Kandidaattien sivistysarvot kansissa

Kamppailu Mäntyniemen isännyydestä tai emännyydestä tiivistyy.

Kun tuoreista vaalikirjoista lukee tarkasti rivien välitkin, löytää vihjeitä presidenttiehdokkaiden sivistysarvoista. Vaalikirjamarkkinoille ehätti kolme ehdokasta: vihreiden Pekka Haavisto, sosiaalidemokraattien Paavo Lipponen ja keskustan Paavo Väyrynen.

Haaviston sivistystä on empatia

Pekka Haaviston vaalikirja Anna mun kaikki kestää piirtää kuvaa yhtäältä monissa liemissä keitetystä rauhansovittelijasta, toisaalta herkästä taiteilijasielusta ja luontomystikosta.

Teoksen ensimmäinen osa tutkii sovinnon käsitettä Haaviston YK- ja EU-rauhantehtävien kautta. Sovinnonteon ylimmäksi ohjenuoraksi nousee kyky asettua toisen ihmisen nahkoihin ja kuunnella vastapuolta aidosti.

Kirjan jälkimmäisten kappaleiden sävy syvenee hyvinkin intiimiksi, kun ehdokas avaa sukuhistoriaansa ja luontosuhdettaan.

Samastumiskohteina ovat taitelijasukulaiset sekä rehtori-isä, jonka kasvatusfilosofiaa Haavisto kunnioittaa. Tämän ajatuksena oli, että oppilailla ei ole menneisyyttä.

— Nuorilla on oikeus erehtyä ja saada anteeksi, vihreiden ehdokas muistelee.

Vapaaseen sivistystyöhön Haavisto ei ota kantaa, ja  sivistyksen käsitekin mainitaan sivulauseessa. Silti sivistyksellinen arvomaailma pilkahtelee rivien väleistä. Kirja antaa myös syyn olettaa, että Pekka Haavistosta Suomi saisi koulutusvientipresidentin.

— Suomalaisen menestyksen avaimet ovat yhteistyö ja luovuus, kirjoittaja ajattelee.

Konkreettisesti suomalaisia innovaatioita voisi presidenttiehdokkaan mielestä hyödyntää erityisesti Afrikassa. Yhteistyön mahdollisuuksia Pekka Haavisto näkee etenkin ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakoulutuksessa.

Lipponen ihannoi sivistystä

Parasta, mitä ihmisestä voi sanoa, on että se on sitten sivistynyt ihminen. Näin tulkitsee toimittaja Raila Kinnunen sosiaalidemokraattien ehdokkaan Paavo Lipposen arvoja Järjellä ja tunteella -kirjassa. Sivistyksen käsite kattaa valtiomiehen sanastossa sekä koulutuksella hankitun opin että sielunsivistyksen, humanismin ja toisten arvostamisen.

— En tiedä sivistyneempiä ihmisiä kuin monet työväenliikkeen ihmiset, erityisesti naiset, jotka eivät ole suuria tutkintoja suorittaneet, vaan toimineet puhvetin puolella tai näytelmäkerhossa, pitäneet työväenyhdistyksen kirjastoa yllä tai toimineet opintokerhoissa, Lipponen toteaa.

Koulutuksella on hänelle arvoa, etenkin kansakoululla. Ilman kansakoulua ei nimittäin olisi suomalaista demokratiaa. Sen perustaminen 1800-luvulla yhdisti kansan säätyyn ja taustaan katsomatta.

Paavo Lipposen uravalinnan ratkaisi aikoinaan Platon. Kuopiolainen koulupoika luki antiikin filosofin teokset kaupunginkirjastossa ja sai omien sanojensa mukaan niin paljon virikkeitä, että lähti politiikkaan ja päätyi maata pisimpään yhtäjaksoisesti johtaneeksi pääministeriksi. Hän ihannoi yhä filosofikuninkuutta.

Oppimismyönteisestä elämänasenteesta kielii se, että Lipponen kävi autokoulun vasta eläkkeelle jäätyään, vuonna 2007. Inssi meni läpi ensimmäisellä ajolla.

— Oppilaan rooliin asettuminen ei ollut ollenkaan vaikeaa, siinä piti oppia tottelemaan ja ottamaan moitteita vastaan, ja niitä kyllä tuli harjoitustilanteissa.

Väyrysestä sukeutui kansanopistomies

Kun on yli neljän vuosikymmenen perspektiivi politiikkaan, voi pysähtyä jossittelemaan kuten Paavo Väyrynen. Menneisyydestä on mahdollista oppia vain katsomalla omia valintoja kriittisesti.

Kuten kirjan nimi vihjaa, valinnat ovat olleet oikeita: Huonomminkin olisi voinut käydä. Ensimmäinen oikea valinta oli liittyminen kotiseudun Keminsuun nuorisoseuraan 1950-luvulla, mistä tuleva poliitikko haki esiintymistaitonsa. Seuraava oli opintien jatkaminen oppikoulun ja lukion kautta Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Uravalintana politiikka oli ainoa oikea.

Mutta Suomen EU-päätös toi mukanaan vain huonoja vaihtoehtoja. Hanttiin pannakseen Väyrynen valitsi Euroopan parlamentin, jossa vierähti 12 vuotta.

Yrittäjäksi ryhtyminen taas oli onnistunut valinta. Samalla poliitikosta sukeutui kansanopistomies. Kevättalvella 1998  Väyrynen keksi, että Suomesta puuttuu Eurooppa-koulutukseen ja kansainvälisyyskasvatukseen erikoistunut kansanopisto. Hän oli pitänyt nuorille politiikan korkeakoulua Alkio-opistossa ja kouluttanut maakunnissa varttunutta järjestöväkeä.

Väyrynen perusti Keminmaalle Pohjantähti-opiston, joka sai nimensä Pan-Eurooppa-liikkeen perustajalta Richard Coudenhove-Kalergilta. Tämä uskoi, että jokaisella oli luonnostaan tarve pyrkiä kohti sisäistä kauneutta. Kun materialismi oli rikkonut siihen vaadittavan kompassin, kristinuskon, oli opittava suunnistamaan Pohjantähden avulla.

Opiston tehtävä tarkentui, kun samaan yritysryppääseen syntyi muuta toimintaa. Nyt se järjestää yleissivistävää koulutusta sijaishuollossa oleville nuorille ja muille erityistuen parissa oleville. Sillä on ylläpitämislupa ja valtion tuki.

Poliitikon ura on tuonut eteen monenlaisia oppimisen tarpeita. Kansainväliset tehtävät vaativat kielitaitoa, jossa ei Väyrysen mukaan vieläkään ole kehumista. Ääntämisen hienouksista viis, tärkeintä on tulla ymmärretyksi.

— Tässä suhteessa minulla ei ole ollut vaikeuksia, Paavo Väyrynen sanoo.

Presidenttikirjat

• Pekka Haavisto: Anna mun kaikki kestää. WSOY 2011.
• Raila Kinnunen: Paavo Lipponen. Järjellä ja tunteella. Tammi 2012.
• Paavo Väyrynen: Huonomminkin olisi voinut käydä. Helsinki-kirjat 2011
• Sauli Niinistö: Hiljaisten historia. Teos 2006.
• Sauli Niinistö: Viiden vuoden yksinäisyys. Teos 2005.
• Timo Soini: Maisterisjätkä. Tammi 2008.
• Paavo Arhinmäki: Punavihreä sukupolvi. Otava 2006.

Teksti: Markus Palmén ja Terhi Kouvo
Kuva: Wikimedia Commons

Julkaistu: 16.1.2012 klo 12:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »