Berliininpoppelit kaikin aistein

Sikahyvä kirja

Kirjailijan voi sanoa onnistuneen, jos lukija kokee teoksen moniaistisesti. Tuorein tällainen kokemukseni on norjalaisen Anne B. Ragden menestysromaani Berliininpoppelit (Tammi 2009). Moniaistisuutta tukee vielä ruotsinkielisen tv:n samanniminen draamasarja Ragden sukutarinasta.

Pohjoisnorjalaisen Neshovin ränsistynyt sukutila virittää näköaistin loihtimat yksityiskohdat, kuuloaistin, mitä erilaisimmat hajut ja tuoksut, kosketukset, aistimukset iholla ja välillä jopa vatsanpohjassa. Ragden kerronta on taikurimaista.

Nyt, ensimmäisen osan päätyttyä, minun on nössön farmarin Torin lailla ikävä emakoita ja lämpölamppujen alla tuhisevia pikkupossuja. Ja tunnen Torin lailla kaihoa hävitettyä lypsykarjaa kohtaan. Ragde kuvaa eläimiä ja niiden käyttäytymispiirteitä sekä Torin suhdetta eläimiin harvinaislaatuisen hienosti ja tarkasti.

Menestyskirjan ainekset koossa

Berliininpoppeleissa on kaikki valloittavan kirjan ainekset: tarina itsessään ja sen odottamattomat käänteet, ihmiskuvauksen tarkkuus, paikoitellen herkullisen naseva, paikoin lakoninen dialogi, surullisen vireen rikkova huumori ja lukijan aistit aktivoiva kerronta.

Kirja kertoo maatilalla varttuneista veljeksistä, jotka vanhan Anna-äidin vajoaminen koomaan saattaa yhteen vuosikymmenten jälkeen, kaikille vastentahtoisesti. Ihmissuhteiden yllä on ja on ollut umpipaksu välittämättömyys; veljesten suhteessa isä-reppanaan, kahden tilalta poislähteneen veljeksen ja ankaran, joustamattoman äidin sekä kolmen veljeksen kesken.

Myös yhteydet naapureihin ovat katkenneet, kun veljesten ihannoima isoisä Tallak kauan sitten kuoli. Kukoistavan mallitilan alamäki alkoi isoisän kuolemasta.

Tilaa jäi jatkamaan vastuuntuntoinen, äidin tahtoon mukautuva Tor, joka rakastaa sikojaan ja kohtelee niitä kuin inhimillisiä olentoja. Eläinten hoito on mallillaan, ote kaikkeen muuhun on kirvonnut. Torin tahto ja mielipiteet ovat Anna-äidin taskussa. Nyt Anna on koomassa ja lopulta kuollut. Ikääntynyt Tor on kuin äitinsä yllättäen hylkäämä pikkulapsi, avuton ja neuvoton.

Veljeksistä vanhin on pidättyväinen, torjuva ja jäyhä hautaustoimiston pitäjä Margidon. Äidin iltatähti Erlend lähti pari vuosikymmentä sitten ovet paukkuen, eikä hänestä sen koommin ole kuultu yhtä irvokasta postikorttia lukuunottamatta. Neshovissa kun ei hyväksytä homoutta. Erlend elää rennonhauskaa laatuelämää rakastettunsa Krummin kanssa Kööpenhaminassa.

Sukudraamaan kuuluu myös Torin armeija-aikainen vahinko, avioton tyttö Torunn, kaikilta salattu.

Luuranko kaatuu kaapista

Sukupiiri on vaivoin koottu yhteen äidin hautajaisten alla. Neshovin tilan saliin on katettu jouluateria, ja ruokottomaksi hylkiöksi alennetun isän on Erlend siistinyt joulupöytäkuntoon. Ihmisarvonsa rippeet takaisin saatuaan hän juo muutaman aperitiivin. Niiden herkistämänä ikänsä syrjitty, halveksittu vanhus avaa perheen luurankokaapin.

Mitäpä tuota enempi kertomaan. Lukekaa itse. Kirjan pokkariversion kanteen on napattu kiteytys Anna-lehden arvostelusta: "Sikahyvä sukutarina". Taitaisiko sen osuvammin ilmaista!

Tv-kanavalla FST5 Berliininpoppelit jatkuu keskiviikkoiltaisin, nyt jo kirjasarjan jatko-osiin ehtineenä. Sarjaankin olen koukussa. Nuo skandinaavit kun osaavat tehdä elämänmakuisia draamoja, joissa näyttelijät ovat huippuluokkaa ja ulkoisesti kaukana hollywoodklooneista.

Räjäytettyään Norjassa potin 250 000 kirjan myynnillään ja avattuaan kirjan menestystien kahdessakymmenessä muussa maassa Anne Ragde kirjoitti kihelmöivään paikkaan loppuneelle Berliininpoppeleille jatkoa.

Nekin on jo sukkelasta saatu suomeksi: Erakkoravut ja Vihreälle niitylle.

Kääntäjä on Tarja Teva.

Julkaistu: 13.4.2010 klo 9:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »