Pakkas-muunnelmia
Innottajani muunnelmiin, Jukka Pakkasen Viimeisen kilometrin (Kirjayhtymä 1984)Jaska ja Harri
Marja ja mä, kaks Stadin gimulia, päätettiin yhteistuumin tsupata Oolannin maratonskaba. Mentiin Turusta skönen yli botskilla ja otettiin Maarianhaminan sataman läheltä mesta, missä suihku ja veski oli käytävässä. Mut ei se meitä störannu.
Blosis oli ankara ja taivas pilvessä. Onneks oli lämmintä, vaik oli jo myöhä syksy.
Seuraavana aamuna paineltiin puol kuus aamupurarille. Siellä oli folkkaa samoissa puuhissa. Oli pimeetä ja vodas snadisti.
Startti oli puoli ysiltä. Pimee oli vaihtunut usvaan eikä enää rengnannu, mut suulberista ei tietoakaa.
Heti startin jälkeen mun kylkee kiinnitty yks hemmo, jolle se maraton oli jo n:ro 167 ja niistä keskivertoaika neljän timman pintaan. Sen stooreja oli kliffa kuunnella, vallankin seikkailuja sen Istanbulin maratonreissulta. Ylitettiin Maarianhaminan nyya brygga, Svibybron, ja päästiin ulos stadista. Venstrelle jäi Ramsholmenin luonnonsuojelualue. Usvassa se näytti jotenki romanttiselta.
Olin hilpeällä tuulella, ja juoksu rullasi snyggisti. Se kaiffari ehdotti, että tsupattais tasasta faarttia 30 kilsaan asti. Ite mä kuitenki funtsin, että teen ihan oman juoksun, on se sen verran mua parempi.
Peltoa, skutsia, galtseja, peltoa, skutsia, galtseja... Myöhäissyksy tuntu alakuloselta ja usvasta maantie- ja landemaisemaa jatku tasasena kilsa toisensa perään.
Sitte ylitettiin Svinryggen; nousua pari kilsaa, saman verran laskua... puolimaratoonarit oli jo kääntyny. Venstreltä dyykas usvasta esiin Långträsk, höögerin puolella on jäkälägaltseja. Maisema hiveli öögaa ja olin haltioissani, klabbi nousi entistä kevyemmin. Myötäiltii järven kuvetta liki kolme kilsaa.
15—21 km
Juomapaikalla myöhästyin sen gillen äkkilähdöstä ja sit tunsin tarvetta hakeutua syvälle skutsin kätköihin meditoimaan. Sisäiseen kutsumukseen kulu monta dyyristä minuuttia, seuralainen oli menny menojaan. Mut hilpeä fiilis jatku. Siitä alkaen luffasin yksin. Reitti käänty Eckerön suuntaan Hammarlandiin, mentiin vauraan Kattbyn läpi. Puolmatkan kääntöpaikalle oli kilsan loivahko nousu.
Riukuaidan takana katajahaassa lauma lampaita skruudas syksyn viimesiä heinänrippeitä.
Alko stikkaa vodaa.
27—32 km
Långträsk putkahti jälleen usvasta. Rantsun treduihin oli kiinnitetty fogelinpönttöjä. Niitä en ollu hiffannu menomatkalla. Autioilta näyttivät; fogelit oli jo muuttanu etelän maille. Svinryggenin nousu yllätti, ja sitä kesti kaks pitkäntuntusta kilsaa. Mut senpä jälkeen pääsi saman verran taas myötästä.
34—42,196 km
Tsennasin glabbeissa väsymystä. Ei tää enää ollu yhtään kliffaa. Tervetuloa vihdoin huoltopiste, jossa sai muutaki kuin vodaa ja urheilujuomaa! Tarjolla oli päiväborgat. Pyysin lisää, mut pidin silmällä, et takaa tulleet skremmat ei päässy yllättämään. Usvasta hoippu paikalle vain ne väsyt gillet, jotka just olin ohittanu.
Borgan voimalla meni seuraava kilsa kepeesti, mutta sitte kofeinin vaikutus loppu. Aloin sammua.
Enää viis kilsaa jälellä, tai vielä viis. Enää enää enää enää vie-lä vie-lä vie-lä vie-lä. Jaksa vielä puoli tuntia. Jaksa jaksa jak-sa jak-sa jak-sa jak-sa jak-sa. Neljä kilsaa tähteenä. Kyllä tää tästä täs-tä täs-tä täs-tä...
39 km takana ja sain dokata uudet sumpit. Eläköön! Kahvin teho oli tällä kertaa lyhyt, faartti hiipu ja aika tuntu karkaavan ... perhana-rhana ha-na ha-na ha-na ha-na.
Ramsholmen, Svibybron ja oltiin taas stadissa. "Bara 600 meter kvar", kannusti valvoja gartsan reunalta. Bara sex-barasex-barasex-sex-sex-sex-sex.
Yllättäen Arenan portti oli edessä ja maali putkahti näkyviin. En ollu enää hiukkaakaa väsy, koivet flygas.
Efteråt
Neuvoivat suihkun, mutta sen takaa hittasin kuuman bastungin. Otin kunnon löylyt. Sitte kuivat kledjut niskaan ja menoks. Dallattii Marjan kanssa gartsaa pitkin feissit messingillä kohti satamaa ja Turun botskia, joka just lähesty bryggaa.
Botskin fönarista tsiigattiin sit tyyntä sköneä, jossa vöijy aikamoine usva. Botskin safka on eri gutaa ja se smaagas, niiku vinkkuki. Smaili on herkässä, sillä
se Oolannin skaba oli kauhia, (siis sen sistat kilsat). Ja tulipahan palkintopokaali ja liffa osallistumismitsku, huraa, huraa, huraa!
P.S.
Pyynöstäni tän tekstin bluggas gamla Sörkän kundi Tappari Leväaho, eikä korjannu kovinkaan paljo mun stadii. Tattista vaa!
Julkaistu: 23.11.2010 klo 7:00
Lukijoiden kommentteja
KIITOS ANNELI!
Buli stoori, ihanko olis ite följannu messis!
Sirkka L
Hauska lukea!
Jopa ymmärsin.
Kiitos kaima-Anneli!
Taitavasti,hauskasti kirjoitettu.Taisin ymmärtääkin stadin murretta.
Hyvä Anneli!
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi