Oppimisen härpäkkeet
Yli sadan vuoden ajan on tieto- ja viestintäteknologisten laitteiden ennustettu muuttavan koulutusta. Opetuksessa käytetään silti yhä keskiajalta peräisin olevia opetusmenetelmiä, tosin modernisti sähköisesti.
Teknologisten innovaatioiden yhteydessä yleensä nostetaan koulutus ensimmäiseksi mullistuksen kohteeksi. Thomas Alva Edison ennusti vuonna 1913, että elokuva syrjäyttäää oppikirjat muutamassa vuodessa, kokonaan tai ainakin suurelta osin. Vuonna 1932 Benjamin Darrow perusti Ohioon radion etäopetuskäyttöön keskittyvän "ilmakoulun", School of the Air. Hän arveli, että radiosta muodostuu oppikirjan kilpailija.
Vastaavalla tavalla 1990-luvulla intoiltiin audiografiikasta, mutta nykynuoret eivät edes tunnista termiä. Villeimmissä visioissa osaaminen ladataan suoraan kännyköistä oppilaiden päähän kuten Matrix-elokuvan kuuluisassa helikopterikohtauksessa.
Ongelmallista opetusteknologian innovaatioissa on se, että teknologia kehittyy mutta opetus ei. Antiikin kreikkalaisten hiekkapiirrokset ovat kivi- ja liitutaulujen kautta vaihtuneet piirtoheittimiksi, dokumenttikameroiksi, datatykeiksi ja nyt viimein interaktiivisiksi älytauluiksi. Silti didaktinen toimintatapa on ennallaan: opetus perustuu yhä esittävään tekstiin, kuvaan ja puheeseen.
Aika näyttää, hoksaavatko opettajat ja kouluttajat hyödyntää älytaulujen mahdollisuuksia siten, että syntyy pedagogisiakin innovaatioita. Niitä on tosin epäreilua vaatia, sillä tuntuu, että kaikki tavat oppia ja opettaa on keksitty ja testattu moneen kertaan.
Uudeltakin tuoksahtavat menetelmät löytävät yleensä esikuvansa viimeistään kivikaudelta. Silloin vaikkapa tutkivan oppimisen ja kognitiivisen oppipoikamallin avulla varmistettiin ihmiskunnan elossa pysyminen.
Tietoa ja osaamista on myös vaikea työntää ihmisen sisään muuten kuin perinteisten kanavien — näön, kuulon, hajun, tunnon ja liikkeen — kautta ja perinteisessä muodossa — äänenä, kuvana, liikkeenä, kosketuksena ja tuoksuna.
Hurjimmat visiot oppimisteknologian kehityksestä ovatkin sidoksissa siihen, että keksitään uusi tiedonsiirron kanava ja muoto, joka vapauttaa meidät opiskelun ikeestä, vaikkapa Matrixin puhelinvälitteinen helikopterilentäjän pikakurssi ja unelmat nielaistavasta tietotabletista. Itse odotan korvaan työnnettävää muistitikkua, josta PowerPoint-esitykset imeytyvät suoraan aivoihin.
Ilman pedagogista innovointia opetusteknologian kehittymisestä on vain vähän iloa. Pahimmassa tapauksessa syntyy ainoastaan opetusta häiritseviä teknologisia härpäkkeitä kuten kännyköille on käynyt. Yliopiston luennolla kannettavaansa näpräävä opiskelija on enemmän ongelma kuin oppimisen aallonharjalla surffaaja.
Harmi, että Tekes päätti ryhtyä kehittämään oppimisympäristöjen sijaan oppimisratkaisuja. Laaja näkökulma olisi tarjonnut luovan ja monipuolisen otteen oppimishärpäkkäiden kehittämiseen.
Julkaistu: 4.5.2011 klo 7:00
Lukijoiden kommentteja
Miten oppisimme vapautumaan teknisten härpäkkeiden ylivallasta? Siinäpä oppimista. Nyt eletään investointien ja uusien härpäkkeiden omaksumisen pakkovallassa. On pysyttävä ”teknisessä kehityksessä” mukana niin investoijina kuin härpäkkeiden käytön osaajinakin.
Enpä tiedä, onko muuta patoajaa kuin organisaatioiden rahapula ja uuden omaksumiseen ehtimisen rajat. Myönnettävä on, että moni härpäkkä auttaa oikeasti, kuten parin päivän takaiseen videopalaveriin osallistuessani sai taas todeta.
Yksi kurja puoli härpäköissä on aina: Ne ylläpitävät kroonista tunnetta siitä, että on ainakin askeleen, mieluiten useamman jäljessä, jälkijunassa, jotenkin siis vajaa.
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi