Elina Hirvosesta vielä kuullaan
Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta (Avain 2010) on upeasti kirjoitettu, aiheeltaan rankka ja koskettava teos.
Muuan tuttuni pahoitteli syyskuussa, ettei hän ollut hankkinut vielä Elina Hirvosen uusinta kirjaa. Pysyttelin hiljaa. En halunnut paljastaa, etten ollut lukenut Hirvoselta riviäkään. Mutta jo viikkoa myöhemmin Jukan Hämähäkki-antikvariaatissa silmiini osui esikoisteos Että hän muistaisi saman. Se lähti mukaani.
Että hän muistaisi saman (Avain 2005) ylsi Finlandia-ehdokkaaksi ja sen menestys maailmalla on ollut rakettimainen. Kirja ilmestyi kahdeksassa maassa, se sai maailmalla hienot arviot, muiden muassa The New York Timesissa, Guardianissa ja The Financial Timesissa.
Se oli arvostetun The New York Times Review Bookin sunnuntainumeron kantena.
En muista nähneeni meillä isoja iltapäivälehtien otsikoita Hirvosen menestyksestä.
Nyt olen lukenut myös uutuuden, Kauimpana kuolemasta (Avain 2010). Se sai juuri Kalevi Jäntti -kirjallisuuspalkinnon. Kuuntelin myös Seppo Puttosen haastattelemaa Elina Hirvosta Helsingin kirjamessuilla. Kiitän mielessäni tuttavaani tokaisusta, joka johdatti minut upean, lahjakkaan kirjailijan teosten pariin.
Jo tuoreeltaan tämänkin kirjan julkaisuoikeudet on myyty useaan maahan.
Kun Ison Britannian kirjallisissa piireissä veikattiin suomalaisen romaanin läpimurron olevan vain ajan kysymys, jäin odottamaan, kuka sen tekee ja millä kirjalla. Sofi Oksanenhan se. Mutta Elina Hirvonen on kannoilla. Tunnen mielipahaa Johanna Sinisalon puolesta, sillä kansainvälisen maineen ansaitseva teos Linnunaivot tuli kai pari vuotta liian aikaisessa — tai maailma oli jäljessä!
Kiusaamista ja väkivaltaa
Että hän muistaisi saman tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, Kauimpana kuolemasta Afrikkaan, arvatenkin luhistumistilassa olevaan Zimbabween. Hirvonen on esikoisromaaninsa jälkeen asunut kaksi vuotta Sambiassa.
Tarinoiden erilaisuudesta huolimatta molemmat kuvaavat herkästi, koskettavasti, viimeisessä teoksessa jopa sydäntä raastavasti kaltoin kohdeltuja lapsia. Esikoisessa julmia ovat samanikäiset sekä oma isä.
Esikoiskirjan lapset ovat isoveli Joona ja pikkusisko Anna. Heillähän on hyvää tahtovat vanhemmat. Vain muutama vuosi sitten rakastuneet isä ja äiti tapetoivat ja maalasivat lastenhuoneen onnen värein, oranssiksi ja keltaiseksi, pian syntyvää esikoista, Joonaa, varten, jotta hänen elämänsä olisi aurinkoinen.
Kun Joona on isän pahoinpitelemä seitsenvuotias, hän on valmis sanomaan: "Mä tapan sen. Mä tapan iskän vielä jonain päivänä."
Anna on koulukiusattu, samoin kuin Ian, Annan amerikkalainen poikaystävä Annan aikuisuudessa. Ianin lapsuuden taustalla on myös Vietnamin sodassa henkisesti rikkoutunut isä.
Hirvonen on mielestäni molemmissa kirjoissa sen kysymyksen äärellä, mihin rajaan asti toinen ihminen voi ottaa kantaakseen toisen ihmisen kärsimystä ja taakkaa. Sisarusten keskinäisestä lojaaliudesta huolimatta mieleltään järkkynyt Joona jää viime kädessä yksin.
Katulasten lohduton kohtalo
Kauimpana kuolemasta -kirjassa kertojia on kaksi: keski-ikäinen suomalainen Paul ja afrikkalainen Ester. Heidän tiensä kohtaavat. Paul on entisen kehitysyhteistyöntekijän poika, jonka onnellinen lapsuus ja nuoruus kuluivat Afrikassa. Hän on elämässään umpikujassa ja hän haluaa takaisin Afrikkaan. Takana on epäonnistuminen aviomiehenä ja isänä.
Tarinan keskiössä on Esterin kasvinsisar Bessy, jonka löytämiseen Ester omistaa koko varhaisaikuisuutensa. 13-vuotias, häikäisevän kaunis orpotyttö Bessy pakenee henkensä edestä kotikylästään pääkaupunkiin jouduttuaan toistuvasti setänsä väkivaltaisesti raiskaamaksi ja lynkkausaikeisten kyläläisten noidaksi leimaamaksi.
Hän joutuu ojasta allikkoon, katulapseksi ja prostituution uhriksi.
Ester näkee Bessyn jokaisessa viheliäisessä ihmiskohtalossa:
"Unissa myös nuorilla tytöillä, jotka seisoivat ravintoloiden ulkopuolella lantio notkolla ja sytyttivät kylminä öinä tienvarren roskat tuleen pitääkseen itsensä lämpiminä, oli Bessyn kasvot. Hänen kasvonsa oli myös arpien peittämällä, liiman ja virtsan tuoksuisella tytöllä, joka marketilla työnsi kätensä laukkuuni ja juoksi pakoon kukkaroni mukanaan, vauva lanteilla keinuen."
Kun Ester lopulta löytää poliisin kopista likaista rääsyläjää muistuttavan linnunluisen pikkutytön kolme kylkiluuta murskattuna, hän tietää, että Bessy on kuollut. Pikkutyttö on lapsinaisen Bessyn pienokainen ja Bessyn ainoa syy elää. Hänelle Ester ja Paul antavat paremman elämän — yksi onnenkantamo miljoonien katulasten joukosta!
Minulle Kauimpana kuolemasta ydintä on juuri naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja naisten orjuuttaminen sekä ymmärryskyvyn ylittävä katulasten kohtalo. Afrikan maiden velkaantumisesta, korruptiosta ja valtakoneiston mädännäisyydestä johtaa suora tie maksukyvyttömien ulottumattomiin pakenevan koulutuksen ja terveydenhuollon kautta katulasten lohduttomaan kohtaloon.
Kovinkaan mairittelevassa valossa eivät näyttäydy länsimaiset kehitysyhteistyön tekijät. Ensin himmenee idealismi, sitten tulee kyynisyys ja sen vanavedessä oman edun tavoittelu. Sitä Hirvonen kuvaa kaunistelematta.
On meillä vaan upea kertoja!
P.S.
Mitä lämpimimmät onnittelut Mikko Rimmiselle Finlandia-palkinnon johdosta. T. ihailija
Julkaistu: 7.12.2010 klo 7:00
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi