UEF — Euroopan jalkapalloliitto?
Kuopion ja Joensuun yliopistot yhdistyivät vuoden alussa Itä-Suomen yliopistoksi. Tämä uusi Suomen kolmanneksi suurin yliopisto on asettanut tavoitteeksi pääsyn 200 parhaan yliopiston listalle. Kansainvälinen tunnettuus on hyvässä alussa, sillä sain juuri sähköpostia, joka oli osoitettu Union of European Footballille.
Roskapostin lähettäjien sekoilu UEF-lyhenteen kanssa on ymmärrettävää, sillä uuden organisaation on rakennettava ja ansaittava näkyvyys, etenkin kansainvälinen sellainen. Akateemisessa maailmassa imago kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla riippuu paljolti tutkimuksen laadusta, sillä erilaiset ranking-listat korostavat kansainvälisten julkaisujen määrää ja laatua.
UEF:in eli suomeksi ISY:n strategiseksi tavoitteeksi on asetettu tuo 200 parhaan tiedeyliopiston listalle pääsy, ja koko strategia on valjastettu sen saavuttamiseen. Tiedekuntien ja osastojen tapauksessa valinnat näkyvät rakenteellisessa "kehittämisessä", joka käytännössä tarkoittaa tuottamattomampien alojen alasajoa ja resurssien siirtoa sellaisille aloille, joissa perinteisesti on tuotettu sikana kansainvälisiä artikkeleita.
Strategioissa ja koulutuspolitiikassa on se hauska ominaisuus, että ne ovat valintoja, joille myös löytyy vaihtoehtoja. Itä-Suomen yliopiston hallitus pähkäili myös toista vaihtoehtoa, joka olisi ollut alueellinen kehittäminen ja vaikuttavuus. Uuden yliopiston nimen perusteella voisi olettaa, että kyse olisi ollut Itä-Suomen kehittämisestä. Jossittelu on usein yhtä turhaa kuin lehmien lennättäminen, mutta esitän silti pari ajatusta vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa olisikin valittu tuo alueellisen kehittämisen vaihtoehto tavoitteeksi. Tukea löytyy vaikkapa OECD:stä.
Ensimmäisenä tulee mieleen ulkopuolisen rahan kerjuu, joka kaikissa yliopistoissa on parhaillaan käynnissä. Vaikka rahaa on tullutkin varsin hyvin, jopa Olvilta ja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiöltä, olisi aluekehityksen korostaminen voinut tuoda vastaavia tukijoita vielä lisää. UEF:in pääsy 200 huippuyliopiston listalle tuskin välittömästi lisää oluen myyntiä saati Karjalaista kulttuuria.
Alueelliseen osaamiseen paneutuvassa yliopistossa ei myöskään olisi käynnissä keskustelua Joensuun tietojenkäsittelytieteen opetuksen kohtalosta. Tiedekuntien rahanjako myös perustuisi tasapuolisemmin myös sellaisiin julkaisuihin, joista on välitöntä hyötyä alueellisesti ja kansallisesti, vaikkapa oppimisympäristöjen kehittämisessä.
Nythän raha ohjautuu tiedekuntiin, joissa kirjoitellaan vaikkapa aiheista "Scanning probe microscopy" tai "Intravenously administered alphavirus vector VA7 eradicates...". Tärkeitä asioita nekin. Niillä saatetaan kivuta 200:n listalle, mutta Pohjois-Karjalaa niillä ei välttämättä kehitetä.
Julkaistu: 23.10.2010 klo 7:00
Lukijoiden kommentteja
Tätä sitä ihmettelee sivumpaakin. Mihin ihmeen viisauteen perustuu nykyinen koulutuksen totaalinen irrottaminen siitä maantieteellisestä alueesta, jossa opiskelija valaistumistaan suorittaa? Eikö siis esimerkiksi Pohjois-Karjala olekaan osa Eurooppaa ja maailmaa?
Onko opiskelijalta täysin likilaskuinen tavoite pyrkiä sijoittumaan valmistuttuaan kotipaikkakunnalleen? Eikö oppilaitoksen sijaintipaikkakunnalla olekaan enää oikeutta ajatella saavansa edes jokusen oppineen paikallisista opinahjoista, tuettuaan niitä myös taloudellisesti? Kuka synnyttää tulevaisuudessa yritystoimintaa alueille, jos jo olemassa olevat, toimivat yhteydet mm. yliopistolta työelämään ja yritysmaailmaan katkotaan? Mitä ihmeen kehittämistä se on?
Kenties onkin niin, että tarkoitus on pilkkoa vähän kerrassaan meidät kaikki toimimaan irrallisina, notkeasti siirreltävinä globaaleina ihmisyksikköinä ilman minkäänlaisia sidosten painolasteja. Peruskoulukin vain luokattomaksi lukion tapaan, että mahdollisimman yksilöllinen (ja turvaton) hortoilu opinto- ja uraputkessa lähtee liikkeelle aivan alusta saakka... Ja niin jokaisesta tulee konkreettisesti oman onnensa seppä?
Onko yhteisöllisyys kirosana? Entä paikallisuus?
Jyri Manninen on aikuiskasvatustieteen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on tutkinut, miksi aikuiset osallistuvat koulutukseen, miten koulutus vaikuttaa ja miten sitä tehdään.
Manninen on opiskellut kansalaisopistossa myönteistä ajattelua ja saaristolaivurin taitoja. Hän kehittää itseään metsälenkeillä ja luonnossa. Myös matkailu avartaa.
jyri.manninen[ät]uef.fi