Aikuiskoulutuksen kurja puoli

Aikuiskasvattajat ja alan tutkijat olettavat lähtökohtaisesti, että aikuisopiskelu on aina hyvästä ja onnellisen elämän tae. Aikuiskoulutuksella on kuitenkin myös negatiivisia vaikutuksia, joista sinisilmäisesti vaietaan.

Koulutuksen kääntöpuolesta sain hyvän muistutuksen ohjatessani erästä gradua, jossa ison aineiston avulla arvioitiin sosiaalisen pääoman, työssä jaksamisen ja koulutukseen osallistumisen yhteyksiä.

Kohderyhmänä oli erään ison kaupungin henkilöstö. Oletuksena tietysti naiivisti oli, että koulutukseen osallistuminen lisää työssä jaksamista.

Katin marjat. Vain työpaikalla tapahtuva henkilöstökoulutus lisäsi työssä jaksamista, mutta omaehtoinen tutkintotavoitteinen koulutus heikensi sitä selvästi.

Eräs kuvasi tilannetta: "Tällä hetkellä tuntuu, että omaehtoinen vapaa-ajalla hankittu lisäkoulutus ei ole tuonut mitään hyötyä työelämässä. Opiskelua ja sen myötä osaamisen karttumista ei arvosteta johdon taholta. Vaikutus työssä jaksamiseen on lähinnä negatiivista."

Koulutukseen osallistuminen myös lisäsi kiirettä ja tekemättömien töiden määrää.

Yllättäen lisäksi harrastustavoitteisiin opintoihin osallistuminen oli yhteydessä heikentyneeseen työssä jaksamiseen. Selitys löytynee siitä, että opiskelusta oli haettu vastapainoa stressaavalle työlle, mutta ainakaan vielä sitä ei ollut syntynyt.

Koulutukseen osallistuminen vähensi yllättäen myös keskinäisen luottamuksen tunnetta eli niin sanottua sosiaalista pääomaa työpaikalla. Koulutukseen lähtijöitä pidettiin pettureina ja pyrkyreinä, jotka kuvittelivat olevansa parempia kuin muut.

Osa koulutukseen osallistujista olikin salannut opiskelunsa työkavereilta. Tuloksia ei selitä tutkimuksen savolainen kohderyhmä, sillä vastaavia tuloksia on raportoitu aikaisemminkin.

Muitakin esimerkkejä koulutuksen negatiivisista vaikutuksista löytyy. Esimerkiksi Irlannissa joki jakoi erään kaupungin rikkaaseen ja köyhään kaupunginosaan. Aluekehityksen nimissä köyhään osaan räätälöitiin aikuiskoulutusta, minkä seurauksena elämäntilannettaan parantaneet koulutetut muuttivat rikkaammalle puolelle jokea, ja köyhä puoli kurjistui siten entisestään.

Jatkuva uudelleenkouluttautumisen paine saattaa ahdistaa, ellei onnekseen kuulu siihen omituisten vähemmistöön, jolle elinkautinen oppiminen on äärimmäinen ilon lähde. Pentti Linkola kuvaa tätä Toisinajattelijan päiväkirjassa näin: "Mutta jos hän jo 40-vuotiaana saa kurkku kuristuksissa pelätä nuorten syrjäyttävän hänet työmarkkinoilta, tuntee itsensä osaamattomaksi ja tarpeettomaksi, tai jos hänet työnnetään jatko- ja uudelleenkoulutusmyllyyn, joka on hänelle luonnonvastainen, silloin yhteiskunnassa alkaa olla jo jotain saatanallista."

Tuottaako aikuiskoulutus enemmän pahoinvointia ja epätasa-arvoa kuin luo hyvinvointia? Osallistuminen kasautuu hyväosaisiin, ja koulutustason myötä (ainakin miesten) tulotaso nousee. Mitä enemmän opiskelet, sitä enemmän tienaat. Ja sama kääntäen: mitä enemmän tienaat, sitä enemmän opiskelet.

Siis kärjistääkö koulutus hyvinvointieroja? Ehkä aikuisopiskelu pitäisikin kieltää? Tai ainakin se pitäisi tehdä luvanvaraiseksi.

Lisää aiheesta:

Pentti Linkola: Toisinajattelijan päiväkirjasta. WSOY 1979.

Julkaistu: 6.4.2011 klo 7:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »