Infoähkystä olisi ihan toista selvitä, jos suurin osa siitä olisi selkeästi roskaa. Mikä sen helpompaa kuin siirtää jätepapereihin. Ongelma onkin siinä, että silkkaa roskaa on pieni osa ja valtaosa painetusta tiedontulvasta on keskivertoa.
Tämä infoähkyn enemmistö ei ole mitenkään välttämätöntä, mutta sisältää kiinnostavaa ja hyödyllistäkin. Ei voi suoraltaan heittää pois katsomatta, mitä sisällä on, selaamatta läpi, lukaisematta jotain sieltä täältä, varmuuden vuoksi.
Havainto on säveltäjä Harri Wessmanin ja siihen on helppo yhtyä.
Minulta kysytään tavan takaa, miten ehdin kaikkeen: lukea niin paljon kirjoja, harrastaa säännöllisesti kestävyysjuoksua, käydä viikoittain jumpassa ja kuntosalilla, seurata taidemusiikkitarjontaa, käydä välillä elokuvissa, oopperassa ja teatterissakin sekä kutsua kotiini tavan takaa vieraita.
Menneenä viikonloppuna oli kireä pakkanen, purevuutta lisäämässä Ruotsista saapuneen talvimyrskyn rippeet ja juoksemisen raskaaksi tekevä lumentulo. Oli luovuttava lauantain pitkästä hiihdosta ja sunnuntain pitkästä juoksusta.
Ensimmäisenä päivänä hoidin laiminlyötyjä papereitani ja panin niiden osalta myös päätäni järjestykseen. Hyödyllistä puuhaa!
Sunnuntaina iskin infoähkyn kimppuun. Kaksi paperikorillista kertyneitä aikakauslehtiä sun muuta siirtyi suoraan tai lyhyen selauksen jälkeen taloyhtiön keräyslaatikkoon. Yhtä paljon jäi – niitä joita PITÄISI lukea ja joita ei voi VIELÄ heittää pois.
Nyt pois heitetyt olivat vanhentuneita – ilmestymispäivän kriteereillä. Niin kai käy säästämällenikin erälle aikanaan.
Kyllästyin nimittäin kesken tarmonpuuskan ja siirsin puuhakkuuteni keittiön puolelle. Iltapäivällä kun oli edessä laajentunut lounasseura.
Seuraan säännöllisesti Juoksija-lehteä, Rondoa ja Suomen Kuvalehteä. Tai siis tuoreeltaan selaan läpi, luen artikkelin tai pari ja siirrän sivuun aikeissa lukea myöhemmin lisää. Se "myöhemmin" ei yleensä tule. Ei ole aikaa, kun uutta pukkaa päälle.
Eri järjestöjen jäsenyyden tähden saan myös kuukausittain ilmestyviä julkaisuja: Animalia, Amnesty International, Tuglas-seuran Elo-lehti, Suomen arvostelijain liiton Kritiikin uutiset ja vielä alkutalveen asti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsenyyden vuoksi Hiidenkivi. Ja niin edelleen.
Bonusjäsenyyksien vuoksi postilaatikosta tipahtavat myös Yhteishyvä ja Pirkka. Vapautin kaikki kertyneet vuoden 2009 Yhteishyvät sunnuntain infoähkysodassa avaamattomista pakkauskelmuistaan, luin lehdistä Kjell Westön mainiot kolumnit ja siirsin paperikeräykseen.
Lehtien väleistä poimin reseptiliitteet. Niin kuin oikeasti niitä joskus käyttäisin! Hah! Ihminen on keräilijä, "kaiken ja vastaisen varalle" -olento.
Miten valtavasti silmieni ulottuvilla onkaan hyvää ja hyödyllistä tietoa, jos vain ehtisi: kotiin tulevat lisäksi Suomen luontoliiton Suomen luonto, Rauhanliiton Ydin sekä Tiede-lehti.
Painettuja katsauksia tulee säännöllisin väiajoin ainakin pankilta, energiayhtiöltä, puhelinoperaattorilta ja Helsingin kaupungilta. Pitäisi pysyä reaaliajassa, mitä tähdellistä kaupunki tiedottaa asukkaalleen.
Viikonlopun jälkeen kodissani lehtipinot ovat siis madaltuneet ja infoähkyn painetta on pienennetty. Valistuneempi en kuitenkaan hajanaisten lukemisten jälkeen tunne olevani ja arkikäyttäytyminen palaa uomiinsa. Tuota pikaa vastassa ovat taas lukemattomat tai vain hieman luettujen aikakaus- ja jäsenlehtien vuoret.
Sillä jo arjen alkaessa palaan normaaliuteen: jumppiin, juoksuihin, kuntosaleihin ja kirjojen pariin. Kaunokirjalliset nautintoni jatkan Herta Müllerillä.
Julkaistu: 23.2.2010 klo 9:00
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi