Viena I, Vuokkiniemen naiset

Ja Vienaanhan pääsee muun muassa Juminkeko-säätiön kulttuurimatkoilla:

http://www.juminkeko.fi/viena/kulttuurimatkailu.html

Ei kun Sandraa tapaamaan :)

Santra on kuin suoraan Kantelettaren sivuilta pompannut! Valloittava, valoisa ilme. Onnea hänelle!

Kun nyt olette Vuokkiniemestä kiinnostuneet, muistakaa, etteivät siellä kulje vain suomalaiset onnittelijat vaan ruotsalainen "eettinen huonekaluvalmistaja" Ikea.

Vienan ikimetsät ja kulttuurimaisemat kumoon vain!

Kalevalan 160-juhlavuonna täytyy nostaa hattua (huivia) näille Lönnrotin tyttärille, jotka edelleen laulavat kalevalanmittaa ja "tuottavat sisältöä".

Pääsen tulevana kesänä Vienaan pyhiinvaellukselle kahdella tapaa: Solovetskin luostarisaarelle sekä Vuokkiniemen, Paanajärven ja Vienan Kemin maisemiin. Näin arki ja pyhä yhdistyy.

Ennakkoon on vaikea edes arvella matkan jälkimaininkeja, kun olen monena vuonna sinne haaveillut. Ehkäpä istun Lönnrotin petäjän alla tai yövyn vuosisataisessa karjalaiskodissa ihan coolina.

Monesti matkan jälkeen tajuaa olleensa mukana jossain itseään suuremmassa.

Isoisäni oli Vienan Jyskyjärveltä ja isäni Raudusta Raasulin kylästä.

Asuin Jyskyjärvellä käydessäni sukulaiseni Vera Perttusen luona. Hän oli päässyt juuri eläkkeelle 55-vuotiaana. Kävi kylällä aerobicissä, teki hyvää ruokaa, hoiti vanhoja sukulaismummoja viemällä heille ruokaa, lämmittämällä talopahasia, juttelemalla uutisia. Kännykkä avasi ihan uuden elämän jyskyjärveläisille, se oli vain 10 kuukautta vanha uutuus, rakastettu (ei Nokia). Eivät laulaneet runoja tms. Lämminsydämisiä, vieraanvaraisia ihmisiä.

Erittäin tökeröitä suomalaisturisteja oli kyllä niitäkin näkyvillä, esimerkiksi hautajaisia ja vanhoja ihmisiä valokuvattiin häpeämättömällä tyylillä. Siellä oli juuri menossa erään nuoren hautajaiset ja saattelijoina oli itkeviä, syvästi surevia ihmisiä. Sinne vain meidän turistit menivät kiven viereen räpsimään surevista, itkuisista ihmisistä kuvia.

Voi vain kuvitella, miltä itsestä tuntuisi, jos olisi saattelemassa hautaan omaa läheistään ja ventovieraat turistit räpisisivät vieressä turistikuvia.

Oli toinenkin tapaus, mikä minua hävetti. 80-vuotias sukulaiseni Soili kertoi, miten hänen ollessaan töissä perunapellolla siihen tuli kolme suomalaismiestä jututtamaan. Hän yritti olla kohtelias ja siinä tarkoituksessa lopulta ehdotti, että voisi tarjota tsaijua. Kyllä turistit ottivat kutsun mielellään vastaan, mutta yksikään ei katsonut asiakseen esittäytyä kunnolla. Kaksi sanoi etunimensä ja kolmas ei mitään. Minkä ihmeen vuoksi ei voinut reilusti esittäytyä, kun toisen kotiin kerran tulivat!

Tapasin Santran ensimmäisellä Vienan matkallani Lönnrotin juhlavuonna 2002. Sain vierailla hänen pirtissään kuulemassa "starinoita" ja häälauluja. Sen jälkeen olen käynyt Vienan eri kylissä kaksi kertaa ja kesäkuussa olen jälleen lähdössä sinne, minne sydän on jo ensimatkalla jäänyt.

Olipa siksi ihanaa lukea tästä ehdottomasta matkalukemisvinkistä; kiitos Anneli!

Tässäpä toinen vinkki:
Viime viikolla Kirjan ja ruusun päivänä käteeni tarttui Narinkkatorilla jo aiemmin lukemani Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita. Tähän kirjaan liittyy myös CD, jolla voi kuulla Santran iloista ääntä.

Vuokkiniemen nykynaisista olen tutustunut Valentina Tserriin, jonka luona olen saanut kerran yöpyä ja viime kesänä pääsin hänen luokseen lounaalle.

Ihanan aitoa väkeä koko karjalainen kansa!

Marja hei,
onpas hassua, että tämä maailmamme on näin pieni ja olet Kirjan ja ruusun päivästä löytänyt niin Santra Remsujevan aitoa ääntä kuin hulvattomia ja hävyttömiä juttuja painettunakin!

Aune hei,
kun turistin pölvästistä käytöksestä lukee noin kuin kerroit, menee kylmät väreet selkäpiissä. Ja noita ajatelemattomuuksia ja piittaamattomuuksia kun tekevät me/he turistit, joilla sinänsä on ihan hyvä tahto ja aito kiinnostus asioista. Matkailuun tulisi kiinteästi pystyä liittämään niin ekologisen vastuun kuin korrektin käyttäytymisenkin valistusta, viisaasti ja tuputtamatta. Kuuluisi kai matkanjärjestäjien ja matkoja myyvien matkatoimistojen tärkeäksi tehtäväksi.

Terveh teille, naiset, ja suuret terveiset Vuokkiniemestä! Jyrinpäivänä 6.5. kylässä vietettiin kahdet juhlat. Ensin juhlittiin iki-ihana Santra Remsujeva 95-vuotiaaksi tarinoiden ja starinoiden merkeissä. Hän pyysi minua käymään mummini Nasto Laineen haudalla Kälviän kalmismaalla, Nasto kun oli hänen kummitätinsä. ”Sano sie hoti ristimuamolla, jotta vielä se kummityttö potrakkana eläy!” (Näin tein heti seuraavana päivänä ja vein Nastolle vienansinisen orvokin Santran puolesta.)

Komeaksi kunnostetulla kylätalolla odotti Juminkeon ja Arhippa Perttusen säätiön järjestämä yllätys. Olin kuvitellut pientä teehetkeä kylän naisten kanssa, mutta vielä mitä! Paikalla olivat Vuokkiniemen Martat ja puoli muuta kylää juhlatamineissaan, salin taustaverhoon oli askarreltu kissankokoisin kirjaimin Äitisemme Vuokkiniemi, teepöytä piirakoineen oli runsas ja juhla niin hauska, että se veti auringonkin pilvien takaa. Olisinpa suonut, että salissa olisi istunut myös penkillinen Ikean herralistoa, olisivat nähneet mitä on vienalainen kulttuuri ja miten se voi elää vain suurten metsien ja puhtaitten vesien keskellä.

Juhlan aiheita oli siis kaksi: minun matkakirjani ”prezentatsija” sekä kunnian osoittaminen Santralle. Onnitteluita lähti kylätalolta tsärkän päähän kesselittäin. Eniten juhlassa liikutti nuorten esitys. Kylässä on kaksi vuotta vedetty Runolaulun juuret ja versot –projektia, jossa tutkijamuusikot siirtävät kylän perinnettä lapsille ja nuorille; kyseessä on Juminkeon EU-rahoitteinen hanke. Ja millaisia tuloksia! Mitä iloa! Tytöt olivat kauniita kuin Kuitin koivut ja pojat niin ylpeitä kanteleistaan. Kyläläisten riemuksi paikalla oli myös radio- ja televisioryhmä Petroskoista.

Martat lauloivat myös, tietysti. Ja kyläneuvoston sympaattinen puheenjohtaja Lilja Veselova ojensi minulle Vuokkiniemen kunniakirjan ja komean räsymaton, ja Roza Karhu oli tikuttanut kauniit kirjokintaat ja Ljudmila Jablonskaja kirjaillut ruusukuvioiset tyynynpäälliset, Tanja Vasara ja Svetlana Staskoit toivat lumoavia tsäiniköitä... Mutta suurin lahja oli nähdä ilo ystävien kasvoilla juhlan aikana. Eihän niistä minun kiitoksistani mitään tullut, itku siitä tuli ja niin me lopulta kaikki itkimme ihan ”sulua vettä”. Juhlapäivän päätteeksi odottivat kylyn koivuntuoksuiset löylyt ja shamppanjaillallinen ystäväni Valentina Tserrin kodikkaassa talossa.

Matkaseurueessamme olivat mielitiettyni Vesa Vuorion lisäksi Sirpa ja Markku Nieminen Juminkeosta, vastikään länsivienalaisesta runolaulusta tohtoriksi väitellyt projektinjohtaja Pekka Huttu-Hiltunen sekä Vietnamin pieni suuri nainen Bui Viet Hoa, joka ensin käänsi Kalevalan vietnamiksi ja nyt on saanut valmiiksi Vietnamin oman eepoksen Monin ja Manin lapset.

Anneli minua pyysi kirjoittamaan vähän matkastani ja nyt en malta lopettaa... Kun sitten seuraavana päivänä läksimme ajelemaan Kuhmon Juminkeosta länsirannikon kautta kohti Virtain Jäähdyspohjaa, I.K. Inhan kotikylää, sain mukaani uunituoreita kirjoja. Katselin sitä kaunista kasaa sylissäni: oli Hoan vihreäkantinen eepos, Juminkeon julkaisema sininen Latvajärven laulajat, Pekan vihreä väitöskirja, oma sininen Äitisemme Vuokkiniemi. Ja niin minä matkalla tein siitä runon ja tässä se teille hyväksi lopuksi:

On kirjoitettava sinisiä ja vihreitä kirjoja,/
juuri nyt on kirjoitettava/
kun routa liikuttaa maata ja raha maailmaa

Sillä kielot nousevat kuin vihreät kynänvarret/
ja taivas on sinistä nuottipaperia/
ja viisaimpia kaikista ovat koivut,/
sillä kevät kevään jälkeen ne ovat nähneet/
miten lapset vilistävät opintieltä kesään/
iloa ja tietoa taskuissaan/
ja se kaikki on hiirenkorviin kirjoitettu

On kirjoitettava sinisiä ja vihreitä kirjoja/
vanhoista lauluista ja luotava uusia,/
on ylistettävä riisiä ja ruista,/
kaiken synty on selvitettävä/
ja se, miten kaikki pidetään elossa