Elämänlevyisessä putkessa
Opintojen viivästymisen syynä on usein pidetty opiskelijoiden työssäkäyntiä. Tutkimustemme mukaan asia on päinvastoin. Ne, joilla on oman alansa työkokemusta, työllistyvät nopeammin ja parempiin työpaikkoihin kuin ne, joilla sitä ei ole.
Hanttihommista ei ole samanlaista hyötyä. Viksu yliopisto kehittäisikin opetustaan työssäoppimisen suuntaan ja opettaisi oman alan tieteellisiä ilmiöitä ongelmalähtöisesti ja kontekstuaalisesti.
Työ- ja elämänkokemuksesta on yksinomaan hyötyä opinnoissa. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin aikuiskasvatustieteen ja työelämän kehittämisen teorioiden ja käytäntöjen opettaminen suoraan lukiosta tulleille. Gradun vääntäminen asiantuntijuuden kehittymisestä on helpompaa, jos on työkokemusta muustakin kuin jäätelönmyynnistä.
Yliopisto-opiskelijoiden korkeaa keski-ikää ja työssäkäyntiä ei tulisikaan pitää ongelmana, kuten opetusministeriö tekee. Pikemminkin niitä voi pitää vaikkapa eräänlaisena elinikäisen oppimisen innovaationa, jota tulisi sanktioiden sijasta hyödyntää opetuksen kehittämisessä.
Elinikäisestä oppimisesta puhutaan juhlapuheissa ja koulutuspoliittisissa ohjelmissa, mutta siitä on omaksuttu 2000-luvun uusliberalistinen työelämälähtöinen versio ja kapea tasoajatteluun pohjautuva käytäntö.
Ainoa hyväksytty suunta on alhaalta ylös, saumattomasti esikoulusta yliopistoon. Putken tukkeita tai vuotoja ei hyväksytä. Opiskelu on velvollisuus, jolla varmistetaan yksilön työllistettävyys ja siten Euroopan kilpailukyky.
Elinikäisestä oppimisesta puhuttiin jo 1970-luvulla, mutta silloin humanistisesta näkökulmasta korostaen yksilön oikeutta itsensä kehittämiseen. Koulutusjärjestelmä oli ihmistä varten, ja tavoitteena oli opiskelun esteiden poistaminen.
Nykyään tätä ajattelutapaa on tuotu esiin elämänlevyisen oppimisen termillä. Sen soveltaminen yliopiston kehittämiseen tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että myös henkisen aikuisiän saavuttaneilla olisi mahdollisuus opiskella yliopistossa hyvällä omallatunnolla. Työ ja opiskelu limittyisivät yhteen, ja aiemmin opitun tunnistamisen ja tunnustamisen välineet olisivat käytössä.
Uusi elämänlevyinen yliopisto vaatisi yliopistojen aikuiskoulutuksen ja perusopetuksen suhteen määrittelyä uudelleen. Olisi mainiota, jos vaikkapa avoin yliopistojärjestelmä oikeasti tarjoaisi väylän yliopistoon. Yliopistojen täydennyskoulutus olisi uusien avausten edessä: syntyisikö vaikkapa maisteriohjelmia työssä käyville? Vapaalle sivistystyöllekin voisi löytyä oma selkeä roolinsa.
Joku fysiikan asiantuntija varmaan osaa tehdä tarkat laskelmat ja mallit. Maallikkona olettaisi, että putken läpäisemän nesteen määrää ja läpäisynopeutta voi säädellä putkea lyhentämällä kuten opetusministeriö yrittää tehdä tai putkea leventämällä, elämänlevyisen oppimisen periaatteen mukaan.
Julkaistu: 6.5.2009 klo 7:00
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi