Se tavallinen tarina – herkästi
Peter Franzén, synt. 1971
Näin hänet ensimmäisen kerran Ryhmäteatterissa tammikuussa 1999. Näytelmä oli Oliver Bukowskin Tokioon menossa. Mikä taiteilija! Laitapuolen rikollisena sällinä Peter Franzén oli omintakeisuudessaan loistokas. Vain muutamaa viikkoa myöhemmin näin hänet tyystin toisenlaisessa roolissa, tiedustelupartion johtajana Olli Saarelan elokuvassa Rukajärven tie.
Olin myyty.
Nyt Franzén (1971), muiden muassa elokuvista Pahat pojat, Badding, Koirankynnen leikkaaja, Pyhiesi yhteyteen ja Rööperi tunnettu näyttelijä, debytoi kirjailijana. Omaan lapsuuteen sijoittuva Tumman veden päällä ilmestyi Tammen kirjakeväässä pääsiäisen alla.
Tumman veden päällä vertautuu itselläni väistämättä lähimpään edeltäjäänsä. Oulun suuren pojan, kuvataiteilija Hannu Väisäsen esikoinen Vanikanpalat on niin ikään oman lapsuuden kuvaus, ja kasvun herkkiin vuosiin kuuluu siinäkin alkoholisoituva isä. Näyttelijänä nimensä luonut Franzén on naapurista Kemin maalaiskunnasta.
Tuskin Franzén pokkaa Väisäsen perässä Finlandiaa. Mutta kirjan loppu jää siten avoimeksi, että outoa olisi, ellei jatkoa tulisi, Toiset kengät -teoksen tavoin. Itse jään ainakin odottamaan!
Tumman veden päällä vertautuu mielessäni muutamiin muihinkin lapsuuden kuvauksiin, kuten Toivo Pekkasen teoksiin Lapsuuteni ja Tehtaan varjossa tai Oscar Parlandin teokseen Härän vuosi.
Olisi hauska tietää, miten valmista tekstiä Franzén on alkuaan kirjoittanut vai tarvittiinko myös kustannustoimittajan tiukan ilmaisun ohjeistusta. Lopputulos on joka tapauksessa erinomainen: tiivistä, ilmaisuvoimaista, eloisaa kerrontaa. Kertoisiko tarkka havaintokyky myös taidosta, jota tarvitaan onnistuneessa roolitulkinnassa?
Miksi emme osaa elää toistemme kanssa?
Peter Franzén kuvaa ikäkautta viidestä vuodesta ensimmäisen kouluvuoden loppuun. Sen ikäinen muistaa aika paljon ja ymmärtääkin osan kokemastaan. Asiaan kuuluvat luonnollisesti myös luvuttomat virhepäätelmät.
Pienen pojan sielunmaiseman kuvauksena kirja on hellyttävä. Pelko, jännitys sekä avuttomat ja tukalat tilanteet konkretisoituvat useimmiten pissahätänä. Niitä on monia ja ne ovat jääneet kertojan mieleen.
Päällisin puolin Peter elää pikkusiskonsa Suvin kanssa rakkauden pumpulissa. Hänestä välitetään, häntä rakastetaan, hänestä huolehditaan. On aina jaksava, yrittävä, hellä ja hyvä äiti. Ovat rakastavat, leikkimieliset isovanhemmat. On turvallisen, rakastavan kasvatuksen periaatteista kiinni pitävä isäpuoli, Peterille isä. Oikea isä haluaisi hänkin osoittaa rakkauttaan, mutta uusi isä torjuu sen silmittömän aggressiivisesti.
Leikkikavereita on naapurusto täynnä.
Kaikki olisi mitä parhaiten, ellei idyllin pirstoisi Kuningas Alkoholi. Se muuttaa hyvään pyrkivän isän (isäpuolen) häijyksi, väkivaltaiseksi raakalaiseksi. Isän viinanhuuruiset hulluuskohtaukset muuttuvat kerta kerran jälkeen hallitsemattomimmiksi. Poliisi-isällä on kotona aseita ja lopulta hän suuntaa pistoolinsa äitiin – osuu humalassa ohi, vesiputkeen ja saa aikaan vesivahingon lisäksi avioliittonsa hajoamisen.
Siis se tavallinen tarina, mutta nyt pienen herkän pojan silmin nähtynä ja lapsen kokemana.
Kun Peter Franzén muutti jenkkeihin tavoitteena kansainvälinen elokuvanäyttelijän ura, sydän kiertyi rinnassa. Näyttelijän lahjoillaan hän olisi jo tähti – mutta Englannissa ja sitä kautta myös muualla maailmassa – jos hän olisi britti. Hollywood sen sijaan on onnenonkijoiden ja turhautuneiden kykyjen hautausmaa.
Onneksi tuli kirja. Toivottavasti syntyy lisää.
Julkaistu: 27.4.2010 klo 9:00
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi