Yhteiskunnallinen tarjonta nousuun – mutta miten?

Monet aikuiset ja vielä useammat nuoret tuttavani sanovat, että politiikka tai muu yhteiskunnallinen aktiivisuus ei ole koskaan kiinnostanut heitä pennin vertaa.

Tilanne hiukan muuttui, kun saimme presidentinvaalien toiselle kierrokselle asetelman, joka sai ainakin etelän nuoret aikuiset innostumaan yhteiskunnallisesta arvokeskustelusta ja politiikasta, tuosta yhteisten asioiden hoitamisesta.

Keskustelu vaaleista oli opistossakin vilkasta varsinkin kakkoskierroksella — eikä vain nuorten kesken. Kaikenikäiset olivat kiinnostuneita asetelmasta, presidenttiehdokkaista ja heidän puheistaan sekä taustoistaan. Media uutisoi vilkkaasta ja spontaanista kannatuskampanjoinnista sosiaalisessa mediassa.

Hetken aikaa tuntui siltä, että uusi joukko suomalaisia on aktivoitunut ja aiempaa kiinnostuneempi politiikasta. Osahan myös passivoitui, omaa ehdokasta ei löytynyt.

Pitkään yhteiskunnallisten aineiden suosiota seuranneena opettajana kuitenkin pelkään, että kiinnostus ei kestä kovin pitkään. Tuskin sitä riittää syksyn kunnallisvaaleihinkaan asti, jollei suomalaisessa yhteiskunnassa tapahdu jotakin suurempaa liikahdusta.

Presidentinvaali oli henkilövaali, jossa äänestäjän ei tarvinnut kuunnella mielipiteitä tai selityksiä monimutkaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, joihin ei yksiä vastauksia edes ole. Keskustelussa olleet asiat vaikuttivat yksinkertaisilta, ja ehdokkaiden kanssa oli helppo olla samaa tai eri mieltä. Presidentinvaalissa oli lupa tehdä valinta omien arvojen ja peräti tunteiden perusteella.

Kunnallisvaalit ovat paradoksaalisesti liian etäällä kuntalaisten arkielämästä. Se ei johdu niiden vaikuttavuudesta vaan siitä, miten todellista demokratia kuntahallinnossa oikeasti on.

Jos kuntapäättäjät ovat joskus hukassa päätöstensä kanssa, sitä ovat myös kuntalaiset. Asiat ovat moniulotteisia. Mistä päättää virkamies, mistä luottamushenkilö? Millä perustein ja millä asiantuntemuksella päätökset tehdään?

Pieni päätös voi johtaa ennakoimattoman isoihin seurauksiin. Kokonaisuus ei ole kenelläkään hallussa. Ketä tai mitä siis pitäisi äänestää? Jos presidentinvaaleissa äänillä taktikoitiinkin, kunnallisvaaleissa sellainen olisi jo taidetta. Jos nyt äänestän tuota ehdokasta, mutta puolue ei vedä, kuka äänestäni oikeasti hyötyy? Kannattaako edes äänestää, muuttuuko mikään kuitenkaan? Osallistuminen voi tuntua turhalta.

Taitava yhteiskunnallisten aineiden opettajamme ideoi ja järjesti viime vuosikymmenen lopulla monenlaisia kuntalaisia aktivoivia yhteiskunnallisia luentoja ja tapahtumia. Hienoista uusista ideoista, raikkaista toteutuksista ja tehomarkkinoinnista huolimatta ne eivät oikein vetäneet.

Muistelen, että tuleva presidenttimme Sauli Niinistö veti saliin noin 50 kuulijaa — se oli ehdottomasti ennätys. Paavo Lipponen oli hyvä kakkonen. Paras-hanke, kunta- ja palveluverkon uudistaminen, ei aiheena vetänyt juuri ketään, huippupuhujista huolimatta.

Salit tai verkko saataisiin ehkä täyteen osallistujia, jos puettaisiin asiat mustavalkoiseen ja helppoon kuosiin, luotaisiin keinotekoisia tunteisiin vetoavia vastakkainasetteluja tai manipuloitaisiin keskustelua draaman keinoin. Sellaiset ovat kuitenkin viihdemedian keinoja, eivät kansalaisopiston.

Olemme saaneet tehtäväksemme lisätä yhteiskunnallista tarjontaa. Se on helppoa, mutta kuntalaisten innostaminen mukaan on totisen työn takana. Hihat on taas kääritty, sisältöjä ja tapoja mietitään. Hyvät ideat ja kokemukset kiertoon!

Ehkä ennen syksyä yhteiskunnassa tapahtuu jokin sellainen liikahdus — mielellään positiivinen sävyltään — että äänestäminen ja muu osallistuminen alkavat taas kiinnostaa ihan asioiden itsensä vuoksi.

Julkaistu: 17.2.2012 klo 7:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »