Opetusministerin nimeämisen kammo
Sivistys-verkkolehti pyysi lukijoitaan arvaamaan seuraavan opetusministerin nimen, mutta yhtään arvausta ei tullut. Syynä saattoi olla pelko ennusteen toteutumisesta.
Kun suomalaiset vielä elivät metsissä, karhut olivat todellinen vitsaus. Uskottiin, että pedon nimen maininta kutsuisi tämän paikalle, joten kansa kehitti otukselle lempinimiä ja kiertoilmauksia. Sanastoamme koristavat yhä mesikämmen, otso ja kontio.
Tulevan opetusministerin nimeäminen voi olla samaa ilmiötä. Jos syöttäisi kyselyyn vaikka nimen Kike, se voisi pahimmillaan toteutua. Ideat saattaisivat valua Säätytalolle, missä neuvotteluasemiin lukkiutuneet poliitikot alkavat vedellä nimiä hatusta.
Nyt on hallitusneuvotteluissa käynnissä six packin toisen kierroksen ensimmäinen ilta. Jotkin puolueet ovat rajautuneet hieman pois arvausleikistä, vaikka mikään ei enää tunnu olevan varmaa. Opetusministerin nimi voi vieläkin olla vaikkapa Pentti tai Teuvo.
Mutta jos Säätytalolle sulkeutuneista pitää valita, tässä valistunut arvaukseni. Pirun kutsumisen uhallakin voisi mainita Jukan, Raijan tai Pekan. Henna on helppo veikkaus, pienellä kertoimella. Opettajataustalla Jutta olisi potentiaalinen, mutta sivistykselle ja aikuiskoulutukselle olisi huono ratkaisu, jos asioita alettaisin katsella vain opettajankoulutuksen silmälasien läpi. Ainakin yliopistoissa se on aina tuottanut ongelmia.
Musta heppa voisi olla vaikkapa Eero, joka voisi kotona konsultoida sisällöistä. Salkku olisi riittävän marginaalinen, jotta Jyrkillekin valinta kelpaisi. Mukavan innovatiivisia ratkaisuja olisivat Mikael, Ville tai Paavo - ei se presidenttiehdokas vaan se toinen. Näillä voisi syntyä jotain mukavaa. Uutta.
Ministerin nimellä ja etenkin puolueella on suuri merkitys, minkä vuoksi varmaan nimikysely otettiin niin varovaisesti vastaan. Vaikka joskus nuorempien kollegojen suusta kuulee "mitä väliä" -ihmettelyjä, tietävät kaikki yli 25-vuotiaat, että politiikalla on suuri merkitys.
Erityisen hyvin salkkujako näkyy virkanimityksissä, vaikka toisin vakuutellaan. Kiinnostuneet voisivat vaikkapa tarkkailla keskeisten virastojen miehityksiä sen osalta, minä aikana mitäkin on päätetty.
Samoin kehittämisen painopisteissä politiikka näkyy selvästi. Demarihallituksen aikana kehitettiin oppilaiden osallisuutta, oikeistohallituksen toimesta lahjakkaiden erityisopetusta. Sivistystyössä jokin toinen hallitus ajaisi ehkä vähemmän innokkaasti rakenteellista "kehittämistä" ja muita uusliberaaleja tavoitteita.
Väistyvän hallituksen koulutuspolitiikka on ollut myllerryksessä. Yliopistouudistus vietiin läpi rytinällä. Aikuiskoulutuksen kentällä termit KEHO ja AKKU ovat saaneet alkuperäisestä poikkeavia merkityksiä. Aikuiskoulutusneuvosto lakkautettiin. Opettajia myytiin arabeille, mutta muuten kansainvälisen yhteistyön painopiste on ollut pikemminkin Keski-Suomi kuin vaikkapa OECD. Ilkeämielinen voisi jopa kuvitella, että pyyteetön kansainvälistyminen on korvattu hintalapuilla.
Opetusministerin salkussa on se ongelma, että sitä pidetään liian kevyenä. Salkusta ei käydä tiukinta kamppailua kuten ulko- ja valtiovarainministerin tehtävistä. Vaarana on, että nytkin sillä palkitaan joku omituinen taho, jota ilman enemmistöhallitus jäisi toteutumatta. Eikö koulutuksen ja sivistyksen luotsaamisen pitäisi olla tärkein tehtävä, jolla valtiontalouskin saadaan nousuun?
Ministerillä on väliä. Kannattaa miettiä, mitä nimiä metsän suuntaan huhuilee. Muuten hukka perii.
Julkaistu: 15.6.2011 klo 7:00
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi