Intohimojen kohde

Jotkut julkisuuden henkilöt, joiden elinkeino on kiinni näkyvyydestä ja tunnettuudesta, ovat toisinaan ikävien kirjoittelujen yhteydessä huomauttaneet, että ihan sama, mitä puhutaan, kunhan palstoille pääsee.

Mietin, pitäisikö opetella suhtautumaan kielteiseen huomioon samalla tavalla, kun taannoin saimme hiukan ansiotontakin palautetta opetustarjonnastamme. Se nostattaa toisinaan yllättävän kiivaita ja jyrkkiä mielipiteitä. Nyt keskustelu alkoi netissä, vihapuheiden ja intohimojen temmellyskentällä.

Asia sinänsä oli pieni ja vaaraton: eri koulukuntien näkemysero siitä, voiko opistossa olla tarjolla erilaisia mielikuvaharjoittelun tekniikoita rentoutumisen ja voimaantumisen kursseilla. Keskustelu perustui luuloihin, mutta oli silti tulista ja tappuraista. Asiantuntemus kyseenalaistettiin ja "mitä huuhaata verovaroilla opetetaan" -korttikin vedettiin esiin.

Asiakkailta kerätään aktiivisesti palautetta ja kaikilta kiinnostuneilta halutaan syötteitä toiminnan kehittämiseen.

Mutta hassua on se, jos yksityiskohtaisen kärjekästä kritiikkiä tulee sellaisesta, mistä puhujalla ei ole tietoa eikä kokemusta. Eihän kirurgin ohitusleikkauspotilaskaan anna palautetta naapuriosaston ortopedin toiminnasta, puhumattakaan henkilöstä, joka ei ole koskaan potilaana sairaalassa ollutkaan.

Mikä vapaassa sivistystyössä on sellaista, joka synnyttää ulkopuolisissa toimintaan liittyviä tulisia intohimoja puolesta tai vastaan? Pistää ajattelemaan, että kuka tahansa ulkopuolelta osaa kertoa, mitä muut kuntalaiset opistolta haluavat ja tarvitsevat. Mikä pistää ajattelemaan, että kuka tahansa tietää hyvin myös sen, kenelle ja miten opiston resurssit pitäisi kohdentaa?

Opiston ulkopuolelta tuleva paremmin tietäminen kohdistuu muihinkin asioihin: miten opiston tulisi organisoitua, kenen ja miten sitä pitäisi johtaa, keitä opettajia ja työntekijöitä pitäisi rekrytoida, missä tiloissa opiston tulisi toimia.

Kun opisto hoitaa itsenäisesti ja määrätietoisesti tehtävänsä — sovittujen tavoitteiden ja toimintatapojen mukaisesti — jämäkällä johtamisella ja asiantuntevilla työntekijöillään, se voi olla vaikea asia niellä. Kansalaisopistoja tunnutaan käytettävän poliittisena lyömäaseena tai kaupankäynnin välineenä, joskus valta-aseman tai taloustavoitteiden välikappaleena. Niihin kuvioihin ei sovi oppilaistos, joka ei suostu pyöriteltäväksi.

Jos opistoissa oikeasti joskus jotain tapahtuukin, sitä revitellään isoilla kirjaimilla monessa tuutissa. Naurattaa, kuinka yksi viaton kansalaisopisto aiheuttaa niin suurta liikehdintää, milloin kuntalaisissa tai päättäjissä, milloin yhteistyökumppaneissa tai medioissa.

Toivon, että "kaikki tietävät asiasi paremmin" -ilmiö ei kertoisi vapaan sivistystyön ammatillisen arvostuksen puutteesta, huonosta imagosta tai oppilaitosmuodon epäselvästä tehtävästä ja tavoitteesta.

Toivon sen sijaan, että se kertoo huonosta lähinäöstä. Kansalaisopistot koetaan tutuiksi ja turvallisiksi, joten kritiikkikin on perhepiirin keskustelua. Kukas sen paremmin tietäisi, miten pikkusiskon tulee käyttäytyä, ellei isoveli.
Siitä on kuitenkin helpompi lähteä suhdetta parantamaan, itsenäistyä ja osoittaa osaamisensa.

Julkaistu: 20.1.2012 klo 7:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »