Kehittämisestä sovittamiseen
Sanojen voima on suuri. Niillä voidaan luoda mielikuvia, jotka puolestaan ohjaavat ihmisten ajattelua ja siten toimintaa. Ainakin siihen asti, kunnes höplästä jonkin aikaa vedetty kuulija alkaa tiedostaa, että nyt onkin retoriikalla viilattu linssiin.
Esimerkkejä löytyy vaikkapa politiikasta ja sodankäynnistä. Sanoilla voidaan harhauttaa äänestäjä ('työväen presidentti') tai kokonainen kansakunta hyökkäyssodan kannattajaksi ('pahan akseli').
Sivistyksenkin saralta löytää retorisia painotuksia. Olemme esimerkiksi sujuvasti siirtyneet puhumaan 'elinikäisestä oppimisesta' sen sijaan, että käyttäisimme termejä 'elinikäinen koulutus' (kuulostaa pahalta, eikö totta?) tai 'elinikäinen kasvatus' (eikö se Unto sitten ikinä kasva aikuiseksi).
Kun joskus 1980-luvun lopulla istuin Helsingissä 'jatkuvan kasvatuksen' seminaarissa, paikalle tuli vahingossa hetkeksi myös joku metsätieteilijä.
Kasvatusalan toimijoita koskettaa läheltä vaikkapa 'oppilaitosverkon rakenteellinen kehittäminen'. Hitaimmat eivät ole ehkä vieläkään oivaltaneet, että ne tarkoittavat oikeasti kansansivistyksen resurssien ja tilojen alasajoa.
Koulutukseen ovat läheisesti sidoksissa termit 'projekti', 'hanke' ja 'kehittäminen'. Veikkaan, ettei maassa ole yhtään opinahjoa (hauska sana sekin!), jossa ei olisi ollut joskus käynnissä laadunkehittämisprojektia tai jotain muuta kehittämishanketta.
Itse olen parhaillaan arvioimassa yhtä laajaa hanketta. Koska erityisesti koulumaailmaa on viime vuosina rasittanut erilaisten kehittämishankkeiden ja projektien määrä, näistä sanoista tullut monelle kirosanoja, etenkin ruohonjuuritasolla, jossa tanssitaan ripaskaa vähentyvän perusrahoituksen ja samanaikaisesti lisääntyvän projekti- ja kehittämisrahoituksen kanssa.
Hauska (?) esimerkki ongelman retorisesta ratkaisuyrityksestä on rahoittajan toive, että sanaa 'hanke' ei käytettäisi lainkaan, edellä mainituista syistä. Pitäisi puhua vain kehittämisestä tai kehittämistoiminnasta. Käytännössä 'hanke' kuitenkin jatkuvasti lipsahtaa puheeseen.
Tutkijakollega keksi mainioita kiertoilmaisuja hanke-sanalle, ja tuoreimmassa arviointiraportissamme onkin siten termejä, kuten 'rupeama' ja 'pyrkimys'. Saa nähdä, vakiintuuko rupeamakoordinaattori hankekoordinaattorin uudeksi nimikkeeksi.
Retoriikkaa ja sanoja voisi käyttää myös myönteisellä tavalla, helpottamaan toimijoiden arkea ja järkevöittämään toimintaa. Sanalla 'kehittäminen' on varsin negatiivinen kaiku, ja sen kuuleminen aiheuttaa yleensä vilunväristyksiä, tuskanhikeä, jopa näkyvää vastarintaa.
Viime viikolla erään kehittämishankkeen, anteeksi kehittämisrupeaman, käynnistysseminaarissa kuulin erinomaisen ajatuksen, jonka mukaan "kehittämisen sijaan kannattaisi puhua sovittamisesta". Se tarkoittaa nykyisen pätevyyden sovittamista toimintaympäristön muutosten vaatimuksiin". Viisauden on alun perin esittänyt Erkki Takatalo, joka on näköjään toiminut Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) VSOP-ohjelman kouluttajana.
Jokaisen kehittämishankekurimuksessa elävän on syytä lukea hänen taannoinen haastattelunsa Sivistyksestä.
Julkaistu: 26.8.2009 klo 7:00
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi