Kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on älyllisessä keskustelussa virkistävä ilmiö, joka kykenee kriittisesti epäilemään jopa evoluutiouskon nimissä usein itsestäänselvinä esitettäviä väitteitä. Puolimatka totesi eräässä kirjoituksessaan, että uskonto, erityisesti kristinusko ja kirkko, ovat usein myös sillä tavoin arkoja asioita, että niiden vastustamisessa rima helposti laskee.
Uskonnon mollaamisessa kelpaavat melkein mitkä hyvänsä argumentit, jotka jossain muussa yhteydessä eivät ehkä olisi kunniaksi.
Näyttääkin siltä, että kreationismista on tehty fundamentalismin tapaan leimalappu, jolla pelottelu sopivan poliittisen vihjailun kera riittää eikä itse asiasta enää tarvitsekaan käydä perusteltua keskustelua. Pelkästään tunnepitoinen ja myös vapaan sivistystyön kentältä tuttu huuhaa-leima toimii usein samaan tapaan ja jättää vain ikävän olon. Asiatietoja tai pohdintaa ei sen jälkeen suuremmin kaivata.
Kreationismikeskustelua hämärtää sekin, että sitä hirveää mörköä ei kukaan näytä juurikaan kannattavan, ainakaan siinä muodossa kuin vastustajat sen leimaavat. Toivottavasti kriittinen keskustelu uskon ja tiedon suhteesta voi kuitenkin jatkua, ja se tarkoittaa myös sitä, että uskonnollisista lähtökohdista voidaan esittää perusteltua kritiikkiä tieteen arvovaltaan yhdistettäviä käsityksiä kohtaan.
Julkaistu: 2.4.2009 klo 7:00
Eero Ojanen on kirjailija ja Kriittisen korkeakoulun osa-aikainen toiminnanjohtaja. Kotipaikka on Hattula ja koulutus yhteiskuntatieteiden lisensiaatti.
Ojasesta sivistystyö on yhteiskunnan kannattavimpia ja parhaiten toimivia alueita. Hän ei varsinaisesti kehitä itseään, kun kehittämistä on muutenkin liikaa.