Koukussa

Yöpöydälläni on maannut viikon ajan Sirpa Kähkösen kiitetty Lakanasiivet (2008), kirjanmerkki loppupuolella. Vika ei ole kirjan houkuttelevuudessa, vaan siinä, että sänkyyn päästyäni olen tuota pikaa unten mailla. Keho ja aivot ansaitsevat leponsa.

Työviikkoni päättyy matkapäiviin. En palaa työpaikalleni, vaan omistan illan kuntosalille. Kahden tunnin treeni ja sauna päälle. Loistava tapa aloittaa viikonloppu ja huuhtoa viikko aivoista ja kehosta.

Lauantai ja vitivalkeat hanget houkuttavat. Uudet voiteet suksien pohjiin ja menoksi! Viivyn laduilla neljä tuntia ja palkitsen itseni taloyhtiön naisten lenkkisaunalla. Onneksi on aviomies, joka on hoitanut ruokaostokset ja loihtinut maan maittavimman madesopan.

Sunnuntaina on vuorossa normaali pitkä juoksulenkki. Lumikeli on rankka ja haluan säästää päivää muuhunkin. Siksi erkanen Mikon ohjaamasta juoksuryhmästä paluumatkalla kodin suuntaan ja typistän lenkin 17:ta kilometriin. Muut juoksevat pari kilometriä enemmän, Stadionille.

Maanantaina painelen töistä suoraan Alexin ohjaamaan spurttijumppaan ja jään hikisen ja vaativan tunnin jälkeen Mallun rauhalliseen, mutta kumman tehokkaaseen ki-balanceen. Ehdin kotiin urheiluruudun aikoihin.

Tiistaina on töiden jälkeen vuorossa maastojuoksu krossi. Helsinki on lumen vallassa ja nuori, hurjapäinen Tanja panee meidät, liki kymmenen juoksijaa, harppomaan pätkiä myös hangessa. Lumi yltää lantioihin. Muuten juoksentelemme kapeilla, niljahtavilla metsäpoluilla tai tasaiseksi auratuilla Keskuspuiston ulkoiluteillä ja teemme voimaliikkeitä lumessa. Muutama riehaantuu ja uppoilee kikattaen enkeliksi hankeen.

Kotiin ehdin iltayhdeksän jälkeen.

Keskiviikkona jään ylitöihin – tukala suma töitteni kanssa. Olen juuri saanut luetuksi loppuun työmatkalukemiseni, Cormac McCarthin romaanin Tie (Loisto; Pulitzer Prise 2007), ja menen töistä lähdettyäni katsomaan kirjaan perustuvan samannimisen elokuvan. Siitä on vain myöhäisillan näytös.

Junat kulkevat tosi harvoin. Olen kotona puoli kahdeltatoista.

Torstaina on vuorossa jälleen juoksu. Valitsen Jeminan runsaan yhdeksän kilometrin spurtin sen jälkeen, kun hän juoksun profiilia kuvatessaan heittää minuun rohkaisevan ja kannustavan katseen. Hän oli oikeassa: olen juoksusta ikityytyväinen. Kotiin ehdin puoli kymmeneksi.

Ensi viikolla tämä juoksu jäisi väliin. Sen selättävät Helsingin kaupunginorkesteri ja Beethovenin D-duuri viulukonsertto.

Jälleen uusi perjantai ja viikonlopun avaava kuntosali-ilta! Lauantaina hiihtoladut taas kutsuvat ja vieraiden kanssa katetaan illaksi pöytä laskiaisherkuista. Blinejä, mätiä, smetanaa ja sen semmoista. Aviomies on kaivellut jo tattarijauhopusseja.

Kunpa olisi edes yksi päivä enemmän viikossa! Tietäisin tarkkaan, mihin sen käyttäisin. No. lukemiseen tietysti. Kähkösen jälkeen odottavat Stanislaw Jerzy Lecin aforismit, Herta Müllerin novellit, Kjell Westö Älä käy yöhön yksin, Sirpa Kähkösen Neidonkenkä ja monet muut.

Tai ehkä sittenkin viettäisin päivästä puolet kuntosalilla. Tarvitsisin käsivarsille nykyistä enemmän treeniä. Ei sentään. Kun kerrankin on näin mahtava lumitilanne, hiihtämään pitää päästä.

Mutta mistä saisi sen viikon kahdeksannen päivän?

Julkaistu: 9.2.2010 klo 9:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »