Neljäs valtiomahti on mielikuvamahti

Risto Uimonen kertaa 37 median rummutukseen joutuneen henkilön tapaukset. Heistä vain Korkeimman oikeuden jäsen Eeva Vuori takertui tuoliinsa.

Pitkän linjan journalisti ja vaikuttaja Risto Uimonen väittää, että journalistit ovat Suomessa vaikutusvaltansa huipulla.  "Ja kuten jokainen tietää, sieltä ei voi enää edetä ylöspäin", hän ennakoi.  Uimonen analysoi median valtaa yhä ajankohtaisessa kirjassaan Median mahti (WSOY 2009).

Mahtiasema perustuu siihen, että lähes kaikki olennainen ja merkittävä tapahtuu mediassa.

"Viestimet tallentavat päivästä päivään ja tunnista tuntiin julkista aikalaishistoriaa, josta jää ihmisten ajatuksiin kaikenlaista mielikuvina, halusivatpa he sitä tai eivät."

Media tuottaa päivittäin tuhansia juttuja. Kansalainen voi ottaa niistä vastaan vain muutamia. Ja niistä aivot rekisteröivät kunnolla pari kolme. Muista syntyy epämääräinen, yleensä muuttumaton mielikuva.

Mikä media?

Median mahdilla tarkoitetaan julkipuheessa Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Iltalehden ja Yleisradion vaikutusta yhdessä ja erikseen – yleensä yhdessä. Ne vaikuttavat valtakunnan mitassa. Silti jokaisessa maakunnassa on oma valtalehtensä.

"Journalistien valtaa ei voi mitata. Sitä vain on – enemmän tai vähemmän", kirjoittaa Uimonen.

Kun metsässä katsotaan myös puita, kuva on toisenlainen. Harvalla yksittäisellä journalistilla on erityistä valtaa, muutamilla kylläkin. Valta syntyy medioiden yhtäaikaisesta rummutuksesta, suuren näkyvyyden antamisesta jollekin ilmiölle ja rummutuksen pitkäkestoisuudesta.

Rautaa on taottava niin kauan, kuin se on kuumaa, ja lehmästä kannattaa lypsää viimeinenkin maitopisara. Sen olemme saaneet viime vuosina tuta. Kun naapurimedia on saanut kunnon skuupin, kilpailevan median on pantava paremmaksi.

Megafonijournalismin lyhyt historia

Uimonen on dokumentoinut kirjaansa vajaalta kahdelta vuosikymmeneltä 36 tapausta, joissa politiikan tai talouselämän mahtimies tai -nainen on joutunut eroamaan, erotettu tai saanut vain tarpeekseen julkisen rummutuksen seurauksena ja saattelemana. Median rumputuleen joutuminen ei kuitenkaan ole ollut aiheetonta, mutta eroamiseen olisi tuskin monikaan tapaus johtanut ilman kovaa julkisuutta.

On kiirehdittävä lisäämään, että ilman median myötävaikutusta valtaeliitin valvojana yhteiskunta olisi huomattavan mätä.  Vapaa lehdistö on ensisijaisen keskeinen vallan kontrolloija.

Vallan kontrolli kuuluu kansalle. Kysymys onkin siitä, ohjaako ja kuinka pitkälle media kansaa vai onko media – kuten sen pitäisi olla – kansan keskeinen apuri.

Se, mitä media jauhaa koko voimallaan, muuttuu vallitsevaksi totuudeksi, oli se sitten ihan totta tai vain sinne päin.  Vastaanottajalla ei ole muuta vaihtoehtoa.  Tiedotusvälineiden yhteisvaikutusta Uimonen kutsuu megafonivaikutukseksi.  Myös toimittajat ottavat itse synnyttämänsä mielikuvat totuutena.

Median mahti on kuitenkin kovin henkilökeskeistä.  Uimonen ottaa esimerkin vanhusten asemasta hoitajapulassa kärvistelevissä vanhainkodeissa. Suurikaan mediarummutus ei ole kummoisemmin parantanut tilannetta.

Tirkistelyä ja muuta mediaseksikästä

Tilaajien ja lukijoiden tavoittelussaan laatulehdet ovat antaneet jo vuosia sitten myöten myyville aiheille. Asioita kyllä pyritään painottamaan niiden tärkeyden ja merkittävyyden perusteella, mutta sen rinnalle on tullut kilpailu lukijoiden kiinnostuksesta. Tarjotaan sitä, minkä koetaan käyvän kaupaksi.

Uimonen antaa ymmärtää Helsingin Sanomien tehneen muutama vuosi sitten pääministeri Matti Vanhasesta tietoisen ja harkitun case-tapauksen siinä, miten pitkälle laatulehti voisi edetä iltapäivälehden suuntaan.  Tavoitteena oli pysäyttää nopeasti edennyt lukijakato (1,4 miljoonasta silloiseen 950 000:een).

Uimonen ei kerro, kääntyikö Hesarin käyrä ruususilla sun muilla edes vaakatasoon.

Uimonen, ellei ihan puolusta päivälehtien antautumista sensaationälän tyydyttäjiksi, ainakin ymmärtää syyt. Mutta samalla hän näkee laatulehtien sahaavan omaa oksaansa.

"Kuinka pitkälle viihteellistymisessä ja epäolennaisten asioiden korostamisessa voi mennä, ennen kuin media menettää suuren yleisön luottamuksen?", Uimonen esittää huolensa. Mediayhtiöissä tingitään journalismin laadusta taloudellista tulosta jahdattaessa.

Kansallisten kokemusten kokoaja?

Lehtien yhä julkeampi flirttailu mediaseksikkäiden aiheiden kanssa ja päiväperhostelu ovat osaltaan johtamassa siihen, että perinteinen media menettää asemaansa kansallisten kokemusten synnyttäjänä.

"Kansallinen kulttuurikin voi vaarantua, jos viestimien miljoonayleisöt puolittuvat tai hajoavat vielä pienempiin ryhmiin."  Tämän kansallisen kulttuurin ylläpitotehtävän YLEn hallintoneuvoston entinen puheenjohtaja Seppo Niemelä näkee yhtenä keskeisenä YLEn tehtävänä.

Uimosen pahin skenaario on ikävä. Siinä miljardien ihmisten tiedollinen todellisuus syntyy muutaman kansainvälisen mediajätin seulomien tietojen varassa.  Silloin median mahti ei vähentyisi vaan lisääntyisi – ja mediavallasta tulisi harvainvalta.

Se harvanvalta ei olisi Suomen rajojen sisällä.

Skuuppi = iso uutinen ennen muita

Julkaistu: 4.4.2011 klo 7:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »