Lapsuuden eväitä tiellä taiteilijaksi
Kymmenvuotias kesän vietossa. Kirjan kuvitusta.
Virolainen monilahjakkuus, runoilija, näyttelijä ja kabareentekijä Juhan Viiding (1948–1995) alkoi saada Suomessa nimeä 80-luvulla. Hän vauhditti sitä tuottamalla Suomen markkinoille runokokoelman Julkaistavaksi Suomen tasavallassa (Tammi 1988). Kirsikka Moring luonnehti Juhan Viidingiä Helsingin Sanomissa 90-luvun alussa näyttävästi Viron Vysotskiksi.
Juhan Viiding kuoli traagisesti oman käden kautta, kuten kuuluisa venäläinen edeltäjänsä, Sergei Jesenin – avaamalla ranteensa. Ulkoisesti hän oli uransa huipulla Tallinnan draamateatterin näyttelijänä.
Viime syksynä ilmestyi hänen isosiskonsa, Mari Tarandin uutta tietoa tuova, koskettava ja hieno kirja pikkuveljestä Juhanista, Ajapildi sees, Lapsepölv Juhaniga. Kirja on paitsi lämmin, sivistynyt ja Juhan Viidingin henkilökuvaa lapsuuden ja nuoruuden kautta monipuolisesti valottava teos, myös ikkuna tunnettuun virolaiseen kulttuuriperheeseen. Viidingin ydinperheen jäsenissä ja jälkeläisissä on kirjailijoita ja runoilijoita monessa polvessa, kääntäjiä, näyttelijöitä, radio- ja sanomalehtitoimittajia, tekstiilitaiteilijoita ja nyt myös poliitikkoja.
Melkoinen sivistyspääoma yhdessä perheessä!
Kirjeenvaihto oli perheenjäsenten välillä normaalia ja kirjeenvaihto on myös säilynyt. Se onkin muistojen ja muistikuvien lisäksi Mari Tarandin kirjan tärkeää materiaalia. Kun Juhanilla tuli varhaismurrosiän rajuissa kipuiluissa yhteenottoja vanhempiensa kanssa, hän haki juuri Tartossa tuolloin opiskelleesta Marista ymmärtäjää ja kuuntelijaa kirjeenvaihdon kautta.
Mari rakasti ja ymmärsi kaikkia perheensä jäseniä. Siksi hän oli Juhanille sovitteleva, tulkintojen dramatiikkaa laimentava, viisas perhediplomaatti.
Yksin tuo kirjeenvaihto Juhanin ja hänen vanhempiensa sekä Juhanin ja Marin välillä on kirjan hienoa antia. Nykypäivän tekstiviestien maailmassa mitään vastaavaa ei enää synny.
Leikkien kautta
aikuisuuteen
Kirjan anti on monipuolinen ja kattaa myös pienen Marin lapsuudenmuistoja ajalta, jolloin Juhan Viiding ei ollut vielä syntynyt. Niistä dramaattisin on muistoista varhaisin: perhe asui ja piileskeli perunakellarissa Saksan armeijan ja puna-armeijan välisen Peedun taistelun (1944) riehuessa yläpuolella. Kun perhe kömpi kellarista, talon leivinuunin kyljessä oli muistona ammuksenjälkiä.
Lasten isä, Paul Viiding (1904–1962), 50-luvulla tunnettu kääntäjä, kirjailija ja Viron kirjailijaliiton pääsihteeri, oli kaivautunut perunapeltoon vakojen väliin. Hänen onnistui näin välttyä joutumasta otetuksi kumpaankaan armeijaan. Myöhemmin, "kansanviholliseksi" ja "nationalistiksi" julistettuna ja kirjailijaliitosta erotettuna hän piileskeli sukulaispaikoissa maalla ja onnistui välttämään vuoden 1949 kyydityksen.
Marin hauskoja lapsuudenmuistoja ovat leikit Tallinnan vanhan kaupungin sokkeloissa. Ja isompien mukana pyöri myös silmälläpidettävä pikku-Juss. Maalla vietetyillä kesillä oli onnellisen lapsuuden rakennusaineksina suuri merkitys.
Mari kuvaa kouluvuosia, jotka yllättäen osoittautuvat Juhanille jatkuvaksi kompastukseksi. Lyhytkasvuinen, huomattavan hintelä ja ennen muuta matematiikkaan kompastuva poika saa rakentaa itsetuntoaan ja minäkuvaansa muista aineksista kuin tähtioppilaan roolista tai lihasvoimasta.
Esiintyvä taiteilija
Jumalan armosta
Juhan Viidingissä näkyi jo varhain taipumus improvisointiin ja kaiken kertomansa näyttelemiseen. Niinpä Juhanin hakeutuminen Tallinnan valtiollisen konservatorion näyttämötaiteen oppituoliin oli perheessä mitä luonnollisin asia.
Meille suomalaisille on mielenkiintoista kuulla, että lopputyönsä valmistuvana näyttelijänä hän teki Seitsemän veljeksen Eerona. Hänet muistaen: mikä olisikaan ollut enää osuvampi rooli!
Se, että hänessä oli jo pitkään muhinut tuleva runoilija, kävi ilmi Marille vasta myöhemmin. Juhan ei päässyt tai ollut mukana 60-luvun lopun nuorten debytistien, niin kutsuttujen kasettirunoilijoiden albumeissa. Hänen aikansa oli vasta myöhemmin.
Mutta jo tuolloin äiti Linda Viiding otti tunnollisesti poikansa roskakoria tyhjentäessään talteen runoharjoitelmat ja kirjoitti paperin kulmaan: otettu roskakorista. Nyt, yhteisestä lapsuudesta kertovassa kirjassa, Mari rohkaistuu julkaisemaan joitakin Juhanin varhaisrunoja kuvatakseen Juhan Viidingin kehitystä runoilijana.
Kipeitä asioitakaan
ei kaihdeta
Hyvin monella suomalaisella kulttuurihenkilöllä oli 80- ja 90-luvuilla ystävyyssuhde Viidingien perheeseen, ennen muuta 97-vuotiaaksi eläneeseen Linda Viidingiin (1906–2003). Mari tuo tyylikkäästi kirjassaan esille sen, miksi äidin suhde alkoholiin oli jyrkkä: Paul Viidingin varhaisaikuisuuden vuodet olivat olleet huomattavan kosteat. Linda-äidin varjeluksen kohteena kuningas Alkoholista oli juuri uhmakas, aikuistuva Juhan.
Vaikka Ajapildi ees on kirja Juhan Viidingin lapsuudesta ja nuoruudesta isosiskon kokemana, muistamana ja tulkitsemana, kirja antaa myös yleisemmällä tasolla erinomaisen pitkittäisleikkauksen elämästä Virossa ja sopeutumisesta arjen ehtoihin neuvostovallan aikana, sivistyskodin näkökulmasta.
Julkaistu: 10.5.2009 klo 12:00
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi