Päivä graniittilinnassa

Keskustelu vapaan sivistystyön kehittämisohjelmasta jatkui torstaina 26. maaliskuuta Opetushallituksen seminaarissa. Helsingin Työväenyhdistyksen graniittilinnaan kokoontui runsaat 70 osanottajaa eri puolilta maata. Varasin tilaisuutta varten koko päivän, selkävaivoja uhmaten, sillä valtakunnalliset seminaarit ovat tärkeitä. Niissä kuuluu kentän ääni.

Tällä kertaa kentän ääni ei päässyt oikein kuulumaan. Ensin kuului kehittämisohjelmaa valmistelleen virkamiesryhmän puheenjohtajan Marita Savolan ääni ja sitten viiden oppilaitosmuodon edunvalvojien äänet. Keskustelulle ei jäänyt juuri aikaa.

Oikeastaan tämä ei ollut yllätys. Näin käy usein nimenomaan pedagogiikan ammattiväen ja aktiivisen kansalaisuuden edistäjien seminaareissa. Kahvitauot ja lounastunti nousevat arvoon arvaamattomaan, ne ovat vuorovaikutuksen ja oppimisen paikkoja.

Seminaari oli tarkoitettu koko vapaalle sivistystyölle. Yllättäen selvästi yli 60 prosenttia osanottajista edusti kansanopistoja. Heitä oli osanottajalistalla yhteensä 47, kun kansanopistojen määrä on 88. Kansalaisopistoista oli mukana 12 osanottajaa, vaikka opistoja on sentään 206, useiden viime aikojen yhdistymisten jälkeen. Myös opintokeskusten, kesäyliopistojen ja urheiluopistojen edustus oli vähäistä.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Onko tämän takana kansanopistojen pelko kehittämisohjelman mukanaan tuomista uhkista? Tai onko kansanopistoväki mobilisoitu paremmin ajamaan intressejään? Joka tapauksessa täydet pisteet kansanopistoille, vaikka aktiivisuuden erot saattavat selittyä tiedotuksen puutteilla.

Näyttää siltä, että KEHOn jatkovalmistelussa ei vitkastella. Toimenpiteet käynnistyvät laajalla rintamalla kevään aikana. Aikataulu on kunnianhimoinen, mutta luottamus Savolaan valmistelun vetäjänä on korkealla.

Muutamia kriittisiä näkökohtia tuli esille. Kansanopistojen Jyrki Ijäs ja kesäyliopistojen Mika Nirvi arvelivat, että rakenteellisen kehittämisen ohjelma ja rahoitusjärjestelmän uudistaminen nähdään jatkosuunnitelmassa liiaksi toisistaan irrallaan. Ne olisi hyvä koplata yhteen, toisesta ei voida tehdä päätöksiä ennen kuin toista koskevat linjaukset ovat valmiit. Tähän yhdyn.

Laatu- ja kehittämisrahoituksen määrä voisi loppuraportin mukana olla enintään 15 prosenttia perusrahoituksesta. Se ei ole paljon, isompikin osuus olisi joissakin olosuhteissa paikallaan. Oli yllättävää, että seminaarissa ylärajaa ei arvosteltu. Päinvastoin kiitettiin sitä, ettei alarajaa ole. Kahvijonossa ja salissakin puhuttiin jopa nollatason laaturahoituksen puolesta, tietysti perusrahoituksen määrän turvaamiseksi. Tätä jäin ihmettelemään, sillä tulevaisuuden menetys vaatii panostamista laatuun ja kehittämistyöhön.

Vapaan sivistystyön nimestä ei seminaarissa syntynyt keskustelua. Vaihtoehtoiset käsitteet kansansivistys ja sivistystyö on unohdettu. Nykyinen nimi ei ole erikoisen onnistunut, mutta vaihtoehdot eivät sytytä juuri ketään. Onneton tilanne, sanottiin kahvijonossa.

Pitäisikö koulutustarpeen ja -tarjonnan sijaan tai rinnalla puhua enemmän sivistystarpeesta? Kansanopistojen kritiikin mukaan KEHO ei tunnista ollenkaan kansalaisyhteiskunnan sivistystarvetta.

Keskustelusta voisi päätellä, että KEHO näkee vapaan sivistystyön luonteen ja tehtävät kapeammin kuin nykyään ajatellaan. Näin huonosti asiat eivät ole. Pikemminkin näyttää siltä, että vapaan sivistystyön tehtäväkuva on kaventunut oppilaitosten omien valintojen tuloksena. Sivistyskeskustelua tarvitaan niiden omassa piirissä, lainsäätäjän ja opetusviranomaisen sanojen valinnoilla on elävässä elämässä vähemmän merkitystä.

Päivä graniittilinnassa on pitkä selkälihasten näkökulmasta, mutta auttamatta liian lyhyt vapaan sivistystyön käsitteiden ja käytännön kysymysten selvittämiselle. Keskustelu jatkuu nyt KEHO-raportin lausuntokierroksella, joka päättyy huhtikuun puolivälissä. Se on ihan pian.

Julkaistu: 1.4.2009 klo 7:00

Keskustele aiheesta »