Paneelipedagogiikkaa

Kyllä näkyy, että kansalaisopistossa on myönteistä ajattelua opiskeltu!

Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta järjestää kasvatustieteen päivät vuonna 2010. Kommenttisi on hyvä huomioida, kun suunnitellaan tulevaa.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, ettei aikuiskasvatuksen juttuja saisi tarpeettomasti ripotella ympäriinsä. Tosin tämäkään ei ole käytännössä aina ihan helppo juttu, koska jaotteluja joudutaan tekemään niin monin kriteerein: pitäisikö vaikkapa Vapaan koulutuksen tukisäätiön poliittista organisoitumista käsittelevä tutkimus (Ville Okkonen) sijoittaa aikuiskasvatuksen, koulutuspolitiikan vai historian ryhmään.

Ja jokin paino pitää varmaan panna myös esittäjän omalle toiveelle teemaryhmän suhteen..

Ja paneelista en sano mitään, ehkä sinä sanoit jo kaiken.

Olen samaa mieltä Jyri Mannisen kanssa. On se kumma, että aina kun puhutaan kasvatustieteistä, niin rekvisiitaksi valitaan edelleen koulun pulpetti - ja vielä vanha sellainen. Se on kyllä mielikuvituksen puutetta ja vakavaa jämähtämistä tiettyyn kasvatuspuheeseen, koulukasvatukseen. Näin tapahtuu silloinkin, kun puhutaan elinikäisestä kasvatuksesta tai oppimisesta.

En osallistunut ensimmäiseen paneeliin, mutta kylläkin toiseen. Ajatukseni kulkevat tässäkin aika samaa rataa kuin Jyrin. Tyhjänpäiväistä ja yleistä puhetta aluksi ja lopuksi sitä samaa. Ainoastaan yksi panelisti sai kuulijat edes vähän heräämään.

Ihmetyttää tämä edelleen jatkuva konsensus - eikö enää uskalleta olla mistään eri mieltä vaikka työmarkkinoilta tulee jatkuvasti uusia ja uusia irtisanomisia. Eikö työnantajien EK:n ja SAK:n näkemykset tosiaan poikkea mitenkään toisistaan monikulttuurisuusasioissa?

Missä ovat koulutuspoliittiset visionäärit ja uuden koulutuspolitiikan toteuttajat?

Päivät ovat tosiaan paisuneet aivan liian isoksi. Näennäisten valintamahdollisuuksien lisääntymisen seurauksena onkin tuloksena mahdollisuuksien kaventuminen. Vaikka määrällisesti mahdollisuuksia on runsaasti, niin eihän yksi ihminen voi osallistua kuin yhteen sessioon kerrallaan. Häneltä jää kuulematta aina vaan suurempi osa esityksistä. Istumalla vain yhden ryhmän istunnoissa saa varautua kuulemaan aika paljon sellaista, josta ei ole välttämättä kiinnostunut. Homma kehittyy siis aivan väärään suuntaan.

Tätä taustaa vasten tarkasteltuna minusta näyttää siltä, että aikuiskasvatuksen tutkijoiden omat tutkijatapaamiset ovat entistä tärkeämpiä. Joten kaikki aikuiskasvatuksen tutkimuksesta kiinnostuneet joukolla helmikuussa Joensuuhun.

Kiitoksia kommenteista!

On asioita, joihin järjestäjä voi vaikuttaa, ja niitä, joihin ei voi. Tältä pohjalta kritiikki tuntuu hiukan kohtuuttomaltakin. Ainakin siihen vastaamaan tarvittaisiin monta toisistaan riippumatonta tahoa koordinaattorista paneelivetäjiin ja teemaryhmävastaavista symposiojärjestäjiin.

Suomessa spontaani kiitos on harvassa, mutta neuvojia aina runsaasti. (Tosin sanon tähän kärkeen, että Kasvatustieteen päivistä kävijöiltä saatu palaute oli valtaosaltaan perin myönteistä.)

En Tampereen päivien pääkoordinaattorina tietenkään ehtinyt istumaan paneeleita kuulemassa, joten olen jäävi (tai pikemmin kykenemätön) kommentoimaan niitä substantiaalisesti. Muodon puolesta sanon kuitenkin, että olen kuullut ilmeisesti yhtä monta tylsää ja yhdentekevää keynotea kuin Jyri Manninen paneelia. Paneeli toimii sitä paremmin, mitä kokeneempia ja rennompia panelisteja osallistujat ovat. Tätä on vaikea järjestäjänä ennalta tietää.

Mitä lavasomisteisiin tulee, niin en tiedä pitäisikö ottaa kommentti vakavasti vai ei. Kun näin isoja päiviä järjestellään ruohonjuuritason organisaatiolla parin ihmisen voimin, niin ideat esittää se, jolla niitä on ja ne toteutetaan ilman kummempia resursseja. Tällä kertaa somisteet pyydettiin hiljattain remontoidusta Tammelan koulusta, jonne oli tarkoituksella säästetty vanhaa esineistöä. Meistä idea oli hauska. (Tarkoitus oli lisäksi kontrastiksi heijastaa google earth -maailmankartta salin kankaalle, mutta se oli valitettavasti juuttunut pari päivää aiemmin juhlasalin kattoon.)

Eikä se nyt ihan vinossa ollut suhteessa päivien sisältöön: ei ole järjestäjien päätettävissä, että niin tarjotuissa esiseminaareissa, symposioissa kuin papereissakin huomattavan suuri osa kiinnostuksesta kohdistuu kouluun ja opettajankoulutukseen. Sattuu tämä olemaan ajankohtaistakin, nyt kun tuntijakouudistus on parhaassa käynnissä. Ja merkittävää. Sitä paitsi esimerkiksi teemaryhmien ja paneelien valikoinnista,johon järjestäjät voivat vaikuttaa, luulisi olleen nähtävissä, ettei järjestäjien pyrkimyksenä ollut erityisesti painottaa lapsi- ja nuorisokasvatusta.

Ja onhan aikuiskasvattajilla tosiaan omat päivänsä, jos Kasvatustieteen päivät vastaavat erityisen huonosti aikuiskasvatuksen tarpeisiin. Kannustan toki keksimään myös aikuiskasvatuksellisia somisteita AK-päiville.
Rovaniemelle puolestaan voimia järjestelyihin, niitä tarvitaan.