13 joulupukkia
Norjalaisessa aikuiskasvatuskentässä painottuu poliittinen keskustelu, kun taas Islannissa ovat läsnä usko oppimiseen ja innovaatiot. Pohjoismaiden selviytymisstrategiat näyttävät siis eroavan toisistaan yhtä paljon kuin öljy ja tuhka
Pohjoismainen aikuiskasvatus on hauskalla tavalla samanlaista. Eurooppalainen koulutuspolitiikka on valunut Pohjolaan sen verran tehokkaasti, että kiltisti joka maassa tunnistetaan ja tunnustetaan osaamista. Lisäksi painotetaan ammatillista koulutusta, ja vapaan sivistystyön toimijat tuskailevat identiteettikriisien kanssa. Hauska ilmiö on sekin, että aikuiskasvatusporukka on kaikissa maissa samanlaista: onko olemassa jokin aikuiskasvattajan prototyyppi?
Harrastustavoitteinen omaehtoinen opiskelu tuntuu Tanskassa evaluoituneen intialaisen päähieronnan kursseiksi. Ruotsissa lukuisat opintojärjestöt pitävät vielä sivistystyön kulissia yllä, mutta Norjassa paino on vahvasti työelämässä selviämisessä.
Islanti sen sijaan tuntuu elävän hieman omalla satumaisella saarellaan, sananmukaisesti. Maa ja sen aikuiskasvatuskenttä on ollut minulle aikaisemmin hieman tuntematonta aluetta, mutta projektien ja vierailujen myötä sieltä on avautunut uskomattoman hienoja yllätyksiä. Enkä nyt tarkoita pelkästään luontoa ja maisemia vaan myös aikuiskasvatuskenttää.
Vaikka islantilaisten toiminnassa näkyy sama validointi- ja työelämäpainotus kuin muillakin, tekevät he sen jotenkin ovelasti eri lailla. Osaamisen tunnistamista ei tehdäkään työelämää varten vaan yksilön omaksi hyödyksi. Ohjaus viedään työpaikoille, ja työttömille tarjotaan yliopistoihin "opiskele ihan mitä vaan" -ohjelmia. Kokonaisia kyliä innostetaan opiskelemaan perustaitoja kansalaisopistossa.
Suurin ero on hengessä, oppimisen ilossa ja uskossa aikuiskoulutuksen voimaan. Nämä ainakin Suomessa tuntuvat olevan välillä hukassa.
Henkeä on pakko löytyä, sillä Islanti on kokenut kovia. NATO on häipynyt, kalat vähissä ja rahat keinottelijoilla. Välillä tupsahtelee tuhkaa taivaalle. Kokonaiset kylät ja alueet ovat joutuneet miettimään aivan uudenlaisia koulutusmalleja ongelmiin, joista muut pohjoismaat eivät näe edes painajaisia.
Jotenkin Islannin aikuiskoulutuksessa tuntuvat heijastuvan maan uskomaton ja taianomainen luonto ja henkiset omituisuudet. Maassahan elää ihmisten lisäksi näkymättömiä ihmisiä, haltioita ja peikkoja. Kaikki otetaan vakavasti ja huomioon. Esimerkiksi kahdesti vuodessa muuttavia haltioita houkutellaan asettumaan omaan kotiin, koska yhteiselosta on sukupolvien kokemuksen mukaan enemmän hyötyä kuin haittaa.
Islannissa on myös 13 joulupukkia, jotka tulevat ennen joulua yksi kerrallaan ja häipyvät sitten samalla periaatteella päivä kerrallaan. Näillä on jokaisella omat omituisuudet, ja väärä kohtelu kostautuu talonväelle. Paljon innovatiivisempaa kuin oma suomalais-amerikkalainen nössö pikapukkimme, josta ei ole edes lasten pelotteluun.
Sivistävää joulua ja luovaa uutta vuotta!
Julkaistu: 14.12.2011 klo 7:00
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi