Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Irlanti luottaa lamassa oppiviin yhteisöihin

Aikuiskoulutusjärjestö AONTAS tukee omaehtoisten ryhmien ohjaajia koulutuksella. Toiminta lähti naisten ryhmistä.

Aikuiskoulutusjärjestö AONTAS tukee omaehtoisten ryhmien ohjaajia koulutuksella. Toiminta lähti naisten ryhmistä.

Talouskriisin ravistelema Irlanti vahvistaa paikallisyhteisöjään vapaan sivistystyön keinoin. Yhteisökasvatus on vahvasti kolmannen sektorin käsissä.

Irlannin lama on vakava ja syvä: työttömyys on vuodessa kaksinkertaistunut 13 prosenttiin. Menestyksekäs, 1990-luvun puolivälissä alkanut Keltti-tiikerin vuosikymmen on takana.

Työttömyys muovaa lähiöitä

Aikuiskoulutus on hallitukselle keskeinen väline nostaa reilun neljän miljoonan asukkaan maa kriisistä. Vapaalle sivistystyölle riittää työtä lähiöissä, joiden elämän työttömyys on muovannut uusiksi.

Irlannin aikuiskoulutusliiton AONTASin johtaja Berni Brady taustoittaa tilannetta:

- Keltti-tiikerin vuosina lapsiperheet muuttivat kaupunkien keskustasta uusiin lähiöihin, joissa asunnon sai kohtuuhinnalla. Alueilla ei ollut omaa historiaa, ja niissä käytiin vain nukkumassa, hän kertoo.

Työttömyys on palauttanut ihmiset alueille, myös päiviksi. Niille on luotava omia perinteitä ja identiteettiä, jotta ehkäistään ongelmia.

Oppiva yhteisö osallistaa

Yhteisöjen tukemiseen ovat erikoistuneet paikalliset oppivat ryhmät, community groups. Kattavuudessaan ne muistuttavat kansalaisopistoja, pedagogiikassaan opintokerhoja: osallistaminen, aktivointi ja vertaisohjaus ovat tärkeitä. Pedagogiikkaa ammennetaan esimerkiksi kriittisen pedagogiikan kehittäjältä Paulo Freirelta ja vapauttavan kasvatuksen kehittäjältä bell hooksilta .

Oppivan yhteisön esimerkistä käy Jobstown Tallagh sijaitsee 12 kilometrin päässä Dublinista. Alue tunnetaan köyhyydestään ja korkeista työttömyysluvuista. Yhteisötalo An Cosán järjestää toimintaa ja koulutusta laidasta laitaan.

- Kurssit suunnitellaan asukkaiden omista tarpeista käsin, ja yhdessä oppimisen ajatus on vahvasti mukana. An Cosán tarkoittaa polkua: ajatuksena on tarjota oppimisen reittejä pois köyhyydestä, Brady kertoo.

AONTAS tukee yhteisökasvattajia koulutuksella ja aineistoilla.

- Oppivat ryhmät toimivat omaehtoisesti, pääosin kolmannen sektorin organisoimina. Niitä luonnehtivat osallistujien vahva panos ja tarvelähtöisyys, Brady kuvaa toimintaa.

Naisista se lähti

Oppivan yhteisön malli syntyi 1980-luvun alussa itsenäisten naisryhmien aloitteesta kaupunkien työväenluokan asuinalueilla.

- Ryhmissä pyrittiin kriittisen pedagogiikan hengessä vertaisten voimin vahvistamaan naisidentiteettiä ja voimaantumaan. Sittemmin mukaan on tullut uusia kohderyhmiä: miehiä, maahanmuuttajia, perheitä.

Brady myöntää, että yhteisökasvatus hoitaa pitkälti samaa sarkaa kuin sosiaalisektori.

- Ero on siinä, että me autamme ihmisiä auttamaan itse itseään. Ratkaisukeskeisyys ja joustava, osallistujalähtöinen prosessi ovat olleet mukana alusta lähtien, ja niitä haluamme vaalia.

Hajanainen kenttä

Berni Brady nimeää maansa aikuiskoulutuksen vahvuuksiksi sitkeyden, reagointikyvyn ja joustavuuden. Ne toteutuvat oppivissa yhteisöissä. Berni Brady harmittelee vain kentän hajanaisuutta, mikä syö toiminnan tehoa. Oppivat ryhmät saavat tukea useasta lähteestä: valtiolta, Euroopan sosiaalirahastosta (ESR), jopa yrityksiltä.

- Aikuiskoulutuksen isoin haaste on saada toimijat katsomaan samaan suuntaan. Erityisen tärkeää se on, kun merkkejä on siitä, että toiminnan merkitys kansalaisten hyvinvoinnille aletaan vihdoin ymmärtää, Brady sanoo.

Sivistys tapasi Berni Bradyn Dublinissa eurooppalaisen aikuiskoulutuksen InfoNet-verkoston kokouksessa viime viikolla.

Teksti: Terhi Kouvo
Kuva: AONTAS

Aiemmin Sivistyksessä:

Irlannin aikuiskoulutus on vahvistunut unionissa

Julkaistu: 30.11.2009 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »