Toiselle kierrokselle selvinneet ehdokkaat ovat selvillä. Kumpi olisi vapaan sivistystyön kannalta mukavampi valinta?
Presidentin tehtäviin eivät koulutuksen kehittäminen ja sivistystyö varsinaisesti kuulu, eikä teema ole sen vuoksi vaalikampanjoissakaan juuri tullut esille. Joitakin hajanaisia linjauksia ja kannanottoja koulutusasioihin löytyy, mutta niitäkin pääasiassa silloin, jos asiaa on erikseen kysytty.
Ehdokkaiden taustapuoluekaan ei auta arvaamaan koulutuspoliittisia linjauksia. Kokoomuksen Sauli Niinistöhän on tunnetusti sukset ristissä oman puolueensa johdon kanssa, ja vihreiden Pekka Haavistokin tuntuu olevan oman puolueensa hieman epämääräisten linjausten suhteen jossakin muualla, ehkä jopa yläpuolella?
Kun faktaa ei ole juuri saatavilla ja mainostoimistojen vääristämät imagot saattavat johtaa vääriin valintoihin, sivistystyöväen täytyy turvautua arvovalintaan. Tehdäänpä pika-arvoanalyysi ehdokkaista.
Kumman ehdokkaan sinä voisit kuvitella kansalaisopiston kurssille luennoimaan tai osallistujaksi? Entä kansanopistoon välivuotta viettämään? Kirjastoja puolustamaan? Kulttuuria tukemaan? Kumpi saisi kansalaisyhteiskuntaa liikkeelle meillä ja etenkin ulkomailla?
Hauskin ja paras arvoanalyysityökalu on yhteisöpalvelu Facebookissa kiertävä kuvavertailu, jossa joku valopää on etsinyt jokaiselle ehdokkaalle vastineen piirroshahmosta. Sosiaalidemokraattien Paavo "Pöö" Lipponen on ilmetty muumien Mörkö. Niinistön hahmo on osuvasti Simpsonien johtaja Burns ja Haaviston vielä mainiompi Nuuskamuikkunen.
Nuuskamuikkunenhan on outo yltiökiltti ja viisas haihattelija, joka inhoaa turhia sääntöjä, kuten "nurmikon tallaaminen kielletty", elää vähän omituisesti, katoaa välillä matkoilleen ja on kuitenkin oikeudenmukainen ja vankka tuki. Minusta sellainen olisi mainio presidentti sivistyskansalle.
Ensimmäinen lukemani Pekka Haaviston julkaisu oli muuten Interrail-opas vuodelta 1978. Se on pitänyt minut ja kokonaisen sukupolven suomalaisia hengissä Euroopassa.
Kandidaattien sivistysarvot kansissa
Julkaistu: 25.1.2012 klo 7:00
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi