Maailmassa muuttajat
Ihmiset ovat muuttaneet maasta toiseen jo 300 000 vuoden ajan, kivikaudelta alkaen. Kotoutuminen uuteen maahan on ollut elinehto, ja ihmiskunta on kehittänyt siihen näppäriä ratkaisumalleja. Suomessa vain on onnistuttu kehittämään kotouttamiskoulutusmalli, joka ei juurikaan kotouta.
Kotouttamiskoulutuksesta valmistui keväällä kaksi ohjaamaani pro gradua. Molemmissa sitä arvioitiin korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien näkökulmasta. Kyseessä on ryhmä, joka yleensä muuttaa maahan puolison mukana, omaa hyvän lähtömaassa hankitun koulutuksen, ja päätyy sitten Suomessa työttömäksi tai koulutusta vastaamattomiin tehtäviin.
Resurssi on suuri ja hukattu: valmiiksi koulutettu työntekijä, joka mahdollistaisi monenlaisia uusia innovaatioita, jos vain työnantajat osaisivat heitä hyödyntää. Virolaisille lääkäreille tarjotaan toki töitä pakon eli lääkäripulan edessä, mutta englantilainen mainosalan ammattilainen onkin jo hankalampi pala, puhumattakaan japanilaisesta biologista.
Suurin kotouttamiskoulutuksen omituisuus on sen toteutusmalli. Korkeasti koulutetut maahanmuuttajat istutetaan samanlaisista ihmisistä koostuvaan ryhmään, jossa opetellaan keinotekoisesti suomen kieltä muista maista tulleiden kanssa, ja käydään sitten työharjoittelussa. Eräskin akateemisesti koulutettu pääsi harjoitteluun paikalliseen kauppaan täyttämään kinkkuhyllyjä.
Nykymalli estää erittäin hyvin verkostoitumisen suomalaiseen yhteiskuntaan ja oman alan työmarkkinoille, vaikka tutkimusten mukaan juuri verkostot ovat työllistymiselle keskeisiä. Oletus näyttää myös olevan, että maahanmuuttajalta puuttuu ymmärrys töissä käymisestä tai ainakin "maan tavalla" työskentelystä, ja sitä sitten yritetään hankkia harjoittelemalla työntekoa.
Toimiva malli mahdollistaisi vuorovaikutuksen meidän muiden "maassa jo pidempään asuneiden" kanssa — käytännössähän kaikki suomalaiset ovat maahanmuuttajia. Kurssien pitäisi siis olla ihan tavallisia kursseja, joissa kantasuomalaisetkin opiskelevat. Kielen opiskelukin sujuisi samalla luonnollisissa vuorovaikutustilanteissa, ja kotoutumista tukevia sosiaalisia suhteita syntyisi huomaamatta.
Vapaalla sivistystyöllä olisi kotoutumiskoulutuksessa luonteva rooli, jota ei ehkä täysin ole vielä hoksattu hyödyntää. Toimiva koulutus olisi esimerkiksi ihan tavallinen kansalaisopiston puutyökurssi tai luovan kirjoittamisen kurssi.
Julkaistu: 11.8.2010 klo 9:00
Lukijoiden kommentteja
Luin blogisi kolme kertaa ja kilahdin. Väität, että Suomen kotouttamismalli on sellainen ettei se kotouta! Väitteesi, tai suorastaan aika kovan yleistyksesi perustat kahteen graduun!?!
Epäonnistuneena pitämäsi mallin sijaan tarjoat Suomeen muuttaville aikuisille asiantuntijoille puutyökurssia paikallisessa työväen opistossa.
Kilahdin kirjoituksestasi, sillä olen ollut koko päivän seuraamassa pedagogisia opintoja tekevän opiskelijani opetusta juuri mainitsemassasi korkeastikoulutettujen kotouttamiskoulutuksessa.
Tervetuloa mukaan seuraavalla kerralla, sillä uskoakseni moittimasi kotouttamismalli toimii loistavasti.
Ongelma on, että kehitettyä mallia ei vain voi käyttää, ei ennen kuin Suomessa hyväksytään maahanmuuttajien kotouttamiskouluttaminen yhdeksi "oppiaineeksi", jota opettamaan pyrkivältä ihmiseltä vaaditaan tämän vaikean aiheen hallintaa.
Nyt kotouttamiskouluttajiksi pääsee oikeastaan kuka vain, joka "suostuu" ottamaan ryhmän vastaan. Mm.serkkupoika, joka vain sanoo tutulle, että on ilman työtä. Siitä vaan mamuryhmän eteen opettamaan. Kukaan ei kontrolloi, mutta oppilaitos saa mukavat mamuraha tai ehkä paremminkin namurahat.
Suomessa on mieletön tietämys mamukoulutuksesta, kotouttamiskoulutuksesta ja työllistämisestä. Nämä kymmenet asiantuntijat ja vuosien kehittämistyön tehneet eivät kuitenkaan saa ääntään kuuluviin. Heidän asiantuntemuksensa tulee tunnistaa ja tunnustaa sekä antaa heille heidän ansaitsemansa arvostus, myös muodollisesti. Tällöin mallejakin voidaan käyttää ja edelleen kehittää.
Eli haastankin sinut ja muut (suomalaiset) korkeasti koulutetut työskentelemään sen eteen, että kotouttamiskoulutus nostetaan yhdeksi arvostetuksi opetettavaksi asiaksi. Niin ja sitä kotouttamismallia kyllä kannattaa edelleen kehittää, eikä ampua parilla gradulla alas.
Kiitos Irenelle palautteesta! Taustaksi ensinnäkin, että blogieni (yhdeksi) tavoitteeksi on tarkoituksella asetettu juuri "kilahdusten" aikaansaanti, jotta verkkoon syntyisi myös keskusteluja. Provosoiva ja kärjistävä tyyli on siis tarkoituksellinen.
Tällä kertaa siis onnistui ilmeisen hyvin! :-)
Blogi on lyhyt ja poleeminen kirjoitusmuoto, eikä sellaiseen ole mahdollista kirjoittaa kaikkia argumentteja - eikä sellaisen ole missään tapauksessa myöskään ole tarkoitus olla jonkun asian (tässä kotouttamiskoulutus) "tuomio". Eikä tällainen nollaaminen "kahden gradun perusteella" tulisi edes mieleenkään. Enkä sitä edes tee tässäkään tapauksessa, sillä jos luet tekstini tarkkaan, ei siinä puhuta lainkaan noiden kahden gradun tuloksista, vaan ne toimivat vain teemaan johdatteluna.
Ja jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että Suomessa(kin) on sekä hyviä että huonoja kotouttamiskoulutuksia. "Huonoissa" on edelleen mielestäni se ongelma (tai kehittämistarve), että niillä mamut ovat irrallaan kantasuomalaisista omissa ryhmissään, jolloin mm. kielenopiskelu ja verkostoituminen ei välttämättä onnistu parhaalla mahdollisella tavalla.
Väitän myös edelleen, ettei työharjoittelu kinkkuhyllyjä täyttäen ole akateemisen maahanmuuttajan kotoutumisen kannalta viksua.
Mutta mainiota jos ja kun on olemassa myös toimivia koulutusmalleja, ja ennenkaikkea se, että kotouttamiskoulutukseen koulutetaan kouluttajia!
t. Nimim. "Vuodesta 1989 akateemisten liikkuvuutta tutkinut"
Blogimaailman tyylillä taisin kirjoittaa minäkin.
Mikäli koulutettu maahanmuuttaja löytyy hyllyttämästä, niin silloin joku jossain on tehnyt työnsä huonosti, laiminlyönyt vastuunsa, käyttänyt yhteiskunnan resursseja väärin. Tämä tapahtuu joko "vahingossa", jos kotoututtaja ei tunne vastuitaan tai sitten ihan välinpitämättömän tietoisesti.
Jossain jonkun tulisi siis vaatia kotouttamisrahoille vastineeksi ne haastavat tulokset, joihin rahat on tarkoitettu. Vaadittuihin tuloksiin ja tavoitteisiin ei jokainen "serkkupoika" kykene.
Kotouttamiskouluttajana työskenteleminen on ehdottomasti yksi aikuiskoulutuksen vaativimmista tehtävistä niin sisällöllisesti, didaktisesti kuin psykologisestikin.
Aikuisten maahanmuuttajien kouluttajien status on vielä valovuosien päässä siitä, mikä sen pitäisi olla.
Kuka lähtisi näiden aikuiskouluttajien asemaa ajamaan?
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi