Hyvästit sivistys-pessimismille
1900-luvun hengen voi kiteyttää yhä uudestaan ja uudestaan toistuneeseen kysymykseen: onko sivistys sittenkin vain ohut pintakuori, joka kovan paikan tullen helpostikin murenee ja rapisee pois jättäen jäljelle vain raakalaisihmisen villipedon vaistoineen. Kovien kokemusten valossa epäiltiin jopa, onko koko sivistys vain väärää illuusiota. 1900-lukua voi pitää sivistyksen epäilemisen, jopa sen purkamisen vuosisatana.
Moni ajatteli, että vanhojen niin sanottujen sivistysmaiden toimeenpanema hävitys ja barbaria tekivät lopun koko eurooppalaisen sivistyksen haaveesta. Auschwitzin jälkeen oli vaikea puhua ihanteellisesti sivistyksestä. Tämä kanta on ainakin taustalla vaikuttanut sivistystä koskevaan ilmapiiriin varsin kauan, mutta nyt myös se on uskallettava jo ottaa perusteellisen uudelleenharkinnan kohteeksi.
On aika tarkastella kriittisesti monia 1900-luvulla itsestäänselvästi hallinneita myyttejä. Jos 1800-luvulla vallinnut usko sivistyksen jatkuvaan edistymiseen on tuntunut jälkeenpäin perusteettomalta myytiltä, niin myöhempinä aikoina vaikkapa oppi talouden ja taloudellisten faktojen ensisijaisuudesta on vastaavanlainen myytti. Sivistyspessimismistä on aika edetä sivistykselliseen realismiin.
1900-luvulle oli tyypillistä myös sivistyksen välineellistäminen. Sivistys nähtiin periaatteessa hyvänä asiana, mutta silti ei puhuttu niinkään paljoa itse sivistyksestä, vaan jostain muusta. Katsottiin, että se on asia, joka toteutuu jonkin muun välineen kautta. Sosialismi on tästä klassinen esimerkki: katsottiin, että sosialististen uudistusten toteuttaminen antaa mahdollisuudet myös aidon sivistyksen toteutumiselle. Kaikki muutkin aatteet toimivat samaan tapaan. Nähtiin, että jokin tietty suuntaus on hyvän yhteiskunnan ja hyvien päämäärien, siis sivistyksen aitoa toteuttamista.
Sivistyksestä puhujat saivat näin toissijaisen roolin ja jonkinlaisen haihattelijan maineen talousmiesten tai "kovien" poliitikkojen rinnalla. Yhteiskunnan muutoksen kannalta näyttää kuitenkin siltä, että juuri tiedon ja sivistyksen merkitystä korostaneet ovat olleet realistisia näkijöitä.
Julkaistu: 16.4.2009 klo 9:17
Eero Ojanen on kirjailija ja Kriittisen korkeakoulun osa-aikainen toiminnanjohtaja. Kotipaikka on Hattula ja koulutus yhteiskuntatieteiden lisensiaatti.
Ojasesta sivistystyö on yhteiskunnan kannattavimpia ja parhaiten toimivia alueita. Hän ei varsinaisesti kehitä itseään, kun kehittämistä on muutenkin liikaa.