoitetaan tori elämä. Nämä asiat voidaan korjata parantamalla "tärkeämpien aineiden" jalkoihin jätettyä äidinkielen asemaa koulussa.
Toisin näyttää käyvän
Toisin näyttää käyvän: Opetushallituksen pääjohtaja (juristi) Timo Lankinen ja opetusministeri Henna Virkkunen ajavat kuin käärmettä pyssyyn uutta uljasta tuntijakoa ja äidinkielen tuntimäärän alentamista.
Mainiossa kirjassaan Suomen suojelija — Ohjekirja kielen pelastamiseksi (WSOY 2009) Lari Kotilainen väittää, että suomen kieli on jo nyt keskellä taistelua elintilasta. "Suomea puhuvat ihmiset voivat tuhota suomen kielen — unohtamalla sen ja jättämällä sen tuuliajolle", hän muistuttaa.
Suomen kielen yliopisto-opettajana hän myös pystyy perustelemaan kantansa.
Tämänhetkiset korkeimmat opetusasioiden vastuuhenkilöt ovat kovakorvaisia. He eivät kuuntele, eivät vallankaan opetusalan asiantuntijoita, opettajia ja rehtoreita.
Julkaistu: 5.10.2010 klo 9:00
Lukijoiden kommentteja
Tällainen viesti tuli ja luvalla julkaisen:
"Heips Anneli,
ihan asiaa! Sitä tarttee osata sanoo, jotta toinen ymmärtää!
Ihmisellä on oltava monta kieltä, että osaisi ilmaista itteänsä erilaisissa elämän vaiheissa ja monenlaisissa tilanteissa. Sanoipa mainio reggioemilialainen psykologi, että "lapsella on sata kieltä, koulu tapaa niistä yhdeksänkymmentäyhdeksän". (Loris Malaguzzi).
Totta on, että tässä uudessa tuntijakoehdotuksessa äidinkielen tunteja on vähennetty, alaluokilla.
Luokilla 7–9 sen sijaan tunteja on lisätty: nyt on 10 tuntia, kun aiemmin oli 9 tuntia. Kieli ja vuorovaikutus -oppiaineryhmässä on valinnaistunteja 4 kappaletta lisäksi, semmoisia ei näissä aineissa ole ennen ollut – paitsi ylimääräisessä vieraassa kielessä, mutta se toki on vain osalla oppilaista. Lisäksi, jos koulussa on kielellinen painotus, valinnaistunteja saataisiin ottaa lisää käyttöön – esimerkiksi taide- ja käsityö -oppiaineryhmästä.
Erityisen järisyttävänä näen sen, että jo 2. luokalla ryhdyttäisiin kaikille lapsille opettamaan vierasta kieltä, samalla kun äidinkielen tunteja vähennettäisiin alkuopetuksessa.
Jotkuthan oppivat toki – tunnemme niitä lapsia, jotka jo parivuotiaana oppivat kaksi kotikieltä – mutta sehän onkin ihan eri juttu! Tässä ehdotuksessa vieraiden kielten on hajotettu useammalle luokka-asteelle kuin ennen.
Meillä, joilla on henkilökohtaista kokemusta vieraan kielen oppimisen vaikeudesta, uskomme niitä asiantuntijoita, jotka sanovat, että yksi tunti viikossa ei riitä uuden kielen oppimiseen, vain vanhan ylläpitämiseen - ja alaluokilla kait olisi opittava uutta, jotta sitten olisi jotakin ylläpidettävää! Menevät Kankkulan kaivoon ne alaluokkalaisten vieraan kielen tunnit.
Ja ennen kaikkea: pienen koululaisen olisi ensin saatava vahvistaa omaa kieltään monipuolisesti, ennen kuin uusi pakkaa päälle. Sääliksi käy somaliäidin lapsia, jotka ensin oppivat kotikielen, sitten yrittävät oppia suomenkieltä, ja heti seuraavana vuonna tarttis oppia taas uutta kieltä! Siinä alkaa koulutie surullisesti.
Taide- ja käsityöaineissa suunta on tuntijakoesityksessä päinvastainen kuin äidinkielessä: yläluokilta vähennetään, painopiste siirtyy alaluokille.
Tosin kuvataiteessa kokonaismääräkin laskisi: koko peruskoulun aikana 7 tuntia kaikille yhteisenä aineena (vrt. äidinkieltä 40 tuntia).
Vain yksi tunti musiikkia, kuvista ja käsityötä luokilla 7–9! Ja vain tämän yhden tunnin oppilas saisi nauttia ammattitaitoisen taideaineen opettajan opetuksesta. Sitä ennen vastuu opetuksesta on luokanopettajalla, joka on opiskellut kutakin ainetta 3-5 opintopistettä! Haloo!
Ja sitten se kieli – ne kielet. Kommunikaatiomuodot – tämän päivän kielet – ovat usein visuaalisia ja äänellisiä. Katsopa miten täällä FB:ssakin kommunikoidaan: kuvilla, musiikilla, videoilla, kirjoitetun kielen lisäksi.
Musiikin ja kuviksen maikkaa siis tarvittaisiin avaamaan näitä kieliä koululaisten kanssa, nykyaikana. Ja siinä tarvitaan ammattitaitoa, jota on aineenopettajakoulutuksen saaneilla opettajalla.
Äidinkielenopetuksen tuntijakoesityksessä siis vahvistetaan koulutetun aineenopettajan antamaa opetusta, taideaineissa vähennetään.
Tässä esityksessä taide- ja käsityöaineiden opetusta vähennetään niin pieneen, että yläkouluissa ei kerry enää riittävää määrää tunteja opettajan toimia varten. Tarvittaisiin yli 500 oppilaan koulu, jotta virka voitaisiin perustaa. Köyhät - tai mitkään kunnat eivät ylläpidä opettajan virkoja valinnaistuntien varassa.
Näinpä oppilas ei saisi koko peruskouluaikanaan yhtään tuntia ammattitaitoista taideaineen opetusta, jos ehdotus toteutettaisiin.
terkuin Terttu
PS. Niin, hallitusohjelman mukaanhan oli tarkoitus VAHVISTAA taide- ja taitoaineiden opiskelua; vain liikuntaa vahvistetaan, peräti neljällä tunnilla. Muita heikennetään."
Hei Anneli!
Kylläpä osuit naulan kantaan! Tuo pitäisi saada myös Virkkusen ja Lankkisen luettavaksi! Ovat tuhoamassa suomalaista koulujärjestelmää joka kulmalta. Draamaa äidinkielen tilalle ajavat. Mitähän sälää sekin sitten sisältäisi? Tainneet olla draaman lobbarit alituiseen opetusministeriössä, kun taas menettäjät eivät ole voineet kuvitellakaan mitään sen kaltaisia "uudistuksia" voivan tapahtua.
Toinen asia on sitten tavaksi tullut "pakkoruotsin" vainoaminen. Pakkovenäjääkö sen tilalle tilalle Itä-Suomessa? Sillä pudotetaan itäsuomalaiset tulevaisuudessa viroista ja töistä, joissa tarvitaan ruotsin kielen taitoa. Eivätkö päättäjät kykene näkemään päätöstensä seurauksia "kvartaalia" pidemmälle?
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi