Koti moskeijan kupeessa

Abdolahin romaanin viehättävät tuttavuudet ovat palvelusmummut Golbanu ja Golebeh, jotka pääsevät kuin pääsevätkin pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan.

Hollannissa asuva iranilainen Kader Adbolah valottaa yhden perheen tarinan kautta sitä tsunaminkaltaista muutosta, jonka shaahi Reza Pavlavin kukistaminen ja ajatollah Khomeinin tyrannihallinnon asettuminen Iraniin sai aikaan niin maan ikiaikaisissa traditioissa kuin yksittäisten ihmisten ja heidän perheittensä kohtaloissa.

Kirja on Talo moskeijan vierellä (Bazar 2011). Sen on Hollannin kirjallisuussäätiön tuella suomentanut Sanna van Leeuwen.

Perhe omistaa moskeijan Senedzan kaupungissa (nimi keksitty). Sama suku on ylläpitänyt moskeijaa ja palkannut sille imaamin satoja vuosia.

Perheen päämies ja auktoriteetti on moskeijan "avaintenhoitaja", mattoyrittäjä Agha Dzan. Hän on viisas ja hieno ihminen, jota kuunnellaan ja kunnioitetaan. Perheen suunnittelemat käsin kudotut matot ovat lumoavia. Alahankintojen ja kutojien palkkaajana perhe työllistää kaupungin naapurikyliä.

Perheen elämää säätelee hurskas uskonelämä. Elämä on ennakoitavaa, turvallista ja vastuuntuntoisen huolehtivaa. Elämän viisaus ammennetaan laajan kotikirjaston vanhoista tekstikokoelmista ja siksi eteen päin katsotaan katsomalla ensin menneeseen.

Kaupungin kuhiseva ydin on basaari. Elämän rytmiä säätelevät moskeijan hartaushetket tasaisen turvallisesti. Basaari ja moskeija, hälinä ja hiljaisuus — yhdistäjinä on traditio.

Teheran on kaukana, vielä. Siellä elämä etenee kohti länsimaista vapaamielisyyttä ja uudistuksia. Kaupunkinaisten esikuva on shaahitar Farah Diba, muodin esikuva, koulujen ja kulttuuritilojen vihkijä, naisten aseman edistäjä.

Kaukana on myös Qomin kaupunki Teheranin kyljessä, vanhoillisen uskonelämän mekka, imaamikoulukaupunki ja ahdasmielisten ajatollahien valtakunta. Mutta siellä muhii vallankumous, jonka tulevat toteuttajat ovat ovelia, kärsivällisiä ja tinkimättömiä.

Qomissa muhii samaan aikaan, kun shaahin salainen poliisi pitää silmätikkuina Neuvostoliitosta ohjeensa ottavia pohjoisen rajaseutukylien vasemmistolaisia.

Adbolah kuvaa taitavasti, miten radikaali islamilaisuus tekee suunnitelmallista työtä väestön keskuudessa tyytymättömyyttä herättäviä seikkoja hyödyntäen. Perheessä se näkyy väliaikaisen imaamin, vävypoika Galgarin kautta. Joskus myöhemmin, kun ajatollah Khomeini on myrskyisän juhlinnan saattelemana palannut maanpaosta ja ottanut vallan, Galgarista tulee "Jumalan tuomari", Khomeinin valtakirjalla toimiva pyöveli.

Kiihkomielinen, älykäs Galgar rakastaa verta.

Khomeinin lakeijaksi hakeutuu myös edesmenneen vanhan imaamin leski Zinat. Miehensä laiminlyömä ja raskaan henkilökohtaisen menetyksen kokenut Zinat nousee siveyssisarten komitean johtajaksi Senedzassa ja hänestä tulee naisten säälimätön piinaaja.

Vuosisatojen perinteet murtuvat ryskyen. Murtuviin arvoihin kuuluvat myös keskinäinen kunnioitus ja vastuunkanto. Vanhat ystävyydet murtuvat, tilalle tulee ahdistus, häpeä ja fyysinen pelko.

Aikanaan Khomeini kuoli, sen muistamme. Mutta tiukka sharan-lakeihin perustuva valtio jäi, keulassa oppimaton fundamentalistipresidentti Mahmoud Ahmadinejad.  Moni on paennut maasta, liian moni viruu vankiloissa. Myös tämän kirjan sukutarinan kertoja, kirjan henkilönä Sahbal, elää Euroopassa ja kirjoittaa tarinaansa siellä.

Vallankumous syö lapsensa, sanotaan. Niin käy Talo moskeijan vieressä -romaanissakin, missä Khomeinin lakeijoiksi ryhtyneet Galgar ja Zinat saavat loppunsa koston käden kautta.

Tervehdin ilolla tätä fiktiiviseen asuun puettua teosta, joka syvensi omaa ymmärrystäni siitä, miten fundamentalistinen vallankumous onnistuu etenemään yksin- tai harvainvaltaan perustuvassa yhteiskunnassa, missä aikapommina on väestössä virinnyt elämänpettymys ja tyytymättömyys.

Julkaistu: 13.6.2011 klo 7:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »