Monikäyttökylppärissä

Suksien päällä voi lukea vain luonnon kirjaa.

Kirjoittaisit siitä, voiko juostessa lukea, tarjosi kollegani minulle blogiaihetta. No, ei todellakaan! Eikä ylipäätään liikuntalajeissa, jotka perustuvat lihasvoimaan. Tosin Lönnrothin kerrotaan painelleen 70 kilometriä pitkiä metsätaipaleita rintansa päällä kirjoitusteline. Mutta se oli Lönnroth se.

Sen sijaan juna-, linja-auto- ja laivamatkat ovat kuin luodut kirja-ahmateille. Lukeminen sujuu myös kylppärissä, aamuyöstä, mutta kieltämättä se on epämukavaa ja paljon mieluummin silloin olisi unten mailla.

Aina ei kuitenkaan voi valita.

Vietin unettomia öitä kirja seuranani kylpyhuoneen lattialla viimeksi pääsiäisen jälkeisellä viikolla Oloksella. Osallistuin kolmesta pitkästä hiihdosta koostuvaan Lapponia-hiihtoon. Liian myöhään juotu kahvi ja kenties tulevan päivän koitos sekä elimistön yliviritystila aiheuttivat resuiset yöunet. Eikä huonekumppanin levontarpeen vuoksi voinut sytyttää edes kohdevaloa.

Luin kylpyhuoneen lattialla Peter Franzénin esikoiskirjaa Tumman veden päällä. Siitä myöhemmin. Pänttäsin myös unohtuneita viron verbejä: ehmuda – pelästyä, taibada – oivaltaa, söandada – rohjeta, ette näha – varata... Mitä arkipäiväisimpiä sanoja, mutta liian harvassa kielenkäytössä nopeasti unohtuvia. Olen kirjoittanut satoja viron sanoja pienille lapuille, kääntöpuolella suomenkielinen vastine. Sopii korvikkeeksi vaikkapa pasianssiriippuville. Siis kunnon pänttäämistä irti käyttöyhteyksistä.

Luonnonkirjaa tuntureilla

Entäpä Lapponia? Hiihtäessä voi lukea luonnonkirjaa, mutta sitä kannattaa lukea sitäkin vireämmin, etenkin jos on hiihdon "takaa-ajoasemissa", kuten itse. Kilpailun kirkas kärki tuskin ehti havaita tunturilakien ja kurujen karua kauneutta, kun puuston raja loppuu, kun noustaan vaivaiskoivuvyöhykkeen yläpuolelle ja alkaa paljas laki.

Tai ehtii herkistyä jänkien, lettojen ja ylitettävien järvenselkien lumisesta maisemasta – auringonpaisteessa ja räntäsateessa.

Lapponia koostuu kolmesta hiihdosta: Keimiön Kiekeröstä (60 km), Himmelriikin Hiihdosta Vuontisjärveltä Pallaksen kautta Olokselle (50 km) ja Karra-Huikusesta Enontekiön Hettasta Pallaksen kautta Olokselle (80 km). Tänä vuonna osallistujia oli matkasta riippuen 450–550 ja meitä kaikki kolme matkaa hiihtäneitä oli noin 350.

Minulle Lapponia oli ensimmäinen. Hiihtokelit olivat etenkin iltapäivisin velloutuneen nuoskalumen ja moottorikelkkojen tuhojälkien vuoksi välillä viheliäiset ja muutenkin hiihdettiin "kuin viimeistä päivää", lumet kun kirjaimellisesti sulivat suksien alla. Mutta sisua se kasvatti: vuoden päästä paremmilla voiteluilla, varusteilla ja toivon mukaan pienessä pakkassäässä Lapponia on ilman muuta uusimisen arvoinen kokemus.

Ehkä silloin onnistun nukkumaan täydempiä yöunia, rajaamaan lukemisen ilon matkoihin ja palautumispäivän puuhaksi ja voin omistaa kylpyhuoneen siihen tarkoitukseen, kun se on alun alkaen tarkoitettukin.

P.S.

Päätellen entisajan mukavuuslaitosten, huussien, parhaimmillaan viihdyttävistä varustuksista lukemisineen ja Kotilieden kansien seinäkoristuksineen tällä lukuharrastuksen ilmenemismuodolla on ollut maassamme pitkät perinteet. Ahkeria lukijoita me suomalaiset! Ja mikäs on kyyhöttää lattialämmitetyn kylpyhuoneen kaakeleilla, vallankin kun pehmusteena on sopivan untuvainen vuodevaate ja olotilan tietää tilapäiseksi.

Ja siitä Lapponia-osallistujamitalista olen aidosti iloinen. Se tekee nyt seuraa viimevuotiselle Terwahiihto-mitalille sekä neljälle Finlandia-hiihtopremikalle. Sukset joutivat kellariin odottelemaan uusia lumia.

Julkaistu: 20.4.2010 klo 9:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »