Ohjelmajulistuksen kriittinen luenta
Vaikka päätoimittaja Pekka Sallila löysi paljon myönteistä Elinikäisen oppimisen neuvoston ohjelmajulistuksesta, sitä voi myös lukea kriittisin silmin. Julistus suorastaan vilisee uusliberalistista liturgiaa, jonka alttarille oppiminen on nyt lopullisesti uhrattu.
Itsesuojeluvaistolla ja päätoimittajan roolilla on varmaankin ollut vaikutusta siihen, että Pekka Sallilan blogi silittelee myötäkarvaan uuden neuvoston ohjelmajulistusta. Siinä on toki päätoimittajan mainitsemia hyviä linjauksia, ja erityisen hyvä ajatus on elinikäisen oppimisen strategian laatiminen.
Yksi koulutuspoliittisten dokumenttien lukemisen perussääntö on, että tärkeämpää on se, mitä dokumenteissa EI sanota, kuin se, mitä niihin on kirjoitettu. Tämä johtuu siitä, että jokaisella koulutuspoliittisella painotuksella on vaihtoehto, vastakohta, joka jää paitsioon, kun sen toista päätä korostetaan. Eräänlainen keinulauta siis.
Ohjelmajulistuksen keinulaudan päitä ovat esimerkiksi koulutuksen reagoiva ja sopeuttava tehtävä (joka sulkee pois koulutuksen muutosta tuottavan roolin), elinkeinoelämän ja taloudellisen kilpailukyvyn tarpeiden korostuminen (joka jättää varjoonsa yksilöitten omat kehittymistarpeet, puhumattakaan vaikkapa kansalaisyhteiskunnan rakentamisesta, 1800-luvun lopun suomalaisen sivistystyön missiosta) sekä työelämälähtöinen aikuiskoulutus (jonka vastapainona keinulaudalla istuvat sivistys ja ihmisenä kasvaminen).
Ohjelmajulistus on niin kyllästetty Euroopan unionin 2000-luvun elinikäisen oppimisen putkimallin työelämäjargonilla, että tekee melkein pahaa sitä lukiessa. Talouden kilpailukyky, joustava työvoima ja elinikäinen oppiminen koulutusputkena ovat kantavat ajatukset.
Perushuoli on, kuinka putken läpivirtaus saadaan mahdollisimman tehokkaaksi esileikkikoulusta tohtorintutkintoon asti, ilman kansantaloutta rasittavia välivuosia, opintojen venymisiä ja opintoalojen vaihtoja. Vastaavalla tavalla julistuksessa määritellään, että "elinikäisen oppimisen keskeinen ongelma on opintoihin siirtyminen". Höpö.
Paljon suurempi ongelma on esimerkiksi se, ettei koulutusjärjestelmä tue elämänlevyistä oppimista ja aikuisten joustavia omaehtoisia opiskelumahdollisuuksia. Jargonissa toistetun "kansalaiskasvatuksen aktiiviseen demokraattiseen kansalaisuuteen" voisi myös vihdoin ottaa todesta, ja tarttua sitä koskeviin oikeisiin ongelmiin.
"Hauska" yksityiskohta on niin sanotun elinikäisen oppimisen opintokirjan palautus keskusteluun. Sellaisia kehiteltiin jo 1990-luvulla monessakin EU-projektissa, mutta yhtään ei edennyt käyttöön asti. Varmaankin pääsyynä oli, että opintokirjan idea ei ole niinkään tukea ihmisten sivistymistä ja opiskelua, kuin tarjota työnantajille näppärä kontrollikeino, jolla voi poimia oppimiskykyisimmät tehtaan portilla päivystävästä työnhakijoiden laumasta.
Aiemmin Sivistyksessä:
Elinikäinen oppiminen sai ohjelmajulistuksen
Julkaistu: 5.5.2010 klo 7:00
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi