Masentavaa koulutuspolitiikkaa

Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajan Pekka Saurin mukaan poliitikkojen puheet horjuttavat kansalaisten mielenterveyttä. Mutta koulutuspoliitikkojen puheet ne vasta hulluksi tekevät.

Kuusamossa paikallisen mielenterveysyhdistyksen vuosijuhlassa puhunut Sauri nosti esille yhden vähemmän tiedostetun masennuksen syyn, poliitikkojen puheen. Hän sanoi, että  "masennukseen liittyy tyypillisesti motivaation ja tulevaisuudenuskon murtuminen. Jos yhteiskunnan iso kuva on poliitikoilta hukassa, on yksilönkin työläs hahmottaa oman elämänsä tiekarttaa".

Koulutuspoliittista keskustelua kuuliaisesti seuraava potentiaalinen aikuisopiskelija saattaa saada lievää ahdistusta jo hallituksen tuoreimmasta tavoitteesta tehdä suomalaisista maailman osaavin kansa vuoteen 2020 mennessä. Olo on kuin huonossa vuorovaikutustilanteessa, jossa sanat ja kehonkieli antavat ristiriitaisen viestin. Tai ehkä ammattikorkeakoulujen supistuksilla ja yliopistojen opiskelijavalintauudistuksilla on jokin syvempi oppimista ja osaamisen kehittämistä tukeva tavoite, joita tavallinen kansalainen ei vielä hahmota.

Rankkaa masennusta koulutussektorilla ovat viime vuosina saaneet aikaan opetus- ja kulttuuriministeriön tukien takaisinperinnät. Miljoonia karhutaan oppilaitoksilta, jotka eivät ole ymmärtäneet vaikkapa lähi- ja etäopetuksen filosofista eroa, vaikka ovat sujuvasti opettaneet ministeriön tuella vuodesta toiseen. Veikkaan, että moni kouluttaja nukkuu huonosti pelätessään, milloin takaisinperintä osuu omalle kohdalle.

Entä jos ylioppilaskirjoitin jotenkin vääränvärisellä kynällä vuonna 1982, ja saan kohta takaisinperintävaatimuksen kyseisestä tutkinnosta?

Jos ei aivan masennusta niin ainakin pakko-oireita aiheuttaa monille koulutuspoliitikkojen useita vuosia hokema väite, että jokaisen aikuisen pitäisi varautua elämänsä aikana opiskelemaan seitsemän ammattia. Jos mukaan ei lasketa nuoruuden hanttihommia, kuten metsuria, puistosetää ja myymäläetsivää, minulla on menossa vasta ensimmäinen ammatti ja eläkeikään enää 15 vuotta. Kiirettä pitää, jotta ehdin. Ahdistaa.

Masennuksen laukaisee viimeistään OECD-järjestön, Euroopan unionin ja kansallisten koulutuspoliitikkojen viljelemä elinikäisen oppimisen retoriikka. Tiedon ja taitojen jatkuva uusintaminen on asetettu jopa sen edellytykseksi, että pystyy tyydyttämään omat perustarpeensa ja toimimaan täysivaltaisena, aktiivisena kansalaisena. Työllisyys on valtion ja työnantajien vastuulla oleva asia, mutta sen sijasta nykyään puhutaankin ovelasti työllistettävyydestä. Se on yksilön ominaisuus, jonka ylläpito on siten yksilön omalla vastuulla.

Tuntuuko kaksisuuntainen mielialahäiriö lähestyvän? Ei ihme, sillä elinikäisestä oppimisesta on tullut synonyymi 'elinikäiselle ansaitsemiselle' ja 'elinikäiselle työllistettävyydelle' , kuten N. Longworth ja W. K. Davies totesivat vuonna 1996 teoksen Lifelong Learning sivulla 64.

Julkaistu: 30.11.2011 klo 7:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »