Vuosittain kotimaisen kaunokirjallisuuden tähtitaivaalle ilmestyy kymmenkunta proosateoksellaan debytoivaa esikoiskirjailijaa. Vaikka esikoisteos on voinut yltää jopa Finlandia-palkintoon (ja useat kirjailijat viimeistään toisella kirjallaan), tunnistan oman yleisluonteisen ennakkoluuloni. Onneksi se on iän myötä hälvennyt ja tilalle tullut aito uteliaisuus.
Uteliaisuutta seuraa riittämättömyyden tunne. Jos joitain uusia, aloittelevia kirjailijoita ryhtyisi seuraamaan, keitä heistä? Sattumanvaraisuus tai kohdalle osunut kirja-arvio eivät välttämättä auta: tuttavuus voi olla riemastuttava yllätys tai sitten pettymys.
Viime vuonna löysin Elina Hirvosen, tänä syksynä Helmi Kekkosen, molemmat Avaimen kirjailijoita. Helmi Kekkosen (synt. 1982) vuonna 2009 ilmestyneen novellikokoelman Kotiin painos oli kustantajan investointina halvimmista halvin; pikkukirjan ulkoasu ei voisi olla enää vaatimattomampi. Turussa kirjallisuutta opiskellut Kekkonen on vielä kustantajalle tunnusteluluonteinen.
Novellit on osaavasti kirjoitettuja. En kuitenkaan muistanut luettuani niistä ainoatakaan. Menivät niin kutsutusti kuin vesi hanhen selästä. Tosin niin on käynyt aiemminkin: huomaan joutuvani lukemaan novellikokoelmat pääsääntöisesti kahteen kertaan. Vasta sitten aivojen seula toimii luotettavasti.
Kekkosen syksyn esikoisromaani Valinta on vallan toisenlainen lukukokemus: vangitseva, tiheä ihmissuhdekuvaus, taitavan kirjoittajan käsistä syntynyt helmi.
Ruuthin ja Eliaksen nuorin lapsi, nyt jo aikuinen Aava, pitää tiheimmin yhteyttä vanhempiinsa. Nytkin hän on tullut käymään ja pääsee tuskin halauksia pidemmälle, kun puita liiteriltä hakeva isä lyhistyy sydänkohtaukseensa ja kuolee.
Puolta vuotta myöhemmin Aava auttaa äitiään suuren talon tyhjennyksessä mahdollista myyntiä varten. Millaisia valintoja tehdä? Mitä säilyttää, mitä rahdata ullakolle, mitä hävittää ja ottaa mukaan? Jokainen esine, jopa niiden keskinäinen suhde huoneessa kantaa muistoja, elettyä elämää.
Äidin ja tyttären muistoissa ja ajatuksissa elää Ilja. Juuri Iljan fyysinen poissaolo, mutta läsnäolo naisten ajatuksissa luo Kekkosen romaaniin voimakkaan jännitteen. Kuka hän on? Elääkö hän? Jos elää, miksi hän on poissa ja missä hän on? Mikä on hänen elämäntilansa? Kadonnut Ilja tuo mieleen Kjell Westön Leijat kaupungin yllä Danielin, joka ajautui välirikkoon vaativan liikemiesisänsä kanssa ja elää jossakin viheliäistä huumekoukkuisen elämää, perheeltä lopullisesti kadonneena.
Iljan arvoitus avautuu tarkoituksella hitaasti. Ilja on tehnyt valinnan, 18-vuotiaana. Hän lähti 18 vuotta sitten. Hän oli pienen Aavan kaikkein tärkein henkilö, läheisin. Ruuthille hän on rakas esikoinen. Mitä tapahtui?
"Se oli elokuuta, lokakuussa hän lähti. Muistan siitä aamusta vain vähän. Lähdöstä."
Ja miksi Aavan isosisko Helena, Aavan lapsuuden leikkikumppani ja nuoruuden läheinen isosisko, loi oman elämänsä, tosin katoamatta kuten Ilja? Helena on muuttunut yksityisyyttään suojelevaksi, vieraantunut ja etääntynyt. Suhde äitiin on muodollinen ja ontoksi koverrettu, ja lapsensa Siirin Helena haluaa eristää lapsen isovanhemmista. Miksi hän teki sellaisen valinnan, vaikka se loukkaa ja haavoittaa hänen vanhempiaan?
Valokuva nuoresta rakastuneesta Ruuthista, ajalta jolloin Ruuth oli ensisijaisesti nainen, ei vielä äiti, herättää Aavassa halun tietää enemmän äitinsä menneisyydestä. Mies ei ole isä. Yhteisten työpäivien aikana Ruuth kokee halua kertoa eräästä nuoresta naisesta toiselle nuorelle naiselle, omalle kuopukselleen.
Elämä on valintoja täynnä. Osan käänteentekevistä valinnoista tekee joku toinen, meiltä kysymättä. Kerran sellaisen valinnan teki muuan Aaro. Kerran valintansa teki Ilja, jolle ei oltu suoraan valehdeltu, mutta jätetty kertomatta totuus.
Valinnat johtavat uusiin valintoihin. Niiden kanssa on osattava elää. Ruuthin ja Elias osasivat elää hyvän elämän. Kenties parisuhdekriisissä oleva Aava on myös pakotettujen valintojen edessä. Vielä hän ei tiedä. Kun hänen kännykkänsä soi, ehkä soittaja on hän.
Ehkä.
Julkaistu: 28.11.2011 klo 7:00
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi