Hevosvarkaat
Per Petterson löi itsensä läpi viidennellä romaanillaan.
Se on romaanin nimi. Kirja itsessään on lukulöytö. Eläköön löydöt, vallankin kun ne ovat yllätyksiä, vailla julkisuusmyllyn tuomaa tutustumispainetta. Hevosvarkaat (Otava 2009) on norjalaisen Per Pettersonin viides romaani ja hänen kirjallinen läpimurtonsa, myös kansainvälisesti.
Minut se lumosi heti.
Ollaan marraskuussa 2000, mutta kaukainen, dramaattisten tapahtumien kesä 1948 palaa muistikuvissa 67-vuotiaan Trondin elämään. Tuolloin hän oli vasta 15-vuotias, aikuisuuden kynnyksellä. Hän oli riittävän iso tekemään yksittäisiä havaintoja. Mutta nähdyssä, kuullussa ja koetussa jää katveeseen sattumuksia ja tapahtumia, joilla oli merkitys, vaikka ymmärryskyky ja elämänkokemus eivät niihin vielä silloin yltäneet.
Oslolainen Trond on koko aikuisuutensa ajan toivonut saavansa elää yksin, lähellä metsää. Nyt, eläkeläisenä ja leskenä unelma on täyttynyt. Hän on ostanut huonokuntoisen talon Kaakkois-Norjasta. Sitä hän hissukseen remontoi ja jakaa päivänsä sekarotuisen, viisaan Lyyra-koiran kanssa.
Etäämpänä asuu sulkeutunut mies, Lars. Yhden tapaamiskerran jälkeen Trond tajuaa, että tuo nyt jo ikääntynyt mies sivusi kerran, kesällä 1948, hänen elämäänsä ja että Larsin menneisyys kytkeytyy hänen omaan, isättömään elämäänsä.
Kesä 1948 eräällä karjamajalla lähellä Ruotsin rajaa palaa takaisin ja sen kautta jotain vielä vanhempaa, vuodet 1942–44, natsimiehityksen aikainen Norjan vastarintaliike sekä oman isän ja Larsin äidin osuus siinä.
Menetys, luottamus, hylkäys
Tämä hienosti kirjoitettu romaani kertoo menetyksestä. Menettäjiä ja menetyksiä on monta. Joihinkin menetyksiin liittyy myös petos ja hylkääminen. Kirja kertoo myös luottamuksesta ja luottamuksen katoamisesta.
Kirja on yhtä hyvin kertomus rakkaudesta. Isä opettaa Trondin rakastamaan metsää ja luontoa. Hän vie kaupunkilaispoikansa kauas erämaiden liepeille kalastamaan. Hän pörhöttää 15-vuotiaan poikansa tukkaa, vie hänet lainahevosilla pitkälle ratsastusretkelle. Rakkautta, vai sittenkin tulevan petoksen hyvitystä?
Petos on julma sana. Silti sen tekijät voivat olla hyviä, jopa keskivertoa epäitsekkäämpiä ja pyyteettömämpiä ihmisiä. Petos tekee heistä vailla vikoja olevan sankarin sijasta inhimillisiä, tuntevia, kärsiviä – ja rakastavia.
Per Pettersonin Hevosvarkaat on tarina tällaisista ihmisistä.
Katriina Huttusen suomentama kirja on saanut Pohjoismaisen käännöspisteen julkaisutukea.
Se kertoo vieraskielisen kirjallisuuden julkaisemiseen liittyvästä taloudellisesta riskistä, etenkin kun on kyse Pohjoismaiden kirjailijoista, jotka eivät ole meillä ennestään tunnettuja – ja kun kyseessä ei ole takuuvarma myyntitykki, perverssiin rikokseen vyydetty dekkari.
Julkaistu: 4.5.2010 klo 9:00
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi