Noppa näyttää, opettaja Veli-Matti Virtanen kysyy ja Petteri Heimo ja Henri Varjonen vastaavat vuorollaan.
Kielenopetus erityisryhmässä vaatii soveltamista ja omien opetusaineistojen kehittelyä. Raision työväenopistossa toimii kehitysvammaisille suunnattu englannin kielen ryhmä.
- Opetukseni perustuu yleiseen kielenopettajuuteeni ja siihen, että työskentelen myös palvelukotiohjaajana kehitysvammaisten parissa, kertoo Raision työväenopiston englanninopettaja Veli-Matti Virtanen.
Alkuun oppitunteja pidettiin palvelukoti Neliapilassa, mutta opetukselle oli hankala varata säännöllistä aikaa Virtasen oman työn ohessa. Kurssin idea tuli Neliapilan asukkailta.
- Englanninkielisten TV-ohjelmien ymmärtäminen kiinnosti ja opiskelu sinänsä motivoi, haluttiin kokeilla "opinko vielä mitään".
Kurssilla on yhdeksän opiskelijaa. Kaikki eivät ole luku- ja kirjoitustaitoisia, eikä perinteisiä kirjallisia tehtäviä tarvita. Uudet asiat opiskellaan suullisesti ja opettajajohtoisesti.
- Muussa opetuksessa suosimani pariharjoitukset tapasivat keskeytyä, jos en ollut heti kertomassa että hyvin meni.
Virtanen käyttää paljon visuaalisia apuvälineitä. Oppikirjan korvaa oma kansio, jossa ovat pääosassa itse valitut aiheeseen liittyvät kuvat.
- Kun on harjoiteltu englanniksi vaikkapa kertomaan, mistä pitää, kansioon liimataan vastaavia kuvia.
Harjoitteiden suunnittelu vie aikaa, eikä valmista materiaalia juuri ole.
- Se harmittaa, että joskus idean toteuttaminen jää, koska materiaalin tekeminen yhden ryhmän yhtä harjoitusta varten vie suhteettomasti aikaa.
Suullisia harjoituksia tehdään Virtasen soveltamilla lautapeleillä, jolloin jokainen pääsee vuorollaan ääneen. Toimivaksi harjoittelutavaksi on osoittautunut luokan jakaminen kahteen ryhmään, toista vetää mukana oleva avustaja.
Ilmapiiri on ryhmässä rento ja palaute suoraa. Oppilaat kertovat heti, jos harjoitus ei toimi. Myönteisen palautteen antaminen on sekin helppoa ja luontevaa.
- Virheet annetaan anteeksi puolin ja toisin. Opettajan erehtyväisyyden paljastuminen on enemmänkin toivottavaa kuin tuomittavaa, Veli-Matti Virtanen kertoo.
Työ kehitysvammaisten parissa kiinnostaa englannin opettajaa. Työn ohessa hän on pätevöitymässä oppisopimuskoulutuksella lähihoitajaksi.
Teksti ja kuva: Taina Saarinen
Kokemukset erityisryhmistä innostavia
Julkaistu: 16.3.2009 klo 7:00