Pohjoismaisessa konferenssissa
Kesäkuun alussa kokoontui 300 aikuiskasvattajaa Kööpenhaminaan pohtimaan aikuisten opiskelumotivaatioon ja aikuiskoulutukseen osallistumiseen liittyviä salaisuuksia. Konferenssin parasta antia — väliaikatarjoilujen ohella — olivat muutamien käytännön toimijoiden esitykset ja ajatukset.
Pohjoismaisen NVL-verkoston järjestämä Motivation-konferenssi pyrki tarkastelemaan koko laajan aikuisten oppimisen kentän leveydeltä, miksi opiskeluun motivoidutaan ja miksi ei. Ohjelma oli rakennettu muutaman pääpuheenvuoron varaan, minkä lisäksi teemaa lähestyttiin yhden aamupäivän aikana erilaisissa teemaryhmissä.
Jostain syystä ensimmäisen päivän puhujiksi oli valikoitunut peräti kaksi pitkän linjan tanskalaisprofessoria. Ikävä arvostella kollegoiden töitä, mutta ensimmäinen esitys meni aiheen sivuun kuin entisen abiturientin äidinkielen aine. Sinänsä oli ihan mielenkiintoista kuunnella, minkälaista koulutuspoliittista analyysia aiotaan tehdä, vaikka se ei motivaatioon liittynytkään.
Toinen pääpuheenvuoro oli sen sijaan täysi limbo. Otsikko lupaili paljastusta siitä, mitä 30 vuoden pituinen aikuiskasvatuksellinen osallistumistutkimus on saanut selville osallistumisen mysteeristä, ja puhuja mainitsi heti alussa tutkineensa asiaa jopa 35 vuoden ajan. Asiasta vähänkin tietävälle olikin suuri pettymys, kun kevyen esityksen päätulos ja suuri paljastus oli, että aikaisemmin osallistuneet osallistuvat uudelleen aikuiskoulutukseen. Johdantokurssini käyneet opiskelijatkin olisivat pitäneet syvällisemmän luennon aiheesta.
Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinenkin on kuningas, joten oma esitykseni vähän koulutettujen työntekijöiden opiskelumotivaatiosta sai aikaan tyytyväisiä ilmeitä seuraavana päivänä. Kun rima on tarpeeksi alhaalla, sen ylittäminen ei ole kovinkaan hankalaa.
Konferenssin parasta antia olivat muutamat tapauskuvaukset siitä, kuinka esimerkiksi vankeja on saatu motivoitua yhteiskuntavalmennukseen tai etnisiä vähemmistöjä aktivoitu opintielle. Kun kertojana on kaksimetrinen tatuoitu ex-jengiläinen, motivoituu myös akateeminen kuulija tahtomattaan. Kirjastoon sijoitettu oppimispiste voi tarjota matalan kynnyksen oppimiseen, ja samaan toimintaan voidaan integroida eri kulttuurien ja kielten kohtaamisen tiloja. Lukihäiriöinen kriminaali sparrataan menestyväksi rehelliseksi yrittäjäksi, kun ihminen kohdataan aidosti.
Pohjoismainen yhteistyö on arvokas ja antoisa asia, jossa on kuitenkin yksi negatiivinen piirre. Tanskan kieltähän eivät ymmärrä muut kuin ehkä tanskalaiset itse ja muutamat skoonelaiset auttavasti, mitä tanskalaisten on vuodesta toiseen mahdoton ymmärtää.
Nyt konferenssin pelasti simultaanitulkkaus skandinaaviskasta suomeen, sillä muuten 40 suomalaisosallistujan olisi ollut mahdoton seurata tanskankielisiä esityksiä. Tulkkaus ei tosin koskenut heti ensimmäisenä ohjelmannumerona tanskaksi ohjeistettua yhteisleikkiä, teemasessioita eikä päivällispuhetta, jonka tanskalainen isäntä piti hyvällä omallatunnolla omalla äidinkielellään.
Jos vain koskaan saan sopivan tilaisuuden, pidän vastaavassa tilanteessa suomeksi kiitospuheen. Repikää siitä, juutit! Toinen hyvä jippo olisi ottaa käyttöön pohjoismaisessa yhteistyössä uusi kieli, baltiska. Höpöttäisimme sitä virolaisten serkkujemme kanssa kilpaa, muista ihmisistä välittämättä.
Julkaistu: 16.6.2010 klo 7:00
Lukijoiden kommentteja
Joo, tuosta tanskan kielen ylivertaisuudesta on jäänyt omaan sieluuni (missä se sitten piileekin) rupiset arvet. Sitä tuntee väkisinkin itsensä tyhmäksi peräkylän serkuksi noissa pohjoismaisissa yhteyksissä, kun joutuu kahdeksikon kouluruotsilla seuraamaan sujuvaa tanskaa.
Kerran olin todistamassa Anna-hotellin aulassa Hesassa, kun Pohjoismaiden ministerineuvoston tanskalaisvirkailija loukkaantui tiskin takana olevalle naiselle, kun häntä ei ymmärretty hänen äidinkielellään. Ja sentään oltiin Pohjoismaissa!
Yritin selvitä toistuvista noloista tilanteista yrittämällä opiskella tuota kurkkuviaksi joidenkin luonnehtimaa kieltä. Menestys ei kaksinainen – oliko sittenkin ollut motivaatiovajetta.
Kiitos riemukkaasta konferenssitarinasta!
Hyvä kuulla, että ainakin Annelilla on samanlaisia kokemuksia... konferenssin järjestäjä sanoi minulle kieliongelmasta valittaessani, että kyseessä on henkilökohtainen ongelmani, koska "hän on tavannut monia suomalaisia jotka ymmärtävät hyvin tanskaa".
Konferenssista löytyy nyt myös yhteenveto - tanskaksi tietysti. Suora linkki allekirjoittaneen esityksen koontaan: http://www.nordvux.net/page/981/keynote3.htm
"Toinen hyvä jippo olisi ottaa käyttöön pohjoismaisessa yhteistyössä uusi kieli, baltiska. Höpöttäisimme sitä virolaisten serkkujemme kanssa kilpaa, muista ihmisistä välittämättä."
Baltilainen kieliperhe on olemassa. Siihen kuuluu latvia, liettua ja muinaispreussi, ei suomi ja viro.
Larrylle: "baltiska" on hatustani vedetty kuvitteellinen vastine "skandinaaviskalle", molemmat yhtä epäaitoja, eivätkä siis oikeita kieliä tai kieliperheitä.
On olemassa myös skandinaaviset kielet, joista me suomalaiset ymmärrämme hyvin esimerkiksi ruotsia, mutta tanskaa emme. Nekin ovat eri asia kuin "skandinaaviska", mikä käytännössä tarkoittaa "me tanskalaiset puhumme omaa äidinkieltämme muista piittaamatta".
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi