Viksuimmat ovat jo hoksanneet, että 'rakenteellinen kehittäminen' tarkoittaa rakenteiden purkamista. 'Työurien pidentämisellä' taas ei ole mitään tekemistä työurien pidentämisen kanssa. Nykysuomen sanakirja avaa poliittista retoriikkaa.
Työurien pidentämistä on pidetty välttämättömänä ja ainoana keinona, jolla väestön ikääntymisestä selvitään. Tosin ei poliitikkoja varsinaisesti kiinnosta ihmisten työssäoloajan pidentäminen vaan heille maksettavien tukien karsinta.
Nuori, joka mahdollisimman saumattomasti siirtyy toisen asteen koulutuksesta jatkokoulutukseen minimoi sen riskin, että hänelle joudutaan maksamaan haahuiluajalta työttömyys- tai sosiaaliturvaa. Opintotuki on aina edullisempi yhteiskunnalle.
Eläkeiän siirtäminen nykyistä kauemmaksi taas lyhentää eläkkeenmaksuaikaa. Jatkuvasti loittonevaan eläkeikään sinnittelevä työntekijä kuolla kupsahtaa parhaassa tapauksessa 69-vuotiaana läksiäiskahveillaan. Yhteiskunta säästää pitkän pennin.
Jos päättäjiä oikeasti kiinnostaisi työurien pidentäminen, he olisivat käyneet samalla tarmolla taistelemaan nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä vastaan ja työssä jaksamisen puolesta. Ehkä myös osaaminen ja koulutustaso kiinnostaisivat. Näin olisivat työurat oikeasti pidentyneet, ilman että niitä täytyy keinotekoisesti venytellä ikääntyneiden kustannuksella.
Niin, se sanakirja... sehän avaa uudella tavalla poliittisen ja työelämän retoriikkaa. Mutta muistakaa: paluuta ei ole, ja tieto lisää tuskaa. Kerran valaistunut ei sumutu enää toista kertaa yhtä helposti.
Julkaistu: 16.11.2011 klo 7:00
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi