Biafran aurinko
Chimamanda Ngozi Adichie on 32-vuotias kirjailija, joka asuu osan vuodesta Yhdysvalloissa.
Siitä on kulunut 40 vuotta. Avuttomuus, raivo ja häpeä velloivat mielissämme, kun tiedot järjestelmällisestä kansanmurhasta, sitä seuranneesta sodasta ja kärsimyksen sadonkorjaajasta, mittavista nälkäkuolemista, kantautuivat tietoisuuteemme. Ihmisten huulilla oli Biafra ja sen 12-miljoonaisen kansan hätä.
Biafran sotaa käytiin vuosina 1967–1970. Sitä edelsivät vuoden 1966 verilöylyt, joiden aikana Pohjois-Nigeriasta alkanut, igboihin kohdistettu kansanmurha laajeni maan keski- ja länsiosiin ja igbot pakenivat itäiseen maakuntaan. Kansanmurhassa arvioidaan teurastetun 30 000 ihmistä.
Nigeria oli kooste, jonka brittiläisen siirtomaavalta kuroi kokoon eri heimojen asuinalueista. Myöhemmät yritys luoda heimopohjainen liittovaltio oli kariutunut. Sen sijaan kaikki valta keskitettiin vallankaappauksella Lagosiin.
Joukkomurhia paenneet igbot julistivat toukokuussa 1967 alueensa itsenäiseksi Biafran valtioksi. Kansalliseksi tunnukseksi tuli puolikas aurinkoa.
Kuukautta myöhemmin Nigeria aloitti sodan. Kyse oli Biafran luonnonvarasta, öljystä. Sota johti massiivisiin inhimillisiin kärsimyksiin suurvaltojen, ennen muuta Neuvostoliiton sekaantuessa siihen Nigeriaa tukevine aseineen. Niillä estettiin lopulta humanitaariset ruoka-apulennot Biafraan.
Ruotsalaiset toimivat
Ruotsi oli aktiivinen, muutamat ruotsalaiset hyvinkin konkreettisesti.
Nälänhädän riehuessa Biafran pakolaiskeskuksissa legendaarinen avustuslentäjä Carl Gustaf von Rosen (mukana jo talvisodassa) kirjoitti pamfletin Biafra – som jag ser det. Tammi julkaisi sen suomeksi 1969 nimellä Biafra Biafrasta nähtynä ja se kului käsissä, kuten yhteiskunnalliset pamfletit tuohon aikaan.
Kirja on edelleen täyttä rautaa, kiihkoton ja samalla kiihkeä kuvaus, mitä Biafrassa tapahtui ja mitkä olivat tapahtumien suurvaltapoliittiset taustat.
Sankarillisten sisarusten tarina
Nyt Biafran sodasta on ilmestynyt romaani, kirjoittajana nigerialainen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie. Half of a Yellow Sun ilmestyi keväällä Otavan kustantamana nimellä Puolikas keltaista aurinkoa.
Ngozi Adichien tarinan keskiössä on rikkaan igbo(ibo)-heimoon kuuluvan liikemiehen aikuiset kaksoistytöt, kuvankaunis Olanna ja sarkastinen, suoraotteinen liikenainen Kainene. Kirja seuraa molempien idealismin ja tulevaisuudenuskon ravitsemia rakkaussuhteita.
Tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1966 ja 1969.
Olannan rakastettu on yhteiskunnallisesti valveutunut, palavasieluinen yliopistomies Odenigbo; Kainenen vuorostaan valkoihoinen maahanmuuttaja, britti Richard. He kuuluvat vauraaseen ylempään keskiluokkaan, joka on sisäistänyt korkean elintason ja sivistyksen itsestäänselvyytenä.
Viides keskushenkilö on nuori igboheimoon kuuluva maalaispoika Ugwu, joka saa kirjan alussa sisäpalvelijan pestin Odenigbon akateemisessa sivistyskodissa.
600-sivuisen romaanin keskeistä antia on Biafran siviiliväestön elinolosuhteiden jyrkkä huononeminen ja ihmisten pakollinen mukautuminen nopeasti kurjistuvaan elämäänsä. Kärsimystä kannattelee usko siihen, että sota on pian ohi ja Biafra pian itsenäinen.
Kaikki menee kuitenkin toisin.
Viholliset, jorubat ja hausat, sotivat kuin raakalaiset, päämääränä juuria niin igbot kansana kuin heidän sivistyksensä hedelmät. Mutta omat joukot eivät ole juuri "raakalaisia" parempia. Julmuus, korruptio, raiskaukset, asevallan väärinkäyttö ja siviileille tarkoitettujen elintarvikkeiden ryöstö kohdistuvat myös omaa kansaa vastaan.
Väite, että ihminen on pintaa raaputtamalla barbaari, osoittaa jälleen totensa.
Vai onko sittenkään? Olanna ja Kainene, keskenään niin erilaiset sisarukset, ylittävät inhimillisen kestokyvyn ja ovat lannistumattomia, kumpikin omalla tavallaan.
Romaanin päättyessään mikään ei ole entisellään, eikä paluuta enää ole.
Tahtoisin tietää, miten tänään
Kirjan luettua jää miettimään hitaasti arpeutuvia haavoja. Miten biafralaiset voivat tänään, kun väkivallan ja raakuuksien historia on vielä niin lähellä ja sen kokenut sukupolvi tuskin vielä kokonaan haudassa? Mikä symboliarvo on igboja yhdistävällä tunnuksella, puolikkaalla keltaista aurinkoa? Rangaistaanko tänään sen säilyttämisestä tai näkyvillä pitämisestä? Mitä jännitteitä elää pinnan alla, koska tiliä ei koskaan tehty?
Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinko tekee voittokulkuaan maailmalla. Se on runsaasti käännetty menestysteos, sillä afrikkalaisesta kaunokirjallisuudesta on vajetta ja kirjan aihe koskettaa.
Kansilehdelle Dagens Nyheteriltä lainatun katkelman mukaan kirja on "kirjallinen sensaatio" ja toisen lainauksen mukaan "mestarillinen". Pidän molempia luonnehdintoja yliampuvina. Mutta lukemisenarvoinen se ilman muuta on.
Se tuo ihmisen unelmat ja uskon, kärsimyksen ja kestämisen, rakkauden ja yksittäisten ihmisten syvästi moraalisen vastuuntunnon lukijan ihonpintaan. Se on kirja syvästi inhimillisistä ihmisistä vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Julkaistu: 15.9.2009 klo 9:00
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi