Kirjoja Christofferilta
Nalle Valtiala: På min mammas gata (Schilds 1999) on hellyttävä kirja kotikulmien Helsingistä pienen pojan silmin.
Joka vuosi, kahdenkymmenen vuoden ajan, on joulun varma airut ollut Svenska Folkskolans Vänneristä (SFV) tullut kirja Christoffer Grönholmin allekirjoittamin tervehdyksin. Ja aina on ollut yhtä hauskaa avata jouluviikon kirjalahja.
Nyt Christoffer on poissa. Hän kuoli keskiviikkona Jorvin sairaalassa, vain 62-vuotiaana. Aivan liian varhain, kesken työnsä SFV:n pitkäaikaisena kanslichefinä.
Tutustuin häneen vuonna 1990 runsaan viikon mittaisella yhteisellä matkalla International Council for Adult Education -järjestön maailmankonferenssiin Bangkokissa. Meitä oli Suomesta kolme. Ohjelmaan kuului vierailu ja yöpyminen köyhissä maalaiskylissä lähellä Laosin rajaa.
Oli aikaa jutella kaikenlaista.
Kirja on länsimaisen sivistyksen symboli
Kirja on hieno tapa muistaa, arvostaa ja toivottaa kaikkea hyvää — tässä tapauksessa hyvää joulua ja talvensydäntä. On myös ollut hitusen hivelevää kuulua lähetyslistalle. Luonnollisesti pätevä sihteeri hoitaa hommat.
Kuinka ahkerasti Christoffer luki itse, en tallentanut mieleen. Kenties hän oli sellaiseen keskittymiseen liian kärsimätön. Valtiotieteilijänä häntä ehkä kiinnosti poliittinen ja muistelmakirjallisuus. Muistelen sen kaltaista keskustelua käydyn. Hän oli hyvin sosiaalinen ja viihtyi mieluummin ihmisten seurassa.
Kustannustoiminnan arvostus oli kuitenkin "Vännereillä" itsestään selvää, kun oli tahto ja tavoite ylläpitää ja kehittää äidinkielisen kulttuurin elinvoimaisuutta. Schilds Kustannus Oy on ruotsinkielisen kirjallisuuden vankka kivijalka.
Vuosien varrelta joulukirjoista mieluisin oli Nalle Valtialan mainio På min mammas gata, pienen pojan muistoja neljäkymmentäluvun Meilahdesta Valborgsvägeniltä. Se oli "vanhaa hyvää aikaa", jolloin pojat saattoivat pelata jalkapalloa kadulla nelosen sporan kolistellessa pitkin kiskoja.
Viime talvena tuli Erik Wahlströmin Flugtämjaren. Kiljahdin ilosta ja kiikutin sen heti työkavereiden ihailtavaksi. Päätin lukea kirjan Runebergin päivään mennessä. Mutta Wahlströmin kerronta minulle outoine sanoineen, piilomerkityksineen ja sarkasmineen osoittautui liian työlääksi. Vaivalloinen etenemiseni nujersi kerronnan ironisen nokkeluuden.
Henrik Meinanderin artikkelikokoelma Den nödvändiga grannen on lähellä omaa kiinnostustani: politiikkaa sekä Suomen ja ison itänaapurin kimurantteja suhteita.
Ruotsin kieli, laiminlyöty rakastettuni
Kirjat ovat silta nordismihenkisyyteeni. Olen ylpeä siitä, että Suomella on kaksi virallista kieltä, joista toinen ylläpitää siltoja muihin Pohjoismaihin.
Myös Christoffer oli kansansivistystyön työtovereittensa Mattsin ja Björnin tavoin ylpeä Suomen kaksikielisyydestä. Miten mielellään he ovatkaan selostaneet ulkomaisille vieraille Suomen kaksikielisyyden toteuttamisperiaatteita.
Christoffer oli sanan positiivisimmassa merkityksessä isänmaallinen mies. Pohjoismaisissa kontakteissa se oli helppo huomata. Ei hän siinä poikkeus ollut. Havaintoni mukaan Suomen ruotsinkielinen väestö on keskimäärin isänmaallisempaa kuin suomenkielinen. Vähemmistöasema lujittaa omaa identiteettiä ja sitä kulttuurista erityislaatua, jolla on vahvat historialliset juuret pohjoismaisuudessa.
Olen tinkimättömästi vakuuttunut ruotsin kielen tarpeellisuudesta. Globalisaation maailmassa mikä tahansa Pohjoismaa on yksin liian pieni. Yhdessä voisimme olla enemmän ja nostaa pohjoismaisten arvojen ja tavoitteiden painoarvoa ja kuuluvuutta kansainvälisesti.
Siihen tarvitsemme yhteisen tahdon ja arvojen lisäksi myös yhteinen kieli. Englanti se ei ole.
Senkin vuoksi Vännereiden joulukirja on ollut minulle side — vaikka siteenä symbolinen — Christofferiin, ruotsinkieliseen kansansivistystyöhön ja Suomen ruotsinkieliseen kulttuuriin.
Julkaistu: 2.5.2011 klo 7:00
Lukijoiden kommentteja
Kiitos kirjoituksesta, Anneli.
Ilmaiset hienosti ruotsin kielen ja pohjoismaisuuden merkityksen:
"Yhdessä voisimme olla enemmän ja nostaa pohjoismaisten arvojen ja tavoitteiden painoarvoa ja kuuluvuutta kansainvälisesti."
Tämä on tärkeä virike ylläpitää hyvää pohjoismaista yhteistyötä ja lisätä yhdessä tekemistä ja vaikuttamista.
Toki aina huomioiden, että hyvää ja kaunista on muuallakin kuin Pohjoismaissa ja samalla huomioiden oman "hyvämme" kulttuurisidonnaisuus.
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi