Tutkimustiedon käytännön hyödynnettävyyteen on läheisesti sidoksissa median eli toimittajien ja tiedotusvälineiden välittävä rooli.
Median ja tutkijoiden välinen suhde on poleeminen. Tutkijoilla on luontainen vietti kirjoittaa pitkään ja koukeroisesti, toimittajilla taas lyhyesti ja napakasti. Tutkijoille oma tutkimus on maailman tärkein ja kiinnostavin aihe, mutta toimittaja tarttuu vain niihin aiheisiin, joiden hän olettaa olevan yhteiskunnallisesti kiinnostavia tai mediaseksikkäitä.
Julkiseen levitykseen pääsevillä aiheilla pitää myös olla uutuusarvoa, ja huonot uutiset yleensä sivuuttavat hyvät. MTV3:n toimittaja sanoikin taannoin osuvasti, että lentokoneen onnistunut laskeutuminen Helsinki-Vantaalla ei ole uutinen. Sen sijaan pienikin vaaratilanne laskeutumisessa on.
Pika-analyysi median ja tieteen välisestä suhteesta tuottaa kirjoittamiskulttuurien välisen kuilun lisäksi seuraavia pulmia: Medialla on sairaalloinen tarve hakea ristiriitoja, vaikka sellaisia ei olisi. Media tarttuu omituisiin mutta kansaa kiinnostaviin tutkimustuloksiin. Media tulkitsee tuloksia, erityisesti prosenttilukuja, tarkoitushakuisesti tai jopa vääristellen.
Ristiriitoja etsivästä mediasta minulla on omakohtainen esimerkki vuodelta 2006. Julkistimme tuolloin Helsingin yliopistosta vuonna 2002 valmistuneiden tohtoreiden työllistymisseurantatutkimuksen.
Tulos, joka raportoitiin lehdistötiedotteessa, oli, että "tohtorit työllistyvät hyvin". Valtaosa oli oman alansa koulutusta vastaavissa töissä. Nekin, jotka eivät olleet, olivat sijoittuneet aivan uusille työmarkkinoille ja luoneet aivan uusia työpaikkoja. Työttömänä oli vain muutama tohtori, eli puolitoista prosenttia. Mainio tulos siis.
Tiedotteen pohjalta Helsingin Sanomat uutisoi tutkimuksesta otsikolla "Tohtorit työllistyvät kohtalaisesti", ja Aamulehti otsikolla "Kannattaako tohtoreita kouluttaa". Aamulehdessä sitten päiviteltiin, kuinka vain osa tohtoreista oli sijoittunut oman alansa töihin.
Omituisiin aiheisiin tarttumisen kestoesimerkki on suomalaisten sukupuolielämää seuraavien parin sosiologin paistattelu mediassa. Triviaalin aiheen varjoon jäävät kaikki merkittävät tieteenalat, kuten kvanttifysiikka, oikeustiede ja aikuiskasvatustiede. Niiden on käytännössä mahdotonta saada tuloksiaan esiin. Jos sosiologi haastattelee kahdeksaa säännöllisesti yökerhossa käyvää naista, tulokset otsikoidaan näyttävästi tyyliin "Suomalaiset naiset kevytkenkäisiä". Oivallinen esimerkki tulosten vääristelystä.
Tarkoitushakuisesta tulkinnasta kertoo tapa, jolla Helsingin Sanomat uutisoi 6. helmikuuta 2009 Suomen Gallupin tuoreimmasta Nato-kyselystä. Jäsenyyttä kannatti 27 prosenttia, mistä oli revitty otsikko "Suomalaiset suhtautuvat Nato-jäsenyyteen myönteisemmin kuin koskaan". Mielikuvia on hauska muokata, kun on media millä mällätä.
Prosenttilukujen tarkoitushakuinen tulkinta ei ole median yksinoikeus, vaan sitä löytää myös valtionhallinnon raporteista. Esimerkistä käy selvitysmiehen arviointi Opetushallituksesta vuodelta 2007. Sen selkeä tavoite oli nostaa selvityslakikokoomusmies organisaation pääjohtajakasvatustieteilijädemarinaisen paikalle.
Kysymysten asettelu itsessään paljasti tarkoitushakuisuuden, mutta myös tulosten tulkintaan sisältyi kaikenlaista: Sidosryhmien edustajista 59 prosenttia arvioi Opetushallituksen toiminnan kuluneen vuoden aikana pysyneen samalla tasolla, 14 prosenttia jopa kehittyneen. Tyytyväisiä oli siten 73 prosenttia.
Selvitysmiehen mukaan vastaajista "lähes 60 prosenttia oli sitä mieltä, että Opetushallituksen toiminta on pysynyt entisellä tasolla viimeisen vuoden aikana. Niitä, joiden mielestä toiminta on muuttunut huonompaan suuntaan, oli kaksi kertaa enemmän kuin niitä, joiden mielestä toiminta on parantunut. Tällä tavoin tarkasteltuna toiminnan muutos on siis ollut selvästi negatiivinen"
Ei menisi läpi graduna.
Opetushallitus oli selvityksen kohteena olleen vuoden aikana uudistettu moderniksi koulutuksen kehittämisorganisaatioksi. Uuden johdon myötä organisaatio on palautettu 1990-luvun organisaatioksi, minkä vuoksi sen kykyä hoitaa esimerkiksi vapaan sivistystyön kehittämistä ihmetellään ääneen.
Julkaistu: 25.3.2009 klo 7:00
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi