Toisessa maailmassa
Kirjapainon keksimisen jälkeen meni muutama sata vuotta seuraavan opetusteknologisen innovaation syntymiseen. Erityisesti viime vuosina koulutuksessa ja opiskelussa käytettävän teknologian laatu ja määrä ovat kuitenkin kasvaneet huimaa vauhtia.
Suhtautuminen uusiin vempaimiin on ollut joskus odotuksia täynnä, joskus taas pelonsekaista kauhua. Vuonna 1913 Thomas Edison ennusti, että elokuva korvaisi oppikirjat lähitulevaisuudessa. Tuoreiden uutisten mukaan opettajat eivät tunne saati osaa, eivätkä halua edes opetella käyttämään nuorison arkipäivään olennaisesti kuuluvia uusia sosiaalisen median ja vuorovaikutuksen työkaluja. Kännykkäkin on oppitunnilla kielletty häiriötekijä, eikä esimerkiksi mobiilioppimisen mahdollistaja.
Koulutusalan ihmisten uusin villitys, tai suhtautumistavasta riippuen päänsärky tai jopa painajainen, on Second Life. Se on virtuaalimaailma, jossa käyttäjä voi liikkua, keskustella ja toimia niin sanotun avatar-hahmon avulla. Kuulostaa pahalta?
Oppimisympäristötutkijan roolissa olen suhtautunut Second Lifeen varovaisen uteliaasti, tai uteliaan varovaisesti. Oman tietokonepelivaiheen ohitin vuosia sitten ilman suuria näkyviä vaurioita, joten lentely virtuaalimaailmoissa ei sellaisenaan enää houkuttele. Ajankäyttö digitaalisena hahmona ei ole myöskään intohimoni. Juice Leskisen kappaleen Kaksoiselämää sanat "... joskus tuntuu etten eletyksi saa tätä yhtäkään" tulevat aina sopivasti mieleen, kun Second Lifeen on jossakin yhteydessä törmännyt.
Kun viime viikolla osallistuin Savonlinnassa järjestettyyn Oppiminen toisissa maailmoissa -seminaariin, huomasin, että ei Second Life ihan päätön juttu olekaan. Mahdollisuus seurata samaa seminaaria paikan päällä tai verkossa oli mielenkiintoinen ja toimiva esimerkki etäläsnäolosta ja sekoitetuista todellisuuksista.
Eikä pelkkä perinteisten luentosalien ja opetustilojen virtuaaliversioiden rakentelu - joita monet Second Lifen opetussovellukset vielä ikävä kyllä ovat - ole edes tämän teknologian paras anti. Se löytyy ehdottomasti Second Lifen mahdollistaman sosiaalisen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden suunnalta.
Seminaarin esitykset ovat verkossa videoina.
Yliopistot ja monet muut oppilaitokset ovat jo pilotoimassa Second Lifea. Huhun mukaan käynnissä on myös kansalaisopistojen kokeiluja. Vapaan sivistystyön ja kansalaistoiminnan laajentuminen "toisiin maailmoihin" voisi olla ihan asiallinen ja toimiva idea. Virtuaalinen kirjoittajaryhmä tai runopiiri saattaisi hyvinkin toimia, kielikursseista puhumattakaan.
Aiemmin Sivistyksessä:
Aikuisopiskelun avattaret tulevat
Julkaistu: 12.8.2009 klo 7:00
Lukijoiden kommentteja
Olisi se ainutlaatuista, jos teknologiakauhistelun sijaan kiinnitettäisiin avoimemmin huomiota siihen, että wau, ihmiset edelleen innostuvat oppimaan uusia asioita.
Jos oppija oppii eri metodilla kuin opettajansa saman asian sukupolvi sitten, onko opettajalla silti valta määritellä ja säädellä oikea oppiminen ja oikeat oppimisen ympäristöt?
Kun kansakoulun ensimmäisellä opin lukemaan, olin onnen huumassa ja sain lainata yläkoulun opettajan avustuksella koulukirjastosta oikeita kirjoja. Ihanuuden kielsi oma alakoulun opettaja. Se tuntui täysin käsittämättömältä. Muisto ei ole himmennyt vieläkään ja sen turvin eläydyn yhä uudelleen oppijan osaan näissä sallittu/kielletty-keskusteluissa.
Ehkäpä saan jopa joskus oman avattareni, Sokratinna Runon aloitussaarelta nyökkimästä johonkin viileään toisen maailman runopiiriin :)
Jyri Manninen, 47, on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen@uef.fi