Obaman jin ja jang
Ajatus ei ole omani, vaan olen lukenut sen paristakin kirja-arviosta: Minkä kirjailijan maailma Barack Obamassa menettikään! Unelma isästäni, Kertomus rodusta ja perinnöstä (BTJ Kustannus 2008) on monitasoinen, runsas ja taitavasti kirjoitettu kirja hyvin erikoislaatuisesta lapsuudesta ja nuoruudesta, oman identiteetin etsinnästä ja matkasta isää etsimässä.
Kirjajärkäle (543 sivua) jakautuu kolmeen selkeästi erilliseen osaan sekä Obaman pitkään, loistavaan esipuheeseen. Milloin lienen lukenut näin kiehtovaa ja hyvin laadittua esipuhetta!
Lapsuutta käsittelevä ensimmäinen osa on eksoottisin. Viettihän tämä kansasilaisen maailmanparantaja-äidin ja afrikkalaisen idealisti-isän rakkauden hedelmä 4–10 ikävuodet Indonesiassa äidin ja uuden miehen Toton perheessä. Hän oppi arjen kautta kehitysmaan elämän peruslait.
"Minulle oli valkenemassa, että maailma oli väkivaltainen paikka, arvaamaton ja usein julma."
Elämä oli pienelle pojalle hyvin ankara. Äiti vaati häneltä opiskelussa paljon, yöunienkin kustannuksella. Mutta lapsuudestaan hän myös kirjoittaa: "...epäilen kuitenkin olevani onnekas, kun sain elää edes osan lapsuudestani joutumatta kyseenalaistamaan itseäni."
Kyseenalaistus ja identiteetin etsintä
Kyseenalaistaminen alkaa varhaismurrosiässä, kun äiti oli palauttanut Barackin Havaijille. Vaikka uusi koti oli isovanhempien luona Honolulussa, ero merkitsi pojalle hylkäämisen kokemusta.
"Äiti kyllä tiesi kummalla puolella kuilua (amerikkalaisille ja indonesialaisille suodut mahdollisuudet edetä elämässä) hän halusi lapsensa elävän."
Obama kuvaa aikuistuvan nuoren identiteettiharhailuaan etsiytymisenä nuoren mustan miehen karikatyyriin, joka puolestaan oli rehvakkaan amerikkalaismiehen karikatyyri. Siihen kuuluivat marihuana, viina, runsas oluenjuonti, ja vähän kokaakin. "Narkkari, piripää. Siihen suuntaan olin menossa, kohti nuoren mustaksi haluavan miehen viimeistä ja kohtalokasta roolia."
Barack Obama pohtii identiteetin ja sosiaalisen viiteryhmän etsintäänsä rehellisesti ja älyllisestä, sortumatta kliseisiin. Kaikessa on persoonallinen ote ja ajattelutapa.
Idealisti Yhdysvaltoja parantamassa
Vaikeimmin hahmottuva on kirjan toinen osa, missä Obaman idealistinen maailmanparannususko on vahvimmillaan.
Pohjoismaisen yhteiskunnan kasvatin on hankala asettua siihen kansalaisaktivismin maailmaan, missä Obama Chicagossa nuorena aikuisena työskenteli. Yhdysvaltalainen todellisuus on kovin toisenlainen.
Hän pestautui asukasyhteisön koordinaattoriksi. Se oli kokopäiväistä maailmanparannushommaa, toimialueena lähikortterit ja katujen kulmat. Pyrkimyksenä oli köyhän väestön – useimmiten juuri mustien – omaa aktiivisuutta nostattamalla parantaa lähialueen asioiden tilaa.
Hän haki yhteistyökumppaneita eri uskonnollisista yhteisöistä ja seurakunnista, sillä lähiseurakunta on monelle mustalle turvallisin sosiaalinen yhteisö.
Milloin aktivointikampanjoissa oli kyse asbestitutkimuksista slummimaisissa asuintaloissa, milloin mustien rekisteröitymisestä äänestäjiksi, milloin mistäkin arkipäivän epäkohdasta, johon kaupungin päättäjillä ei riittänyt kiinnostusta.
Kakkososaa lukiessani suorastaan uuvuin – pelkästään asettumalla ajatuksissa asukaskoordinaattori Obaman asemaan. Tuntui kuin hän yrittäisi tyhjentää järveä kauhalla. Silti hän jaksoi ja yritti aina vaan ja jopa rakasti työtään.
Isän jäljillä
Muistelmien kolmas osa on Barack Obaman ensimmäisestä matkasta Keniaan jo kuollutta isää etsimässä. Sieltä hän löytää suuren afrikkalaisen sukunsa, veli- ja sisarpuolensa, syvältä maaseudulta isoäitinsä (ei kuitenkaan biologisen) ja ennen muuta lukuisat tarinat isästään Barack Obamasta ja isoisästään Husein Onyago Obamasta.
Äidin lisäksi myös Barack Obama vanhempi oli idealisti ja hyvä ihminen. Maailmanparantajan ominaisuutensa lisäksi molemmissa oli luja tahdonvoima ja rohkeus toteuttaa oikeaksi katsomiaan asioita.
Ja myös Barack Obama vanhemman elämänkaari oli erikoislaatuisuudessaan poikkeusihmisen.
Maailman vaikutusvaltaisimman nykypoliitikon persoonan aineksina on korkea oppineisuus, älykkyys sekä jin ja jang: raadollisen reaalipolitiikan taju yhdistyneenä vankkaan maailmanparantajan idealismiin, jonka kestävin ainesosa tuntuu olevan vilpitön pyrkimys oikeudenmukaisuuteen.
Julkaistu: 9.6.2009 klo 9:00
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi