Ihmisen ja luonnon rajat

Johanna Sinisalon Linnunaivot (Teos 2008) on pysähdyttävä romaani ihmisen halusta etsiä  mielihyvää hallitsemalla kehoaan ja tahtoaan. Tyydytyksen ja kokemuksen arvona on aina myös teon jonkinasteinen poikkeuksellisuus; monikaan kun ei vastaavassa onnistuisi tai edes rohkenisi yrittää. Janoamme extremekokemuksia ja itsemme ylityksiä. Ainakin itse teen niin, omissa kapeissa rajoissani luonnollisesti.

Johanna Sinisalon kirja on kuitenkin monitasoinen ja hieno teos muussakin kuin erään extremekokemuksen värikkäänä ja vakuuttavana kuvauksena. Siksi haluan kertoa siitä.

Romaanissa extremekokemusta haetaan luonnon kunnioittamisen ja kumppanuuden reunaehdoin. Mutta ihmisen ja luonnon suhde on monimutkaisempi ja monisyisempi. Ihminen ei kesytä luontoa itselleen kunnioittavan kumppanuuden kautta, vaan luonto iskee takaisin samalla, kun tunkeutuja jättää maisemaan omat raatelujälkensä ja pysyvät haavansa.

Extremevaellus mittaa sisäistä sankaruutta

Hiljattain toisiinsa tutustuneet Heidi ja Jyrki lähtevät toteuttamaan Jyrkin unelman vaeltaa Uuden Seelannin vaativissa vuoristomaastoissa ja Australian rannikolla. Jyrkillä on vaelluskokemusta, Heidillä ei.

Rasitusten voittaminen tekee Jyrkistä kyltymättömän: pari suuntaa hänen ehdotuksestaan vielä kuukauden päästä Tasmaniaan, tosikovien vaeltajien Southern Coast Trackille. Matkaa on 84 kilometriä. Pari joutuu äärimmäisen koville, mutta sekään ei lopulta Jyrkille riitä: he lähtevät jatkamaan vielä eteenpäin reittiä, joka on vaeltajien puutteessa miltei kadonnut ja polku kasvanut umpeen. He ovat onnen, oman selviytymistaitonsa ja luonnon armoilla.

Ja Heidi on Jyrkin armoilla. Ulkoisesti he ovat rakastavaiset ja vaelluskumppanit. Mutta urhealla, itsensä fyysisesti ylittävällä Heidillä ei ole varaa valittaa tai murtua. Hänen katastrofinsa olisi kuulla Jyrkin suusta lause: Itsehän mukaan tyrkyttäydyit.

Siksi Heidi kestää, kestää mitä vain. Mutta suhde on alisteinen, vaikka he eivät riitele. Sinisalo kuvaa vaellusta vuoroin Heidin, vuoroin Jyrkin kuvaamana. Heidi puhuu Jyrkistä, mutta Jyrkille Heidi on "se". Heidissä myös täyttyy extremekokijan masokistinen nautinto: omien rajojen  ylityksen tuoma aito mielihyvä.

Kun rajat tulevat vastaan ja ylittyvät

Kun kummalliset ongelmat alkavat, Heidi syyllistyy ja Heidi syyllistetään, vaikkei muista tai tunnista olevansa syypää. Toisin kuin Jyrki ja Heidi, lukija saa vähitellen tietää ongelmien aiheuttajan. Se on vihertävänharmaa, koukkunokkainen, isokyntinen lintu, keo, jota uusseelantilaisen luonnonpuiston vartija oli edellisen kuun vaelluksella luonnehtinut sanoilla: fiksu ja ilkeä kuin mikä. Ennakoimattomaksi muuttujaksi tulevat linnunaivot.

Kokenut Jyrki on suunnitellut kaiken, rinkkojen maksimipainot ja tarvittavat vähimmäisenergiamäärät. Kun Heidi haluaa ostaa yhden energiapatukan mukaan palkinnoksi jostakin erityisestä rääkkipäivästä, pikkutarkka Jyrki poistaa patukan isällisen nuhtelevasti takaisin kaupan hyllyyn. Kaikki hankinnat, tarvikkeet, painot ja energiat ovat hallinnassa. Mutta ovatko? Jyrkin suunnitelmiin ei mahdu ennakoimattomia tekijöitä eikä varatarvikkeita.

Ekologisesti tiedostava Jyrki on äärimmäisen tarkka ympäristövastuusta. Reitin varrelle ei voi eikä saa jättää yhtään ainutta jätettä, hajoavaa tai hajoamatonta. Minkä mukaan otat, kannat myös sieltä pois, verisistä tamponeista lähtien. Se on vaellusreitin sääntö. Heidän ekologiseksi jalanjäljekseen ovat  jo kylliksi lennot Uuteen Seelantiin ja Australiaan.

Ja kuitenkin: juuri heidän ekologisesta jalanjäljestään tulee murskaavan suuri, heidän tahtomattaan ja tarkoittamattaan.

Sinisalon kerronta on tarkkaa, alleviivaamatonta ja imuvoimaista. Lukija joutuu kertomuksen henkilöiden asemaan ja aistimaan heidän kokemansa lähes fyysisesti.

Ja alleviivaamatta Johanna Sinisalo pakottaa lukijan näkemään sen, miten ihminen jättää ja on jättänyt raatelujälkensä haavoittuvan luonnon pintaan ja miten hän vastuuttomilla ratkaisuillaan muuttaa kokonaisten alueiden, jopa mannerten ekologiaa. Australia on esimerkki tästä.

Kirja antaa tuntuman siitä, miten monimutkaisista asioista ihmisen ekologisessa jalanjäljessä on kyse. Elämme keskellä kaupallista kulttuuria, joka on napannut ympäristö- ja ilmastovastuun markkinavaltikseen ja sen myötä hämää ja hämmentää yksinkertaistamalla asioita ja oikomalla mutkat suoriksi. Sen kulttuurin läpi ja keskeltä on vaikeaa nähdä.

Johanna Sinisalo kirjoitti jälleen  upean, lukijan ihon pintaan tarttuvan kirjan, joka on samalla taitava ekologinen puheenvuoro. Ja juuri sellaisena se jatkaa elämäänsä lukijan tajunnassa.

Julkaistu: 16.3.2009 klo 6:00

Delicious Facebook

Keskustele aiheesta »