Sivistysvaalit?

Yliopiston norsunluutornista katsoen eurovaalirumba on muistuttanut omanlaistaan Tanssii tollojen kanssa -ohjelmaa. Tiedo(s)tusvälineiden paneutuminen niille joskus kuuluneeseen kansansivistystehtävään on rajoittunut ehdokasasettelun viihteellisen puolen korostamiseen.

Ehdokkaista on nostettu esille pääasiassa julkkiksia tai muuten "mielenkiintoisia" tapauksia. Asiakysymykset ovat jääneet syrjään, eikä ehdokkaiden osaamista tai asiantuntemusta ole tarkasteltu.

Jos näkymä yliopiston norsunluutornista on outo, ei se ole sen kummempi koulutuksen lintutarkkailutornistakaan katsoen. Koulutuksen, osaamisen ja sivistyksen merkityksestä ja kehittämisestä ei ole puhuttu juuri lainkaan. Ehtihän eräs vaalipanelisti tosin tyrmätä koulutuksen soveltuvuuden vaaliteemaksi, koska "europarlamentti ei päätä kansallisista koulutuspoliittisista linjauksista, vaan kansalliset eduskunnat".

Mietitäänpä hetki.

Ainakin yliopistossa kaikki kehittäminen, tai ainakin muutokset, ovat viime vuosina enemmän tai vähemmän olleet sidoksissa Euroopan unioniin. EU-maiden opetusministerit sopivat Bolognassa aikoinaan pastansyömisen lomassa, että harmonisoidaan koko korkeakoulutusjärjestelmä.

Nyt meillä sitten on alemmat korkeakoulututkinnot, yhteismitalliset opintopistejärjestelmät ja paljon muuta hauskaa. Kansainvälistymistä edistetään lähes yksinomaan eurooppalaisten liikkuvuus- ja tutkimusohjelmien avulla. Tutkijat ja opettajat liikkuvat, kehittävät ja tutkivat pääasiassa EU-rahalla.

Euroopan unionilla on näppinsä myös peruskoulussa, ammatillisesta koulutuksesta puhumattakaan. Opettajankoulutusrahoista merkittävin osa kiertää unionin kautta, samoin merkittävät kehittämisrahat.

Ja jos raha ei ohjaa kehittämistä niin sitten sitä ohjaa luontainen kilpailuvietti, tai ainakin julkisen häpeän välttämisrefleksi, sillä koulutusjärjestelmää vertaillaan ja arvioidaan jatkuvasti. OECD:n Pisa on vain jäävuoren huippu, sillä unionitasolla tehdään jatkuvasti vastaavaa työtä.

Äskettäin ilmestyi esimerkiksi Lissabonin-strategian tavoitteita kohti matelemisen vertailu, jossa indikaattoreita ja benchmarkkeja listataan maittain 231 sivun verran.

Koulupudokkuuden ja toiselle asteelle jatkavien nuorten määrien maavertailut motivoivat kummasti kotimaistakin oopeeämmää investoimaan kehittämisrahaa ohjauksen kehittämiseen ja joustavaan perusopetukseen.

Lissabonin-strategiaa koskeva raportti on muutenkin mielenkiintoista luettavaa. Tiesittekö esimerkiksi, että suomalaisista 15-vuotiaista 82 prosenttia käyttää tietokonetta kotona päivittäin, mutta koulussa vain kolme prosenttia. Ei ihme jos koulussa ei viihdytä.

Elinikäiselle oppimiselle on raportissa omat indikaattorinsa ja vertailunsa, samoin työllistettävyydelle. Kannattaa vilkaista. Suomi ei ole ihan aina kärjessä.

Takaisin vaaleihin. Ei ole aivan sama, kuka tutkimus- ja koulutusihmisiä EU-parlamentissa edustaa. Peruskoulupohjalta kroolaava "edustamaan tottunut" uimari, julkkispappi, kankitanssija ovat kaikki lystikkäitä edustajia, eikä paatunut vastarannansoinikaan saa aikaan sen enempää haittaa kuin tähän asti.

Jos kuitenkin suomalaisen koulutusjärjestelmän tulevaisuus kiinnostaa, kannattaa perehtyä ehdokkaiden koulutus- ja sivistyspoliittisiin linjauksiin. Jos sellaisia on.

Julkaistu: 3.6.2009 klo 9:00

Keskustele aiheesta »