Kirja tienhaarassa I
Rakkaudesta kirjaan. Kuva: Markku Ojala, Helsingin kirjamessut
Jeff Gomez väittää kirjassaan Print is Dead (2008), että kirjan iltarusko on käsillä ja että kirjasta tulee äänilevyjen tavoin keräilijöiden kuriositeetti.
"Lukeminen on aina tarkoittanut muutosta", kirjoittavat Kai Ekholm ja Yrjö Repo teoksessaan Kirja tienhaarassa 2020 (Gaudeamus 2010) ja muistuttavat, että lukijat ovat oikullisuudessaan ja ennustamattomuudessaan yhtä muutoshakuisia kuin lukijat sata vuotta sitten.
Pelko siitä, että tekninen kehitys vahingoittaisi kulttuuria, on Ekholmin ja Revon mukaan ikivanha. Ekholm ja Repo viittaavat pelkoon, että verkko ja e-kirja näivettävät painetun kirjallisuuden.
"Sokrates oli syvästi huolissaan vahingosta, jonka aakkosellinen kirjoittamistapa aiheuttaisi tiedonkululle, yhteiskunnan sääntöjen pysyvyydelle ja muistin hallinnalle", he tietävät.
Gomezin ennuste tuntuu vielä kovin kaukaiselta lukujen valossa. Suomessa on Ekholmin ja Revon mukaan yli 5 000 kirjankustantajaa ja yksin viime vuonna kustannusrekisteriin merkittiin 149 uutta kustantajaa. Kirjailijoita on lähes 3 500, heistä Suomen Kirjailijaliiton jäseninä 611 ja Suomen tietokirjailijat ry:n jäseninä 2 543.
Ja tekstiä syntyy: alle prosentti tarjotuista käsikirjoituksista päätyy valmiiksi kirjoiksi.
Parin kymmenen viimeisen vuoden tilastot kuitenkin osoittavat, että vuosi 2006 oli liki kaikilla uutuusnimikkeiden mittareilla huippuvuosi. Vain lasten- ja nuortenkirjat jatkoivat senkin jälkeen riemukasta nousuaan (vuoteen 2009).
Myös kappalemääräinen ja euromääräinen myynti taittuivat vuoden 2006 jälkeen, paitsi yhä komeassa nousussa olevalla kaunokirjallisuudella ja sarjakuvilla. Tosin monen kaunokirjailijan kuulee valittavan myyntikauden lyhyydestä ja teoksen siirtymisestä pikavauhtia halvemmanhintaiseksi pokkariksi.
Tietokirjat, etenkin hakuteokset ja oppikirjat, ovat siirtymässä vinhaa vauhtia nettiin. Hakuteoksia painetaan enää harkiten. Eri asia ovat ne tietokirjat, joissa haetan myös visuaalista näyttävyyttä ja jotka siten soveltuvat myös selailu- ja lahjakirjoiksi. Hyvänä esimerkkinä ovat vaikkapa Maahengen upeat luontokirjat.
Tiedon nopeassa ja vaivattomassa nettihaussa onkin omat sudenkuoppansa. Lukemiseen harjaantunut kansalainen ymmärtää tiedon edellyttävän vaivaa ja lähdekritiikkiä. "Minkä verkko hajottaa, sen kirja eheyttää", sanovat Ekholm ja Repo ja vertaavat tiedon tyydyttämistä nettihaulla pikaruokaan vastakohtana tietokirjallisuuden monipuoliselle aterialle.
Olemme lukeva kansa
Suomalaiset lukevat, ja kolme neljästä suomalaisesta lukee juuri kirjoja. Ajallisesti lukeminen ei ole vähentynyt vähääkään; käytämme keskimäärin 45-50 minuuttia päivässä lukemiseen ja kirjojen osuus siinä on noin varttitunti.
Risto Uimosen mukaan sanomalehtien lukeminen lohkaisee runsaat puoli tuntia.
Mutta luvut ovat keskiarvoja. Lukemisessakin ovat omat himolukijansa. "Kirjallisuutta pitää pystyssä suurkuluttajien joukko — noin 650 000 suomalaista — jotka ostavat yli kymmenen kirjaa vuodessa, siis kirjan kuussa tai enemmän", tietävät Kirja tienhaarassa -kirjan kirjoittajat.
Se merkitsee 54 prosenttia kirjamyynnistä.
Ei liene yllätys, että eniten kirjoja ostavat 30—59-vuotiaat. Kirjojen osuus kotitalouksien kulutuksessa on kuitenkin marginaalinen. Saman verran rahaa kuluu makeisiin, viineihin tai ravintolajuomiin, tai lemmikkieläimiin, lastenvaatteisiin, tai perheen irtainvakuutukseen.
E-kirjan läpimurto?
Pian loppuvaa vuotta veikattiin e-kirjan ja lukulaitteiden (kuten Kindlen) läpimurroksi. Niin ei käynyt. Kustantajat miettivät kuumeisesti strategioitaan: lähteäkö yksin liikkeelle vai hakeutuako yhteistyöhön.
Vaikka Kai Ekholm ja Yrjö Repo käyttävät suurimman osan 200-sivuisesta teoksestaan sähköisen kirjan pohdintaan ja edustavat myös teknologista edistysajattelua, he yhtälailla varoittavat teknofundamentalismista. Lukemisen (reading) ja selailemisen (viewing) ero on selvä. Verkossa ei lueta. Siellä selaillaan, sen ulkopuolella luetaan.
Netissä nopeus korvaa laadun ja lähdekritiikin. Tutkijat kutsuvat sitä oravastrategiaksi.
Mutta lukulaitteeseen voi ladata kokonaisia teoksia ja perushakuteoksia. Sellainen tiedon mukana kuljettaminen ei ole oravastrategiaa.
En kuitenkaan ole niiden eturivin kokeilijoiden joukossa, jotka innolla investoivat uusiin lukulaitteisiin. Myös Ekholm ja Repo lupaavat investoinneille lyhyttä ikää. Takaa tulee takuuvarmasti kehittyneempi innovaatio. Niin on käynyt aina.
Minulle on edelleen tärkeää tuntea kirjan kansipinta sormieni alla. Haluan väsymyksen jo painaessa illalla silmäluomiani plarata kirjaani eteenpäin nähdäkseni, missä luku loppuu ja minne asti jatkan sillä kertaa. Haluan palata takaisin päin, selailla, maiskutella jotain yksityiskohtaa.
"Hyvälle tarinalle on aina tilaa — painettuna kirjanakin", kirjoittavat Kai Ekholm ja Yrjö Repo.
Lue myös:
Kirjahamstereiden pidot
Julkaistu: 26.10.2010 klo 8:00
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi