Saatana saapuu Barcelonaan

Kirjan henkeen sopivan kannen on suunnitellut Riia Aho. Mystiikkaa ja surrealistmia tarjotaan 607 sivun verran.

Kaupunki on useimmiten purevan tuulen kourissa. Rankkasade rummuttaa katuja. Öistä kaupunkia verhoaa utu ja aamuvarhain raitiovaunut kolisevat autioilla kaduilla leikaten usvaa himmeällä otsavalollaan. Kapeilla kujilla pesii kurjuus ja tehtaanpiiput suoltavat ilmoille nokista hyvinvointiaan.

Eletään 1920-luvun loppua Carlos Ruiz Zafónin kirjassa Enkelipeli. Tunnistatko kaupungin?

Kyse on Barcelonasta, Espanjan taloudellisen kehityksen dynamosta ja nykyisestä vauraasta ja siististä matkailijan ostosparatiisista. Espanjan tunnetuin nykykirjailija Zafón nimittää uusimmassa tarinassaan kotikaupunkiaan Barcelonaa viime vuosisadan alkupuolella kirottujen kaupungiksi.

Surrealismin jumalat

Tunnustan ihailuni kahlitsemattomuuden kulttuuria kohtaan. Paitsi arkkitehtuurin erikoisuudet – Antoni Gaudin luomukset edellä muiden – Katalonia ja Barcelona ovat antaneet maailmalle kolme suurta viime vuosisadan alkupuolen aikalaissurrealistia, Pablo Picasson, Joan Miron ja Salvador Dalin. Kirjallisuudesta liitän ilmiöön nyt myös uuden sukupolven edustajan Carlos Ruiz Zafónin.

Enkelipeliä (Otava 2009) luonnehditaan oikeutetusti edeltävän kirjan, Tuulen varjon, pahaksi sisarpuoleksi.

Enkelipeli on surrealistinen, siinä on mystiikkaan yhdistettyä fatalismia, maagisuutta, missä yhteensattumat eivät ole sattumanvaraisia, siinä on onnettoman rakkaustarinan aineksia, mutta ennen muuta se on notkea lukuromaani.

Zafónin uudessa myyntirysässä – siitä kai lienee kyse – on samankaltaisuutta Tuulen varjoon (josta on samalla julkaistu uudistettu laitos). Unohdettujen kirjojen hautausmaalla on tässäkin roolinsa ja kertojaminän elämä alkaa toistaa hänen uteliaisuutensa herättäneen tuntemattoman, jo kuolleen ihmisen kohtaloa.

Tuulen varjosta saattoi tunnistaa, että Zafóniin on tehnyt vaikutuksen ainakin Viktor Hugon Kurjat ja Umberto Econ Ruusun nimi. Myös Enkelipeli kielii lukeneisuudesta. Mihael Bulkakovin Saatana saapuu Moskovaan tuntuu olevan kirjoittajalle tuttu, samoin Faustin ja Mefiston myytit.

Ja kirjan loppuhuipennuksia lukiessa vakuuttui, että kirjailija on katsonut James Bondinsa. Nykyinen leipätyö elokuvakäsikirjoittajana Los Angelesissa on jättänyt Enkelipeliin jälkensä, ehkä tarkoituksella ja tulevaa filmatisointia ajatellen.

Kyse on kirjallisista vaikutteista ja ideoista, ei siis plagiaatiosta. Taidemusiikissa ja kuvataiteissa vaikutteiden tunnistaminen on luonnollista ja tuttua.

Haamukustantajana Mefisto

Kirjan keskiössä on lahjakas, mutta tuntematon nuori kirjailija David Martín 1920-luvun lopun Barcelonassa. Ahdinkoon joutuneena hän ottaa vastaan kustantajaksi esittäytyvän oudon herrasmiehen, pariisilaisen Andreas Corellin, tarjouksen kirjoittaa kirja häikäisevän korkeaa korvausta vastaan.

Tilaaja haluaa tarinan, jossa vanhojen uskontojen ydinaineksia hyödyntäen ovat kaikki uuden uskonnon elementit, joilla hallita ihmismieltä.

Kustantamoa ei kuitenkaan löydy mistään hakuluetteloista ja lopulta sen tiedetään palaneen kauan sitten ja Corellinkin jo kuolleen.

Saatana on saapunut Barcelonaan ja haluaa omakseen nuoren kirjailijan ruumiin ja sielun. Hänen elämäänsä alkaa ohjata kirjallinen tilaus sekä hänen uusi asuinpaikkansa Goottilaisessa kaupunginosassa, mystinen, salaisuuksia kätkevä tornitalo, jonka menneisyys alkaa kytkeytyä tilaustyöhön.

Martin aloittaa mysteerin selvittämisen ja samalla taistelun päätösvallasta omaan elämäänsä. Elämä sujuu kompuroiden ja on enimmältään rähjäistä alamäkeä.

Myönnän, etten pysynyt loppuosan yksityiskohdissa ihan kärryillä ja mietin jopa, pyrkiikö kirjailija siihen aidosti tapahtumien surrealistisissa loppukierteissä. Kuka on lopulta kuka, kuka tuhkaa ja tomua, kuka haamuolento ja totta vain kertojahenkilölle? Tasot menevät limittäin, kun ruumiita alkaa tulla ja poliisin tutkintakoneisto käynnistyy.

Nokkelaa, värikästä kieltä

Zafón kirjoittaa kerrassaan nokkelaa dialogia – ominaisuus, mikä on mitä arvokkain elokuvakäsikirjoittajalle. Se pitää lukijan pihdeissä ja aiheisto vetoaa sekä älyyn että huumorintajuun. Enkelipeli on myös läpikotaisin kirjan ylistys, olkoon että jotkut kirjat ovat – Enkelipelin idean mukaan siis – kirottuja tai kirousta tuottavia.

Barcelonan katujen, aukioiden ja palatsien nimet antavat kaupunkia tunteville lukukokemukseen mieluista lisähöystettä.

Kirjan nimi, Enkelipeli, viittaa istanbulilaiseen taikapeiliin, missä mikään ei ole sitä, miltä se näyttää.

Julkaistu: 10.11.2009 klo 6:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »