Avoin kirje

Eeva Tikan Hiljainen kesä (1979) kertoo 19-vuotiaan Ollin hukkumisesta kevätmyrskyssä ja kesästä onnettomuuden jälkeen. Kansi: Saara Tikka

Täyttäisit torstaina 30 vuotta, jos olisit saanut elää. Kaksi kivipylvästä haudallasi ovat kuin avoin kirja. Sellainen Sinulla oli kädessäsi useimmiten, ellet viilettänyt fillarilla, viettänyt aikaa ystäviesi seurassa tai samonnut metsässä. Paasien välinen rosoinen repeämä kertoo rikki revitystä elämänkirjastasi.

Sinä halusit elää. Olit toimintatarmoa täynnä, pääsi vilisi tuoreita ajatuksia. Kapasiteettisi tuntui käsittämättömältä. Olit idealisti. Ison pojan lämmin, avara sydän.

Junasi Moskovaan lähti 2. joulukuuta. Moskovassa aioit tarkentaa tietoja kirjaasi. Mutta elämästäsi oli tähteenä enää neljä vuorokautta.

"Hän huusi mutta tuskin kuuli omaa ääntään. Silti hän huusi, kauhuissaan, monta kertaa. Huutaessaan hän muisti miten äänettömänä koira oli häntä katsonut kun hän eilisaamuna lähti. Seisoi koppinsa edessä ja katsoi mutta ei pyrkinyt mukaan – sitä hän silloin ihmetteli ettei pyrkinyt. Sekin tiesi tämän!" (Hiljainen kesä)

Meille jäi Sinusta muistot, vaikeasti avautuvat runosi ja ikääsi nähden mittava kirjastosi, divariostoina kartutettu. Ystäväsi luonnehti Sinua renessanssiruhtinaaksi. Se Sinä olit, nuoresta iästäsi huolimatta.

Viimeinen kesä. En muista siitä paljon. Asuit jo muualla. Kuhmossa pidit loistavan luennon Haydnin ajan Euroopasta ja aikalaismusiikista. Verkkokalvollani on myös kuva Sinusta seisomassa Helsinki City Maratonin kääntöpaikalla Esplanadilla vanha kamera kaulassasi.

Meidän perheen hiljainen kesä tuli vuotta myöhemmin.

Miten usein tahattomasti katseemme kääntyi ensimmäisenä keväänä keittiön ikkunaan: ehkä sittenkin hoikka salkomainen hahmosi vilahtaa ikkunan ohi ja avain kuuluu kiertyvän ovessa.

"Hän katsoi näkyisivätkö sen kasvot ikkunassa, seinässä, katossa, sitten taas ikkunassa. Mutta ne eivät ilmesty, eivät tule. Hän sulkee silmänsä ja yrittää nähdä ne sisällään humisevaa pimeyttä vasten – ne olivat niin kirkkaat nauraessaan. Voi Jumala, anna minun nähdä – anna ne minulle takaisin!" (Hiljainen kesä)

Miten olenkaan kaivannut kirjallisia keskustelujamme, yllättäviä, tuoreita näkökulmiasi. Ne olivat kuin happiryöppyjä seisahtumaan pyrkivässä vedessä. Kirjallisuuden tuntemuksesi oli hämmästyttävä, Dantesta vuosisatojen halki nykypäivään. Uusimmassa läntisessä kaunokirjallisuudessa halusit myös minun suosituksiani. Luit alkukielellä, vaivatta venäjäksi, vanhalla Shakespearen englannilla, ranskaksi.

"Siksi on vaikea käsittää että hän on  joutunut poikansa sille antamaan. Ennen itseään, ennen isäänsäkin. Se tuntuu mahdottomalta – ja kuitenkin se on toteutunut. Se on käynyt hänelle toteen kuin kirveen lyönti syvälle elävään puuhun. Ja puu seisoo vielä vaikka on puoliksi poikki, eikä siinä näy muutosta päällepäin: se näyttää elävältä, sen haava tihkuu kirkasta pihkaa ja neulaset ovat syvän vihreät. Mutta yhteys juuriin on puoliksi poikki.

Siltä hänestä tuntui kun se hänelle tapahtui. Siitä pitäen elämä on hitaasti virrannut pois – ei se elämä  joka ilmenee siinä että ihminen kävelee ja puhuu ja nukkuu ja tekee työtä, vaan se elämä joka antaa kaikelle tälle elämälle maun." (Hiljainen kesä)

Sinulla oli tapana tulla kirja kädessä keittiöön, löytöinesi, silmät nauraen: "Hei, kuunteles tätä!"  Luit minulle ääneen.

Ensimmäisenä jouluyönä kuolemasi jälkeen uni ei tullut. Valvoin tuvassa ja luin Wyslawa Szymborskan runoja, jotka Rauni ja Simo toivat osanottonaan. Sinulla oli tapana valvoa jouluyönä tuvan nurkkatuolissa radioinesi ja kirjoinesi, kuunnella yöklassista, lukea ja tehdä päiväkirjamerkintöjäsi. Halusin jakaa lukemaani kanssasi ja käännyin nojatuolisi puoleen. Mutta se oli tyhjä. Silloin vasta tajuntaani iski tietoisuus siitä, ettet koskaan enää tule luokseni avoin kirja kädessäsi, silmät välkkyen ja sano: "Hei, kuunteles tätä!"

"Se tuntuu nyt uudelta asialta vaikka hän on kyllä sen tiennyt ja se on niin monta kertaa sanottu. Mutta vasta nyt hän tietää mitä se merkitsee sitä että ei enää koskaan tule. Ei voi tulla vaikka tahtoisi. Ei koskaan pane saappaita jalkaan ja sano hänelle: joko lähdetään? eikä pihalla vihellä Vekkua mukaan. Vaan makaa arkussa hiekan alla eikä sitä edes itse tiedä." (Hiljainen kesä)

Siitä on nyt viisi ja puoli vuotta. Jos eläisit, juhlisit synttäreitäsi ystäväjoukkosi kanssa – Suomessa tai ulkomailla. Elit omaa aikuisuuttasi. Vasta kuolemasi toi monet nuoret ystäväsi elämänpiiriimme.

Minun on niin ikävä Sinua. Sinua, Akseli, Sinua.

Julkaistu: 1.6.2010 klo 9:00

Delicious Facebook

Keskustele aiheesta »

Lukijoiden kommentteja