Joko Paul Austerista (s.1947) on sukeutunut iän karttuessa mestarillinen kertoja tai vihdoinkin hänen kirjoistaan on saatu onnistunut käännös. Tammi näyttää nimittäin saaneen Erkki Jukaraisesta uuden Auster-kääntäjän. Niin tai näin, mutta lopputulos, suomenkielinen Sattumuksia Brooklynista (2008) on silkkaa lukemisen riemua.
Tiivistettynä: Austerilla on käsissään hyvä tarina ja hän osaa tarjota sen lukijoille kaikilla mausteilla.
Ihmissuhteiden kauheudesta ja kauneudesta sekä elämän sattumuksistahan se kertoo. Nathan Grass, syövästä toipuva entinen vakuutusvirkailija ja eläkeläinen on muuttanut juuri Brooklyniin tarkoittaen lopun elämänsä seesteiseksi puuhasteluksi kirjallisten harrastustensa parissa. Päivän kohokohta on lounas kantaravintolassa, jossa silmänilona on reipas ja soma tarjoilija Marina.
Avioliitto on kariutunut aikapäivää ja ex-vaimon lempiharrastuksia on vihata Nathania. Myös aikuinen tyttö Rackel kieltäytyy kanssakäymisestä, aluksi. Ainoa sisko on kuollut.
Mutta sosiaalinen elämä ei luovuta. Nathan törmää Harryn divarissa vuosien jälkeen siskonpoikaansa Tomiin, jonka lupaava yliopistoura on ajautunut karille ja elämässä on muutenkin luuserin meininkiä. Liikkeelle vyörähtää vilkas kanssakäyminen värikkäine tapahtumaketjuineen.
Ensin elämänmenoon kuuluvat Tom ja mitä kirjavimmat elämänvaiheet omaava Harry. Heistä Nathan saa itselleen ravitsevaa älyllistä vastinetta. Myöhemmin oven taakse ilmaantuu puhumisesta kieltäytyvä yhdeksänvuotias Luce. Hän on ties miksi ja mistä siihen tupsahtanut Tomin siskontyttö. Lopussa kudokseen liittyy myös Lucen äiti, kauan kadoksissa ollut, uskonnollisesta ääriliikkeestä vapaaksi saatu Aurora. Koossa on koko klaani, heidän ystävänsä ja tuttunsa.
Ihmisten menneisyys ja nykyisyys kutoutuvat osaksi Nathanin arkea. Hän on tapahtumien keskellä, siinä aktiivinen toimija, viisas sovittelija, sarkastinen kommentoija, älykäs sivusta näkijä, itsekin sotkujen aikaansaaja ja uskalias solmujenavaaja.
Herkullisinta Austerin tarinassa on kuitenkin kieli ja kielikuvat. Nauru ja verbaalisen herkuttelun riemu kuplivat lukijan sisällä.
Sattumuksia Brooklynissa on riittämiin ihmisten rumia tekoja, raakaa loukkaamista, häikäilemätöntä kiristystä, pohjattoman mustaa kaunaa, perheväkivaltaa ja elämässä epäonnistumista. Mutta päällimmäiseksi kirjasta jää rakkaus elämään ja ihmisiin. Nathaninsa kautta Auster ylistää tavallisen ihmisen elämää ja ihmisarvoa ja huipentaa sen ajatuksenvirtaan aamukävelyllä aurinkoisessa Brooklynissa - 46 minuuttia ennen ensimmäisen koneen iskeytymistä World Trade Centerin pohjoistorniin.
Julkaistu: 19.4.2009 klo 9:44
Mielestäni tässä ei ole kysymys käännöksestä, ja Austerkin on aina ollut mestarillinen kertoja.
Mutta Sattumuksia Brooklynissä on erilainen kuin aiemmat Austerit. Se on positiivinen, hyvän mielen kirja - radion Kirjakerho-ohjelman mukaan juonenkäänteiltään jopa saippuaoopperamainen. Kun kirjassa on useita onnellisia loppuja ja kun aiheena on ihminen, joka tekee hyviä tekoja, tällainenkin tulkinta voi tulla mieleen. Mutta eihän hyvän tarinan tai hyvän kirjallisuuden aina tarvitse olla aiheeltaan ankeaa tai ilotonta.
Aiemmat Austerit ovat mielestäni olleet nekin nimenomaan loistavia tarinoita. Ne ovat usein kertomuksia ulkopuolisuudesta ja niiden pohjavire on alakuloinen. Ulkopuolisuuden tematiikkaa on Brooklynin sattumuksissakin, mutta Auster kuvaa sitä lämpimästi, huumorilla ja hellyydellä.
Anneli Kajanto on tiedelehden juokseva julkaisupäällikkö. Helsinkiläinen yhteiskuntatieteiden maisteri tuntee työnsä, ja vain työnsä, puolesta aikuiskasvatusta.
Vapaa sivistystyö merkitsee yhteisöllisyyttä, kehittymistä, identiteetin vahvistumista ja vireyttä elämässä. Hän toteuttaa sitä harrastamalla intohimoisesti kestävyysjuoksua, kirjallisuutta, elokuvaa, oopperaa, klassista musiikkia, marjastusta ja sienestystä.
anneli.kajanto[ät]kvs.fi