Saamelaisuutta, shamanismia ja tutkivaa lukemista
Perjantaina vietettiin saamelaisten kansallispäivää. Soisin sen olevan virallinen liputuspäivä. Valtakulttuuri pitää edelleenkin aukottoman ylivallan siinä, mikä ja ketkä nostetaan arvostukseen valtakunnallisella liputuksella.
Sattumoisin olin omistautunut saamelaiselle kulttuurille lukemalla viime viikolla Paula Havasteen neljän historiallisen romaanin sarjasta toisen osan, Kotasavun Marjan (Gummerus 2004). Ensimmäisen osan, Kymmenen onnen Annan (2003) lukemisesta olikin vierähtänyt viisi vuotta.
Paula Havasteen, Tiedekeskus Heurekan ohjelmajohtajan, romaanit ovat oma kaunokirjallisuuden genrensä. Marjan tarina on yhdistelmä fiktiota, kansatiedettä, shamanismia ja myyttejä. Kirjojen lopussa on suppea sanakirja lukijan tueksi, Kotasavun Marjassa saamenkielisistä sanoista, Annan tarinassa on vuorostaan laaja kooste parantamisesta yrteillä.
Lukija saa romaanitarinan myötä aimo annoksen tietoa saamelaisten arkielämästä ja elinolosuhteista menneinä aikoina: ravinnosta, nahkojen käsittelystä, vaatteiden ja kenkien valmistuksesta, kodan rakentamisesta talviasuttavaksi, poronhoidosta ja uskomuksista.
Mutta milloin? Kirjailija varoo visusti kertomasta suoraan. Hän ripottelee kirjoihinsa viitteitä, jotka on osattava napata ja koota palapeli niiden avulla. Lukemisesta tulee kiehtova seikkailu- ja tutkimusmatka menneisyyteen.
Romaaneissa on runsain määrin kansatieteellistä tietoa, jolle lukija etsii tukevaa historiallista sijaintia. Tarvitaan historian tuntemusta. Siis: Missä aikakaudessa liikutaan ja mihin tapahtumat sijoittuvat? Itse olen pystynyt sijoittamaan kirjojen tapahtumat - ei vain oikealle vuosisadalle - vaan mitä todennäköisimmin jopa oikeille vuosikymmenille. Enpä paljasta minäkään!
Maantiedon suhteen kävi heikommin. Marjan äidin, Annan, asuinsijoista minulla on vain epävarmat arvelut. Tarvitsisinko lujemman tietopohjan arjen innovaatioiden leviämisen historiasta?
Havasteen romaanisarjan lukemiseen kannattaakin varautua karttakirjan, lehtiön ja kynän kanssa. Kirjailijan tietoisesti luoma ajallinen ja maantieteellinen epämääräisyys alkaa nimittäin vaivata ja tekstiin siroteltuja avaimia on vaikeaa löytää enää jälkikäteen. Kirjailijalle itselleen tapahtuma-aika ja sijainti ovat kristallin kirkkaat. Hän tietää, mistä kirjoittaa.
Arvaus- ja päättelyleikki
Mihin järjestykseen sijoittaisit Kotasavun Marjassa vilahtelevat kuunkierrot? Mitkä saattaisivat olla kevään, mitkä kesän, syksyn ja talven kuukausia Keski-Lapissa kauan sitten?
Lohdutus lukijalle: en saanut omaa kuunkiertoketjuani aivan loogiseksi kirjasta poimimieni vihjeiden tuella. Joutsenkuu jäi jumiin paikkaan, mihin en päättelyn avulla sitä sijoittaisi.
Tässä kirjasta löytämiäni vihjeitä: "Rykimäkuu oli vaihtunut kolkkamaanoksi, vaivaiseksi kuuksi, juovlakuu odda-jagiksi ja pyrykuu joutsenkuuksi." "Kun kevät ja korppikuun jälkeinen hankikuu alkoi olla lopuillaan, lumet alkoivat lopultakin sulaa pälviksi." "Hankikuu vaihtui vasakuuksi." "Siellä ollaan kun vasakuu vaihtuu kässekuuksi, elokuuksi ja purkakuuksi."
Entä paikannimet? Ovnnesjohka ja Roavvenjargan kylä on helppo arvata. Mutta millä nykyisillä nimillä tunnetaan keskisessä Lapissa olevat Kohtojarv, Miedusjarv, Aileguoika, Ohtsejohka tai Bassisuolu?
Havasteen romaanisarjan kolmannen teoksen, Lapinmaan Nillan (2006), aion lukea purkakuuhun mennessä!
Julkaistu: 9.2.2009 klo 8:58
Lukijoiden kommentteja
En valitettavasti tunne niin hyvin saamelaisuutta,että pystyisin nyt sinulle kertomaan noita paikkoja.Kielitaitoni rajoittuu muutamaan saamenkieliseen sanaan.Työ vie nykyään voimani,että valitettavan vähän ehdin lukea.Mutta esittelet ko kirjat niin houkuttelevasti,että toivottavasti joskus voin ne lukea.Eläkepäiville kahden vuoden päähän olen asettanut toivoni.Terveisin
Olen samaa mieltä siitä, että saamelaisilla voisi olla oma liputuspäivänsä. Niinkuin nyt muillakin vähemmistöryhmillä, kuten esim. Friskis&Svettiksen juoksuryhmällä (sen perustamispäivä).
Ja ihan vakavasti ottaen veisin asian niinkin pitkälle, että jopa yksittäiset, tavalliset kansalaiset olisivat liputtamisen arvoisia, ei ainoastaan ne ennalta määrätyt suurmiehet ja -naiset, ryhmät.
Eikä liputus silti kärsisi mitään inflaatiota, vaan se rohkaisi ja kannustaisi ihmisiä sijoittamaan lippuun ja salkoon sekä tuomaan ansaitusti isänmaallista symboliamme useammin esiin. Siten se perisuomalainen vaatimattomuuskin hälvenisi ja kansakunnan heikko itsetunto nousisi ja henkilökohtaiset saavutukset tulisivat vähemmän hävettäviksi kuin nykyään.
PS. Ohtsejohka on suomennettu Utsjoeksi, vaikka se kuulemma tarkoittaa povijokea. Ilmeisesti ollut aikoinaan liian rohkea suoraan käännettäväksi.
Sain Markulta hieman apua eilen illalla saamelaisnimiin. Ohtsejohka on tietenkin Utsjoki eli aika pohjoisessa ollaanaan silloin. Aileguoika on Alikastunturi,muttei Markkukaan sen sijaintia muistanut.
Kohtojarv on suomeksi Kohtajärvi, mutta missä?
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi